Heinäkuu 2011

Kirjoitin taannoin vainoharhaisen vuodatuksen Outaan, jossa vauhkosin modernin teknologian vaikutuksesta eräretkeilyyn:

Veli-venäläinen on tuskin artikkeliani lukenut, enkä sano, että minähän sanoin:

http://www.luontoliitto.fi/metsa/vaikuta/Retkeile/aanisen-niemimaa.html

Mutta sanoin silti.

Kun perinteisen mätäkuun alkuun on enää pari päivää, on kesä sitten viimeistään tämän viikon jälkeen lopullisesti ohi. Olipa se kesä sukkela tänä vuonna.

Kaamosmasennuksen pelossa rypevä ultrapessimisti tietenkin julistaa kesän loppuneeksi jo jussilta heti kun päivät alkavat lyhentyä, mutta ajattelin olla tänä kesänä optimistinen: onhan juhannuksesta syksyyn vielä aika monta päivää.

Vai onko? Tuntuu taas, ettei ole. Kesän odottaminen on vuosi vuodelta kiihkeämpää ja vuosivuodelta kesät ovat lyhyempiä. Nyt on jo liian lämmin, sydänkesän tympeä vihreä ei miellytä silmääni ja vetäydyn ilmastoituun toimistoon mököttämään ja odottamaan, että lämpötila painuu pysyvästi alle viidentoista asteen. Mutta sitten syksyllä talvi taas painaa päälle, ja mitä sitä muutenkaan hehkuttamaan, tulee varmaan taas ruskea ruska.

Syyskuun alun vaelluksen suunnittelukin tökkii, koska se on viimeistään merkkinä siitä, että yli puolen vuoden vaelluskines alkaa kohta. Pimeää, kylmää ja pahimmassa tapauksessa loskaisen märkää.

Ainoa oikea vuodenaika on kevät ja sekin on niin lyhyt, ettei sitä kannata odottaa.

Alkukesästä taivalsin mieleenpainuvan vaelluksen Utsjoelta Kaamasmukkaan. Puolitoistaviikkoinen oli ikimuistettava, eikä kaikilta osiltaan helppo.

Selailen muistivihkoani tuolta vaellukselta: se on lähes tyhjä, eikä siellä ole lainkaan tekstiä. Vain muutama lyijykynällä huitaisten piirretty kuva vaelluksen alkupäiviltä, sitten ei mitään. En ole varma miksi, mutta tarkan vaelluspäiväkirjan pitämisen ajat taitavat olla lopullisesti ohi. Onhan tästä toki merkkejä ollut nähtävissä muutaman vuoden ajan.

Kirjoitan kyllä jotain, mutta matkan todellisuus ei ole vielä selkiytynyt ja muistiinpanojen puutteessa joudun elämään kaiken uudelleen. Luin juuri vanhan kertomukseni vuodelta 2009. Tämänkesäinen oli tavallaan toisinto, mutta kävelty toiseen suuntaa ja muutenkin täysin erilainen. Niille,  jotka odottavat täsmällistä reittiselostusta joudun tuottamaan pettymyksen: ajatukseni enteilevät erilaista vaelluskertomusta.