Yksinvaeltajan kauhun paikat

Muutama ajankohtainen tapaus on taas saanut pohtimaan yksinvaelluksen riskejä.

Toinen sattui tutulle vaeltajalle, mutta päättyi onnellisesti vain aineellisiin tappioihin, jotka nekin toivottavasti lopulta jäävät pieniksi. Toisessa tapauksesta emme vielä tiedä muuta kuin mitä lehdet uutisoivat: "Kadonnutta miestä etsitään Inarissa."

http://www.kaleva.fi/plus/juttu805482_page0.htm

Toivotaan, että tapaus päättyy onnellisesti. Ehkä kulkija on vain unohtanut ilmoitella tarkoista suunnitelmistaan ja kotiväki huolestunut. Toivotaan parasta ja seurataan tilannetta.

Erämaassa voi aina sattua ja tapahtua kaikenlaista. Olen ollut itsekin vaelluksella, jossa on kadotettu teltta. Miten se voi tapahtua, jääköön tässä kertomatta, mutta varusteiden kadottaminen erämaassa voi olla totinen paikka. Se voi myös sattua kenelle tahansa, vaikka kokemustakin olisi. Tässä oma top-5 listani erämaassa kesällä mahdollisesti sattuvista onnettomuuksista. Huomaa, että lista ei välttämättä ole onnettomuuksien vaarallisuusjärjestyksessä tai kattava, ainoastaan siinä järjestyksessa, jollaisena se pääni sisältä kumpuaa.

5. Sairastuminen ankaraan ripuliin, influensaan, sairaskohtaukset jne.

4. Vakavat vammat/ruhjeet, käden murtuminen, viiltohaavat, uistin silmässä jne.

3. Tulipalo teltassa

2. Jalan/nilkan murtuma, joka estää kävelemisen

1. Kaikkien vaellusvälineiden kadottaminen, eli koko rinkka sisältöineen menetetään.

Alussa mainitulle tutulleni sattui vastikään tuo numero yksi, se jota henkilökohtaisesti pelkään eniten. En osaa sanoa miksi, koska se ei missään tapauksessa ole kesävaelluksella vakavin, vaikka voikin huonoissa olosuhteissa päättyä aivan yhtä huonosti kuin nuo muutkin: vaeltajan menehtymiseen. Tässä mainitussa tapauksessa lopputulos oli onnellinen ja varusteidenkin takaisin saamisestakin on toiveita; etsintäpartio on kuulemani mukaan rekrytoitu. Onnea matkaan.

Entä petoeläimet? Ne joista kaikki aina ensimmäisenä kyselevät: Entä jos tulee karhu? Miten uskallat nukkua? Kuulkaapas: Vaarallisin eläin Lapissa on, jos ihminen unohdetaan, rykimäaikana haaremiaan suojeleva porohirvas. Niistä on syytä pysyä kaukana, mutta eivät nekään pitkien matkojen päästä ihmisen kimppuun pyri. Metsän kuningastakin on toki kunnioitettava, mutta ei nalle teltasta tule ihmistä hakemaan, ihmisyöjä kun ei ole, vaan vihaa ja inhoaa lajimme hajua. Sudet? Ei ole miesmuistiin ainoatakaan tapausta, jossa sudesta olisi ollut todistettavasti vaaraa ihmiselle.

Mutta vaarat ovat todellisia ja ne kaikki kumpuavat väsymyksestä, inhimillisestä huolimattomuudesta sekä puhtaista vahingoista. Talvivaelluksella virhemarginaali on paljon pienempi ja vaarat suurempia: varusteiden menetys voi merkitä menehtymistä, eksyminen on vakavampaa, kastuminen pakkasella erittäin vaarallista, kurun reunan lumilipan yli hiihtäminen voi merkitä elävältä hautautumista.

Onko käynyt mielessä, etten lähtisikään? Ei ole, ei ainakaan tästä syystä.

En kirjoittanut tätä siksi, että voisin kehuskella yksinvaeltajien olevan kovia jätkiä(*), joita vaarat eivät pelota, kyllä ne pelottavat. Kirjoitin tämän siksi, että haluan sanoa etteivät vaarat ole yhtään sen suurempia kuin siviilielämässäkään, ne ovat vain erilaisia. Avun saaminen on vaikeampaa, mutta riskit on hyväksyttävä, jotta voisi tehdä sitä mitä tietää tarvitsevansa.

(* Tässä tapauksessa "jätkä" sisältäköön molemmat sukupuolet. Tiedän naisia joihin verrattuna minä olen noviisi ja sellaiseksi jäänen.)