Vaelluksen säännönmukainen säännöttömyys

Kaupunkieläjä joutuu aina silloin tällöin pohdiskelemaan omien tekemistensä ja olemistensa merkityksiä. Näiden merkitysten pohtiminen vaatii irto-ottoja ja muutosta mielen kahlitsevaan arkiseen ympäristöön.

Nykyajan yhteiskunnassa elämme sääntöjen ympäröiminä. Näistä säännöistä meillä on kaikilla vähän omat versiomme ja noudatamme kaikki niitä omalla tavallamme, parhaan ymmärryksemme tai tahtomme mukaan. Joskus säännöt kuitenkin kolisevat ikävällä tavalla elämän pinnojen välissä ja vapauden kutsu kaikuu voimakkaana.

Vaellus, jos mikä, antaa vapauden unohtaa nämä säännöt, eikö niin. Ei enää heräämis- tai nukkumaanmenoaikoja, ei kokouksia, työaikoja. Ei enää mitään tarkoin säänneltyä ja kontrolloitua elämää. Voi herätä kukonlaulun aikaan tai nukkua puoleenpäivään, aivan miten haluaa. Mutta entä käytännössä? Kuinka moni vaeltaja kulkee vapaana suunnitelmista ja säännöistä. Entä kuinka moni todella haluaa sitä? Entä kuinka moni säännöistä ja rutiineistä piittaamattomuuttaan vakuuttava kulkija loppujen lopuksi orjuuttaa itseään sillä kiduttavalla mahdollisimman paljon tekemisen pakolla, joka juuri erämaassa pitäisi unohtaa?

Toisaalta on myös niin, että vaellus tuo mukanaan paljon pieniä kirjoittamattomia tapoja ja rutiineja, joita voi pitää sääntöinä. Tämä yksinkertainen, hallittu, pienimuotoinen säännöstö, joka palvelee sekä selviytymistä, mukavuutta, että olemisen yksinkertaisuutta, luo siis ainutlaatuisen mahdollisuuden täydelliseen olemisen hallintaan muuten niin kaoottisessa maailmassa. Tälläinenkin oleminen on mahdollista vain vaelluksella.

Onko vaellus siis vapautta säännöistä ja tavoitteista, pikkutarkkaa selvitymisrutiinien noudattamista vai pakonomaista mahdollisimman paljon tekemistä? Kaikkia näitä piirteitä löydän itsestäni ja kukapa tietää, tai edes välittää, millaista oikean vaelluksen pitäisi olla. Minulle vaelluksen henkisessä tilassa oleminen on kuitenkin täynnä merkityksiä ja on pidettävä visusti huolta siitä, etten erehdy tekemään niistä kaikista sääntöjä, ainakaan liian sitovia.

Luonnossa ja erämaassa kulkijaa sitoo vain yksi ainoa yhteinen sääntö: kunnioita elämää, luontoa ja häntä, jonka polku risteää omasi kanssa.

___

(Julkaistu aiemmin Asentopaikan päiväkirjassa vuonna 2010)

Kommentit

Vaelluksen säännönmukainen säännöttömyys — 1 kommentti

  1. Kiitos kirjoituksestasa. Samanlaisia asioita olen miettinyt. Muutosta tapahtuu joka hetki, sisäisesti sekä ulkoisesti, joskin juuri samoillessa tuo rajanveto saadaan parhaillaan rikottua ja joka ikuinen sekunti on merkittävä. Muutosta tapahtuu niin ajassa, paikassa ja maisemassa, kuin myös kehollisessa tilassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *