Jouluruno
Vaeltajan musta joulu
Joulunajan
liikkuu mieli vaeltajan
sateen mustaamassa
vesilammikossaEi oo lunta!
On joulu musta
ja tästä aattelusta
ei saa lohdutustaUlos katsoo vaeltaja
kulmin karsain:
”Ei mitään tule tästä
lumen ikävästä”Pilvet riippuu
oksat kiikkuu
oravalla häntä
litimärkän’ vettä tippuuJo aatos pysähtyy,
huokaa sydän,
ja selkä suoristuu,
katse kirkastuuViel tulee kevät!
ja hanki loistaa:
se viimein
kaamosmurheen poistaaJoulunajan
liikkuu mieli vaeltajan
jo kesän tunturissa
reppu paketissa_____________________________
Hyvää joulua kaikille lapinhulluille ikään, sukupuoleen, elämänkatsomukseen tai muuhunkaan meitä näennäisesti erottavaan katsomatta!
_____________________________
Oijoijoi, hieno ruono! Hyvää joulua myös sinulle!
Ajelemme vesisaatessa aattoa viettämään, keskisuomessa pelloilla on viitisen senttiä lunta, mutta metsissä ei juuri ollenkaan, järvet sulina, aikas karmeaa.
Huomaatko, kun mieltä eivät täytä maalliset ihanuudet, sisimmästä syntyy kauneutta?! 🙂
Ai niin, se maallinen ihanuus. Sitähän se kaikki on.
Hieno runo! Ihanaa että optimistiset ajatukset jaksavat nostaa päätään tuon litinän ja lätinän keskellä 🙂 Leppoisaa joulun aikaa, Timo!
Kiitokset joulutoivotteluista nopeasti kului joulun aika… Joten piipahdin toivottelemaan Hyvää ja retkirikasta uutta vuotta.