Pakkasruokaa

Pakkaspäivänä saattaa hyvinkin maistua tulinen intialainen curry. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä sen curryn kanssa, jota saan pussista lähikaupan maustehyllystä.

Curry ei oikeastaan tarkoita mitään. Nettilähteiden mukaan sillä ei ole hindinkielistä vastinetta, vaan se on brittiläisten siirtomaaherrojen keksimä sana tarkoittamaan erilaisia intialaisia maustettuja ruokia.

Vindaloo on curry, joka on ”tulisen mausteinen”.  Semmoisen eineen voi hyvinkin laatia arktisessa suomalaisessa pakkasillassa.

Lammas vindaloo (puolenkymmentä annosta)

600 g Lampaanlihaa
2 isoa sipulia
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl punaviinietikkaa
Lihaliemikuutio
Ruokalusikallinen ruokosokeria
suolaa
2 valkosipulia
Ruokalusikallinen raastettua tuoretta inkivääriä
1 tuore tulinen chilipaprika (esimerkiksi habanero) tai niin monta kuin sielu sietää

1 tl  juustokuminaa (eli jeeraa, ei tavallista kuminaa!)
2 tl  sinapinsiemeniä
1 tl  jauhettua korianteria
0,5tl kaardemummaa
1 tl  kanelia
2 tl  kurkumaa

Sipuli, valkosipu, chili ja inkivääri kuullotetaan oliiviöljyssä. Sekaan lisätään mausteet: juustokumina, sinapinsiemenet, korianteri, kaneli ja kurkuma. Sekoitetaan ja lisätään kuutoitu lampaanliha. Kun liha on kevyesti ruskistunut, lisätään sokeri ja lihaliemikuutio sekä 1 dl vettä. Suolaa voi lisätä maun mukaan. Haudutetaan 1,5 tuntia, kunnes vesi on lähes haihtunut.

Tarjotaan riisin kanssa. Valitettavasti naan-leivän teko kotioloissa on yhtä haastavaa kuin pitsan (siis ei mahdotonta),  joten se jäi tällä kertaa tekemättä. Fuusioruuan omaisesti nautitun lammasvindaloon kanssa käytettin sammuttimena vehnäpatonkia ja luonnonjugurttia.

Ruokajuomaksi kevyt lagerolut tai kivennäisvesi.

Onneksi kaupasta ei löytynyt tähän reseptiin kaavailtua Bih Jolokia chiliä (jota vielä viime viikola oli hyllyssä),  joten kukaan ei tarvinnut sairaalahoitoa aterian jälkeen.

Mitenköhän laatiutuisi fuusioruoka tyyliin porovindaloo? Uuden vuoden voisi avata sellaisella erilaisella eineellä, jos ei muuten, niin piruuttaan.


Kommentit

Pakkasruokaa — 6 kommenttia

  1. Taatusti maukasta ja laittaa veretkin kiertämään pakkaspäivänä.
    Poro-vindaloota kannattaa kokeilla!

  2. Kiitos, oli pakko tehdä kunnon ruokaa kun luin tämän, yksinollessa tulee helposti päädyttyä ”tapaksiin” = mitä helppoa nyt kaapista sattuu löytymään.

  3. Intialaiset kasvisruuat on myös herkkua. On vaikea kuvitella miten tuommoisesta maustekimrasta tulee sen makuista kuin tulee. Suomessa vastaavia mausteita käytetään perinteisesti piparkakkauihin ja muihin leivonnaisiin.

    Tokihan intialainen maustamisen perinne tulee pitkälti siitä, että liha voi olla hyvinkin huonolaatuista. Olisiko vindaloossa käytetty alunperin vaikka rottaa ..

  4. Tuosta samasta reseptistähän saa kasvisruuan kun korvaa lihan munakoisolla, perunalla, lantulla.

    Lanttuvindaloo voisi olla hyvää jouluna.

  5. Peruskasviscurrya mitä aina silloin tällöin teen niin siinä on ihan muuten samat ainekset, mutta kilo kasviksia eikä lihaa. Jos meidän chilivastainen on syömässä, niin korvaan chilin paprikajauheen, musta- & cayennepippurin (tehdään chilistä) sekoituksella – ero on sitten korvien välissä 😉
    Chapateja olen tehnyt ite, ne on helppoja, mutta en koskaan naan-leipiä, joihin näköjään laitetaan paljon yhtä sun toista kuten jugurttia.

  6. naan-leivissä on sama ongelma kuin pitsassa, eli pitäisi olla alta paistava kuuma uuni. Pitsakivi voisi auttaa asiaa.

Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus