Ajantasainen bloggaus erämaasta

Kesäkuun vaelluksella kirjoitin ajantasaista blogia suoraan erämaasta. Kokemus oli ristiriitainen, mutta lopulta hyvin palkitseva. Jos aion jatkaa tätä käytäntöä, on pattereita kuitenkin otettava enemmän mukaan.

Myös valokuvien lähettämisen pitäisi olla mahdollista, mutta se ei nyt toimi, pitää tsekata miksi ei.

Kaksi asiaa muuttui. En enää kirjoittanut vaelluspäiväkirjaa ruutuvihkoon, enkä lähettänyt enää juurikaan tekstareita etenemisestäni koska kaikki saattoivat seurata blogiani. Turvallisuusasia siis myös tuli hoidettua tässä samalla.

Mitä mieltä sinä olet? Onko kyseessä hyvä juttu jota kannattaa jatkaa vai onko tämä pyhäinhäväistys?

Myös Maria on pohtinut tätä sama asiaa, koska houkutin hänetkin tähän modernin maailman syntiin.

Lisäys: Valokuvien lähettäminen kännykamerasta suoraan blogiin toimii nyt hienosti. Mutta käytänkö sitä, en tiedä.


Kommentit

Ajantasainen bloggaus erämaasta — 6 kommenttia

  1. Minä ainakin liikun erämaissa sellaisissa paikoissa, joissa harvemmin känykkä kuuluu. Kuinka menettelit, jos yhteys ei toiminut? Oliko kenties käytössäsi satelliittilähetin?

  2. Missä on Suomessa paikka, jossa kännykkä ei toimi? Jos sen löydätkin, niin heti lähimmällä tunturilla toimii.

    Kirjoitin blogit silloin kun kirjoitin ja lähetin kun oli kenttää. Käytännössä voi vain jättää asian matkapuhelimen huoleksi jättämällä sen päälle repun taskuun. Välillä voi tarkistaa onko viestit lähteneet. Lähetin vain pelkkää tekstiä, joten yhteydeltä ei paljoa vaadittu.

    Paistuntureilta tai Kaldoaivistakaan ei nykyään löydy kentätöntä paikkaa kovin helposti. Itäkairassa on pimeitä alueita, samoin Käsivarressa, Pöyrisjärvellä, Lemmenjoella, Vätsärissä. Silti vähänkin korkeammalta paikalta saa usein yhteyden, jos ei muuten niin Norskien avustuksella.

  3. Näin kuluttajan eli blogin lukijan näkökulmasta on tietysti hienoa (mutta tuskaista!) lukea ajantasaista virtaa suoraan erämaasta. Sanoisin, että ratkaisevaa on se, miten blogaaminen vaikuttaa omaan vaelluskokemukseen. Jos ei menetä (juuri) mitään ja voi antaa muille jotain, niin silloin sitä kannattaa tehdä. Jos menettää jotain olennaista, niin on syytä palata ruutuvihkoon. Sellainen minulla on, toistaiseksi, mukana.

    Satelliittiyhteys on sen verran kallista lystiä ja GSM-kenttää löytyy jokaisen reissun varrelta, joten GSM lienee järkevin tapa hoitaa blogin pito. Jos ihan tosissaan haluaisi kirjoittaa ja kuvia lähettää, niin varustus lienisi miniläppäri, mokkula ja aurinkokennovehkeet. Paino vaan tulee vastaan, joten ehkä puhelin ja sen oma kamera sekä vara-akut tai ulkopuolinen akku riittää…

  4. En tuntenut menettäväni mitään, kirjoittaminen oli helppoa. Kaikki kehittyy, jopa vaellus, joten mitä sitä rimpuilemaan.

    Itse asiassa kokeilu oli kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Ristiriitaisuus taisi syntyä vain ennakkoasenteesta.

  5. Aurinkopaneli jonka saa nätisti viritettyä rinkan päälle painaa 260 grammaa. Se on ihan näppärä, mutta vanha, varmaan olisi uudempia ja kevyempiä.

    Kaikenlaiset pyöritettävät vimpaimet mitä olen käyttänyt ovat tähän asti olleet tehottomia. Helpoin on tuo batterilaturi. Mulla on sattuneesta syystä kolme akkua puhelimeeni, sekin helpottaa.

    ”Ristiriitaisuus taisi syntyä vain ennakkoasenteesta.” Juuri näin. Tosin jos olisi riitautunut jonkun kommentoijan kanssa, niin ehkä tilanne olisi ollut toinen 😉 Toisaalta, sitä on pääsääntöisesti niin hyvällä ja auvoisella tuulella, että senkin vaara on pieni.

Vastaa