Yön lentelijä
Yönä muutamana havahduin majoitteessani omituiseen ääneen. Kuulosti hetken aivan siltä kuin joku olisi yrittänyt ahneesti juoda pulloa tyhjäksi. Ääni liikkui, joten kyseessä oli ilmeisesti lentävä inehmo. Outo ääni jatkui: kloppotikloppotikloppoti.
Unissani kuvittelin tieteiselokuvien limaisen tappisilmäisen alienin kiertämässä suota. Marsilainen yksisilmäinen suokalkkuna?
Kyseessä oli tietenkin jänkäkurppa, tuo pohjoisten aapasoiden yksinäinen ratsastaja.


Se kloppoti -ääni kertoo, että soidinmenoista 🙂
Pohjoisen kävijät raportoivat mäkäristä, uskoakko.
Ensimmäiset mäkärät bongasin Utsjoella kaksi viikoa sitten. Nyt niitä on siellä pilvinä.
Tarkemmin sanottuna eka mäkärä bongattu 7.6
Tunturissakin oli tuolloin jo täysi lehti myös vaivaiskoivussa.