Huhtikuu 2013

Kuva-arkistoistani ei puutu sinirintoja. Taitaa olla vielä muutama sata kuvaa julkaisematta. Laulajaa itseään odotellessa, olkaapa hyvät.

Vaikka varsinainen testaaminen on vielä edessä, on jo melko helppo sanoa että Fjällräven on onnistunut tekemään Kajkasta hyvän rinkan. Se on juuri sitä mitä hain Osprey Aetherin korvaajaksi: hieman suurempi, tukevammat materiaalit, jos kohta varsin painavakin. Kalavaaka näytti punnituksessa 3,41kg, joka on varsin paljon verrattuna Aetherin 2,25 kg painoon. Molemmmat rinkat on punnittu ilman sadesuojaa.

Varsinainen syy, miksi halusin vaihtaa Aetherista johonkin muuhin on se, että Osprey ei kerta kaikkiaan käy selkääni parhaalla mahdollisella tavalla. Kajkan selänpituuden säätömekanismi on helppo ja nopea käyttää. Rinkka tuntuu selässä hyvältä. Ja onhan Kajka selvästä helpompi ja käytännnöllisempi pakata kuin Aether.

Tietysti, koska olen jossain vaiheessa sairastunut pseudogrammaukseen, niin nyt mieltä kaivertaa se ylimääräisen “turha” kilo. Kajkassa on myös jotain, mistä en välttämättä pidä: en voi mitenkään kuvitella koskaan tarvitsevani alataskun verkkoa, joka on kai suunnitelty vaatteiden yms kuivaukseen. Vaatteet kuivuvat parhaiten päällä, sen tietää jokainen kokenut vaeltaja.

Toinen “ominaisuus”, joka näyttää oudolta on yläläpän päällä oleva kumilankaviritys. Voin vannoa, että tuon varaan en ripustele yhtään mitään jo senkin takia, että periaatteeni on ollut jo kauan se, että rinkan ulkopuolella ei saa roikkua mitään sadetakkia  lukuunottamatta.

Olenkin katsellut noita Kajkan “ylimääräisiä” hilppeitä, alataskun verkkoa ja yläläpän kumilenkkiä, jo useampaan otteeseen leveäteräinen eräpuukko kourassa. Ylälenkki kyllä lähtee, mutta verkon viiltely varmasti estää reklamaatiot, joten ehkä hillitsen itseni ja dissektoin Kajkan vasta kesäkuun vaelluksen jälkeen.

Kajkan sadesuojus on muuten karmean värinen. Toki ymmärrän turvavärinäkökohdan, mutta en tykkää 🙁

Rinkka avautuu koko pituudeltaan, tämä hyvä.

Ja turhan verko saa kelattua pois tieltä. Olkoon nyt sitten vielä leikkaamatta toistaiseksi.

Pitkin kevättalvea mieleen nousi tympeitä ajatuksia. Ei huvittanut. Ei niin, että olemisessa olisi ollut mitään valitettavaa, talvi oli ollut minulle helppo. Jopa niin, että en edes muista kärsinkö varsinaisesta, minua yleensä vaivaavasta kaamosmasennuksesta ollenkaan. Lienee kuvittelua koko juttu.

Mutta sellainen outo asia on kehkeytynyt, että tunnen lapinhulluuden kadonneen jonnekin. En ole tuntenut palavaa kaipuuta tunturiin ja huhtikuun reissu Lappiin oli tympeääkin tympeämpi ja suorastaan ikävystyttävä.

Lapinhullu sisälläni on, jos ei nyt aivan hengetön, niin ainakin horrostaa vielä. Valokuvaus ei kiinnostaa tippaakaan, eikä ajatus alkukesän vaelluksesta tuota väristyksiä.

Tätä omituista asiantilaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että asiat ovat liian hyvin. Ei ole mitään suurta angstia tai tuskaa, johon voisi pohjata erämaan kaipuunsa. Olen aina tiedostanut sen, että lapinhulluus on minulle pakoa todellisuudesta jota ei jaksa. Tässä sitä nyt ollaan: vaeltaminen ei tunnu huvittavan, asiat ovat liian hyvin.

Miksi sitten kulutin tänään ison läjän euroja retkeilyliikkeeseen? Vaikka ei huvita, niin silti olen automaattisesti varustautunut kesäkuun vaellukseen; täytyyhän sitä jotain lomallaan tehdä. Mitä muutakaan minä tekisin? Ehkä hulluus palaa kun pääset paljakkaan reppu selässä?. Täytyyhän koirankin päästä, olen sen retkikaveriksi hankkinut, en kai voi sitä pettää?

Omituisia ajatuksia.

—

Laatiuduin hankkimaan kumisaappaat. Sellaiset vaeltamiseen tarkoitetut, joita ylistetään ja haukutaan, kuka minkäkin takia. Sitten huomasin omistavani myös uuden rinkan. Ospreyn rimpulareppu ei ole minua koskaan miellyttänyt, haluan tuntua tukevamman pakkauksen selässäni ja olla varma, että se kestää.

Tervetuloa takaisin vanhaan liittoon. Tai ainakin melkein; jos nyt kummisaappaat onkin, niin en sentään palannut putkirinkkaan. Jotain perinteistä tässä uudessa kantolaitteessa on kuitenkin vielä jäljellä.

Pistäysin Lapissa, vaan sattui melkoisen kehnot ilmat. Lämpötila jäi yölläkin plussan puolelle, sosehangissa ei ole oikein hiihtäminen koiran kanssa.

Kuvauskin jäi tästä syystä vähäiseksi ja tulos vaatimattomaksi. Laitetaan linkki kuviin tähän kuitenkin.

Ylen kuuden radiodokumentin sarja “Nyljetty maa” on jotain sellaista, joka jokaisen Lapin ystävän täytyy kuunnella. Sarja on osittain uusintoja vuosilta 2007 ja 2010, mutta mukana on toukokuussa lähetettävät kaksi uutta dokumenttia.

Nyljetty maa Ylen Radio 1:ssä tostaisin ja sunnuntaisin. Sarjan ensimmäinen jakso tänään uusintana klo 16.05, joten vielä ennättää mukaan. Kuunnella voi myös netistä [1].

—

[1]
http://yle.fi/radio1/asia/todellisia_tarinoita/nyljetty_maa_-_kuusi_radiodokumenttia_itaisen_lapin_elamasta_39893.html