En ole menossa minnekään
Olethan käynyt Haltilla, taivaltanut Kevon luonnonpuiston polkua Kuiville ja noussut Taivaskerolle Pallas-Ylläksen kansallispuistossa? Jos olet, niin sitten olet myös kiivennyt Saanan huipulle ja tehnyt Luirojärveltä päiväretken Sokostille. Ainakin nämä pakolliset lapinretkeilijän perusnähtävyydet ovat kaikki tietenkin kokeneet.
Minä en ole. En ainuttakaan.
Myönnän, että olen ylittänyt jäätymäisillään oleva Jaurujoen ja kiivennyt syysviimassa Vongoivalle, mutta en ole koskaan lukenut Kekkosen muoistolaattaa Saivaaralla tai patikoinut kolmen valtakunnan rajalle.
Ei minulla tietenkään ole mitään näitä paikkoja vastaan, mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään, miksi minun pitäisi nähdä juuri ne ja jättää näkemättä lukemattomat muut.
Pieni kokemus, syrjäinen paikka. Tuntematon, vaatimaton yllätys. Erilainen kuva. Sellaista haen. Mutta en mistään tietystä paikasta, koska en ole menossa minnekään.
Nyt Timo kirjoitat järkeviä, kuten aina. Nuorempana minäkin kävin maineikkaissa kohteissa, mutta nytkyisin etsin rauhaa ja pientä kauneutta. Niitä yleensä löytää sieltä, missä suuret ihmisjouko eivät kulje.
Minun ei ole tullut käytyä noissa ”kuuluissa” paikoissa juuri lainkaan. Olen vissiin aina ollut vähän ihmisiä karttavaa tyyppiä.
Hienosti sanottu. En ole ymmärtänyt, miksi ihmisen pitäisi olla koko ajan menossa jotakin suunniteltua kohti. Matkalla olo on parasta.