Vuonna 2008 ennustin, että kymmenen vuoden päästä on olemassa 200-grammainen järkkäritasoinen kamera. Katsotaan, mitä tuli.

Järkkäri ei kutistunut, mutta peili lähti. Peilittömät järjestelmäkamerat tulivat, ja jo 2013 Panasonicin GM1:n runko painoi akkuineen 204 grammaa. Ennuste osui siis jopa etuajassa, vaikkei siitä tullutkaan vaelluskameroiden valtavirtaa.

Isompi yllätys oli se, ettei kukaan ennustanut puhelinta. Nyt taskussa kulkee Pixel 10, ja kuvat ovat enemmän kuin loistavia. 200 gramman kamera siis tuli, sillä voi soittaa, siinä on navigaattori ja nettiselain.

Nikonin ja Olympuksen optiikkaa on yhä repullinen tai kaksi, mutta niiden kantaminen on jäänyt vähemmälle.

Tämä blogi ei ole ollut kovinkaan blogi viime vuosina, ja uutta asiaa on tullut harvakseltaan. Mutta kulissien takana on nyt tapahtunut jonkin verran.

Päiväkirja pyöri vuosikaudet WordPressin varassa. Se on hyvä työkalu, mutta vaatii jatkuvaa huolenpitoa: päivityksiä, lisäosia, tietoturva-aukkojen paikkailua. Sen ajan käyttäisin mieluummin luontopoluilla. Niinpä kevensin taas kerran reppua. PHP ja tietokannat jäivät pois, ja jäljelle jäivät pelkät sivut ja kuvat. Vanhat kirjoitukset löytyvät samoista osoitteista kuin ennenkin.

Yksi asia jäi matkasta: kirjoituksia ei voi enää kommentoida. Jos asiaa on, laita sähköpostia, osoite löytyy Yhteystiedot-sivulta. Vastaan, kun ehdin, ehkä jopa nopeammin kuin ennen.

Kevenikö kantamus? Tällä kertaa uskaltaisin sanoa, että kyllä.

Onko tässä muuta kuin kiviä ja koski? Jos et ole varma, klikkaa kuvaa isommaksi.

Nämä keväthangen “otukset” ovat samaa kokoluokkaa. Männynsiemen ja (mahdollisesti) koskikorento.

Koskikaraa ei kylmä kylpy haittaa.

Raitarantuli, Dolomedes fimbriatus, jälkikasvunsa kanssa.

Punakylkirastas, Turdus iliacus, kailottaa mielipaikallaan, ainahan se on siinä korkeimman kuusen latvassa.

• 

• 

• 

• 

•