Kirjoittaisinko vaelluskertomuksen

Kirjoittaisinko kertomuksen retkestäni. Sellaisen kertomuksen, jossa kuvataan  lähtösuunnitelmat, varustus ja aamutoimet. Dokumentoidaan reitti ja eteneminen kellon tarkkuudella. Kommellukset ja onnistumiset mainitaan erikseen, analysoidaan suolen toiminta.

Olen sellaisenkin kirjoittanut.

Kirjoittaisinko kertomuksen retkestäni. Sellaisen kertomuksen, jossa kalastetaan, epäonnistutaan ja saadaan viimein saalis. Kalaa ja hetken suurenmoisuutta ylistetään.

Olen sellaisenkin kirjoittanut.

Vai kirjoittaisinko sellaisen kertomuksen, jossa vaeltajan kantapäätä hiertävä rakko on korkeintaan  sivuosassa, jossa matka soljuu ohitse hetkien kaltaisena, kuin sinirinnan laulu sokaisevan kirkaassa keskiyössä.

Sellaisenkin olen yrittänyt kirjoittaa.

Vaeltaja tuntee parhaimmillaan itsensä vapaaksi kulkemaan, vaikka se onkin illuusio.

kaira

Haluaisin tuntea itseni vapaaksi kirjoittamaan.


Kommentit

Kirjoittaisinko vaelluskertomuksen — 6 kommenttia

  1. Harkitsin kanssa aikoinaan vaeltamisesta kirjoittamista, mutta sitten päätin että se on sellaista hommaa, että se tulee täysin itselle. Kirjoittaminen on aina kuitenkin ainakin osittain muille. Että hitot kirjoittamisesta. En tee nykyään edes muita muistiinpanoja kuin varuste- ja ruokatarvikelistat. Se vain harmittaa, että aika haalistaa arvokkaat muistot.

  2. Kirjoittaminen on mukavaa, ja samasta reissusta voi kirjoittaa monen näköisiä tarinoita riippuen kirjoitushetken mielentilasta, päällimmäisistä fiiliksistä tai tarkoituksella valitusta näkökulmasta. Itse kirjoitan ihan vaan fiiliksellä, jossa sitten yleensä esitellään yksittäiset kommellukset ja hölmöt tapahtumat, ja kuvat sitten kertovat täydellisistä maisemista. Jotkut kirjoittavat tyyliin: heräsin, söin aamupalan, kävelin, söin keittoa, kävelin, pystytin teltan ja söin päivälliseksi makaronia ja jauhelihaa. Sama setti seitsemälle päivälle. Siksi musta yksittäiset havainnot ovat paljon mielenkiintoisempia. En usko että omat kirjoitukseni kiinnostaisivat ketään jos kertoisin esim. aamurutiineista. Tai ehkä kokeilen sitä, kiitos sinun 😉

  3. Tiedän tunteen. Tai luulen niin. Ainakin itseni on vaikea kirjoittaa reissuista, varsinkin englanniksi. Ei löydy motivaatiota (miksi edes kirjoittaisi) ja kun löytyy, ei teksti heijasta tuntoja eikä sanat eivät kuvaa koettua…

    Tulin mieleen, tuosta Marikankin kommentista, että mitä jos kirjoittaisi samasta reissusta muutaman erilaisen kertomuksen? Työlästä, mutta varmaan ihan mielenkiintoinen projekti, ja ehkä hyödellinenkin, jos haluaa hioa kirjoittamistaan. Poimii kuhunkin kertomukseen valittua perspektiiviä tukevat fiilikset ja sattumat, valitsee tukevat valokuvat ja hioo tekstin tiettyyn tyyliin. Ja sitten pari muuta lähestymistapaa samaan reissuun… Huomaisiko lukija, että kymys on samasta reissusta?

  4. Itse kirjoittelen reissuistani sen verran, että kuvailen polkua (helppoa, vaiko kivistä, onko paljon nousuja ja laskuja tms.) ja päivänmatkaan kuluneen ajan. Säätila ja muut luontohavainnot (kettu, kärppä, sopulit, porot jne) tulee laitettua muistiin. Ehkä myös vesipaikat, jos jollain taipaleen osuudella on niukemmin vettä saatavilla. Ensimmäisinä vuosina tuli lyhyesti kirjattua vinkkejä tulevia reissuja varten, mitä oli liikaa tai mikä varuste voisi taivalta jatkossa helpottaa. Mistä pääsee kahlaamaan puron yli. Ajan kirjaaminen on toisaalta turhaa, koska samaan polkuun on toisella kertaa kulunut tunti tai pari enemmän, kun onkin ollut väsynyt ja nälissään.

    Kaksi kirjoitusta kuulostaa siinä mielessä hyvältä, että toinen voi olla täysin itseä varten, jossa ehkä on lukijoita ajatellen turhaa pikkusälää mukana. Tuleeko muille suunnattuun teksiin yritettyä luoda jokin tunnelma tai kuvata maisemaa eri tavalla? Ehkäpä. Kommelluksistakin voi kirjoittaa rohkaisevaan tyyliin; matka pääsi jatkumaan niistä huolimatta. Omassa versiossa voi olla se karu totuus, että päätä kivisti kokonaiset kaksi päivää, mutta mistä sitä suotta märehtimään ikävillä.

  5. Mukavahan noita kertomuksiasi on ollut lukea. Tykkään, kun on kuvattu tunnelmia ja kaikkea sitä, mitä erämaassa tapahtuu kulkemisen ja maisemien lisäksi. Miten mieli muuttuu, aistihavainnot muuttuvat, ihmettelyä jne. Sitä, ettei ole kuvattu pelkästään sitä kulkemista vaan olemisen tilaa, kokemusta. Kuvista nyt puhumattakaan, paljonhan nekin kertovat.

    Mutta kirjoittaminenhan ei ole pakollista, jospa siinä toimii se käänteisyys, että kun siitä päästää irti, ettei tarttekaan, niin se alkaa taas kiinnostaa. -Tai sitten ei.

    -Noeijoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *