Vaellussimulaattori epätodellisuudessa

Reissaaja kun tulee tiettyyn ikään, niin ei sillä pelaa mikään…

Jossain vaiheessa, ennen pitkää, vaikka miten pitäisi itseään kunnossa, treenaisi ja keventäisi varusteita hulluuden partaalle saakka, tullaan tilanteeseen, jossa on vain myönnettävä, että vaeltaminen ei enää ole mahdollista. Puhun tietenkin vanhenemisesta. Minulla ei vielä ole, toivottavasti, tuo aika lähivuosina, mutta kuitenkin sen verran keski-iän kolotuksia, että nämä asiat tulevat vääjäämättömästi mieleen. Mitä sitten, kun ei enää jaksa? Täytyykö tyytyä katselemaan valokuvia ja kertoilemaan juttuja lapsenlapsille, joita paapan horinat ei kiinnosta, ja lukemaan retkeilylehtiä mutisten samalla: "Kyllä sentään silloin ennen vanhaan…"

Mutta mitäs, jos tässä tulisi moderni teknologia avuksi, eli epätodellisuus. Jotkut kutsuvat sitä virtuaalitodellisuudeksi, mutta jos se olisi niin hyvä, että sitä ei erota mitenkään oikeasta, voisi sitä sanoa vaikka "epätodellisuudeksi". Se näyttäisi ja tuntuisi aidolta, mutta ei olisi todellisuutta, joten olisi epätodellisuutta.

Raihnainen vaeltaja voitaisiin kytkeä epätodellisuuteen ja pitää tyytyväisenä, tiettyyn rajaan asti. Teknologian kehittyessä voisi jopa olla mahdollista liittää vain aivot epätodellisuuteen ja ylläpitää vaeltajaa halvalla lasipurkissa eläkepäiviensä ajan. Tai, mistäs sen tietää, jos tietojenkäsittelykapasiteettia olisi riittävästi, ehkä on triviaalia pitää ukko elossa rajattomasti tai ainakin siirtää aivotkin kovalevylle ja ottaa varmuuskopio mahdollista myöhemmin tapahtuvaa henkiin herättämistä varten.

Tietenkin aluksi epätodellisuuden toteutus olisi vaatimaton, ja joutuisimme tyytymään ehkä vain hienoon 3D-peliin, josta voi valita vaellusseudun, vaikeustason jne. tai suunnitella oman erämaan.

Siinä sitä olisi puuhastelua eläkepäiviksi, eikä enää polvet kipeytyisi. Toisaalta, tekniikan kehittyessä ja salliessa suoran kytkennän ihmisen hermostoon, voisi jo valita realismitason ja ympäristön vaarallisuuden, jos saa kärsimyksistä kiksejä. Nöösipoika laittaisi setupin tyyliin:

Navigointi: Automaattinen
Kantolaitteen tilavuus: Rajaton
Majoite: Hilleberg Nuclear GT
Realistiset vauriot: Pois päältä
Villieläimet: Harvinaisia
Vessapaperia: Rajattomasti
Ruokaa: Rajattomasti

Kun taas kova karju konffaisi:

Navigointi: Tuurin kauppaa
Kantolaitteen tilavuus: 4,27 litraa
Majoite: Kuusen persiissä
Realistiset vauriot: Päällä / Realistinen kipu
Villieläimet: Laumoittain
Vessapaperia: Ei lainkaan
Ruokavarat: Onkivapa ja puukko

ja niin poispäin. Vaikeustaso olisi portaattomalla skaalalla määriteltävissä, esim.: Sunnuntairetki – viikonloppuvaellus – normivaellus – vaativa vaellus – kosminen vitutus.

Tämähän on ihan ilmiselvä ratkaisu vaeltajan vanhuudenpäiville ja ekologinen myös. Vaikka takuulla joku keksisi, että epätodellisuuden generoiminen vie liikaa virtaa, ja vetäisivät ennen pitkää töpselin seinästä.

Toisaalta, jos ihmisen aistimaailma olisi simuloitavissa ja riittävä tietojenkäsittelykapasiteetti olisi saatavilla, voitaisiin jokaiselle järjestää oma virtuaalimaailmankaikkeus. Tai vaihtoehtoisesti: voisit mennä vaeltamaan kaverisi maailmankaikkeuteen. Siinäpä vasta seikkailu, kuka uskaltaa?

Lisäys tammikuussa 2010: Jos epätodellisuuden vaellussimulaattori on liian futuristinen, entäpä "paranneltu todellisuus" (augmented reality)? Tässä konseptissa virtuaalilaseilla varustautunut (erä)vaeltaja kulkee oikeassa erämaassa, mutta kohtaa matkallaan virtuaalisesti lisättyjä haasteita. Vastaan voi tallustella vaikkapa karhu, ihmissyöjäahma tai mammutti. Tästä Lapin matkailun pelastus, ennen kuin Paavo pääsee rakentamaan maanteitä kansallispuistoihin! Vaeltajien vanhainkotikin voidaan toteuttaa epätodellisuussimulaationa kustannusten ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi.