Läjäpäin lähtöstressiä
Retkeiljä on stressaantunut.
Vaelluksen alkuun on vielä melkein kaksi viikkoa, joten mitään syytä hätäilyyn ei pitäisi olla. Nyt on kuitenkin niin, että retkeilijä tietää ensi viikonlopun olevan kiireinen ja ettei sen jälkeen ennätä enää mitään tehdä. Paniikki uhkaa ja hiki puskee otsalle. Levottomuus ja epävarmuus vuorottelevat kyllästymisen tunteen kanssa.
– Enkö jo ole tehnyt tämä monasti tänä vuonna, ajattelee rekeilijä, – Eikö tämä jo riitä? Vielä kerranko on rinkka pakattava ja suunnattava pohjoiseen?
Retkeilijä tietää hyvin, että ei halua mitään niin paljon kuin matkata taas pohjoiseen, mutta tämä pakkaaminen ja ihmettely. Eikä se ikinä lopu? Tavarakasat ja varustelistat vaatisivat huomiota, ruokia on vielä kuivaamatta ja reitti suunnittelematta. Retkeilijän olo on vaivautunut ja saamaton. Mistään ei tahdo tulla mitään.
Retkeilijä käy skitsofreeniseen, hiljaiseen yksinpuheluun. Yksi ääni vaakuuttaa, että kaikki on varmasti kunnossa, noihin laatikoihin pakkasit kaiken vain reilu kuukausi sitten. Kaiken pitäisi olla valmiina, eikä syyt huoleen ole. Toinen ääni kuitenkin varoittaa, että varusteet on vielä kerran tarkistettava ja tarvittaessa huollettava, jotain on saattanut jäädä huomaamatta. Ovatko teltan narut varmasti ehjät, puuttuuko maakiiloja? Onko ensiapupakkauksen sisältö riittävä ja hyvässä kunnossa? Jos homma jää viime tippaan, tulee kiire ja minkäslainen stressi siitä sitten iskee, häh!
Ulkona tuulee, helteen jälkeinen myräkkä riepottelee Etelä-Suomen valmista kesää. Retkeilijä huokaa.
– Huomenna sitten.
Tuttu tunne. Yleensä lähtöä edeltävänä iltana rinkkaa pakatessa, ja pahimmillaan ompelukoneen ääressä viimeisiä varusteita tehdessä, tuntuu siltä, että parempi olisi jättää koko harrastus sikseen. Kai sitä lomallaan jotain muutakin voisi tehdä? Mutta kun ei voi! Sielu tahtoo tunturiin.
Pahaa tekee kun muut pääsee sinne ja itse joutuu odottamaan… Toissapäivänä tuli juuri tutulta Muotkatuntureilta terveisiä. Liekö kiusana parin viikon päästä vielä live-blogaaminen? 😉
Lähtöstressi ei kokemukseni mukaan liity realiteetteihin vaan enemmän vaikkapa aurinkopilkkuihin. Onko se lähtemisriitti, reissuun liittyvää muuta ajatusta, lähtöinnon typistämistä vai jotain muuta? Lähtöstressi pukkaa useimmiten tulemaan, mutta missä muodossa, se on aina yllätys.
”lähtöinnon typistämistä” vai suuren odotuksen pureskelua?
Taidan pitää kokonaan taukoa koko vaelluskertomuksesta, saatikka reaaliaikaisesta.
Rajansa se on pöljyydelläkin, Ei hullukaan jaksa.
Tai mistäpä sitä koskaan hullusta varmasti tietää 😉
No hyvä 😉 fiiliksen mukaan. Tässä jo istuin kulmat kurtussa.
OK. Se on sitten päätetty. Tästä vaelluksesta ei tule muuta raporttia kuin pari valokuvaa, jos niitäkään.
Heti helpotti. Nytpä jaksankin käydä rinkan pakkaukseen.