Kesänä muutamana, olin tullut siihen vääjäämättömään tulokseen, että hyttynen on sittenkin perkeleen luomus. Etelän ötökät kun vielä ovat melkoisia kesyjä inisijöitä verrattuna pohjoisten jänkien verenhimoiseen ja agressiviseen laumaan, joiden joukossa on todistetusti havaittu lypsyjakkaran kokoisia yksilöitä. Aiemmin, miehekkäänä ja nuorena, … Jatka lukemista
Kategorian arkistot: Venkoilu
Jos tapaat joskus eräänä päivänä erään erävaeltajan, voit ehkä huomata, että hän on välineurheilija. Matkassa on jos jonkinlaista rensseliä, reppua, viritintä, välppää ja hosakeppiä. Eipä se varustus paljoa avaruusmiehen kostyymille häpeä. Tyhjiön korkeudella ei onneksi vielä tässä olla ja on … Jatka lukemista
Onko turboahdettu kevytpikataivaltaminen vaeltamista? Mahdollisimman pitkälle, mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman kevyesti. Miksi? Ihan tolkunkin ihmiset tuntuvat sotkevat hyvän vaellusharrastuksen näillä testoteronipurskeilla. Jo Raimo O. Kojo piti Lapin retkeilyoppaassaan moista suoritekeskeistä liikkumista erämaan häpäisemisena. Ei siinä mitään, jokainen tavallaan. Mutta eihän tuleville … Jatka lukemista
Ennen ihmeellistä internettiä, vanhaan hyvän aikaan, oli grammanviilaus ja gorevaatteiden käyttö syntiä. Silloin vielä oikeat eräjormat kulkivat gummisaappaissaan valittamatta taakkaansa kantaen. Sitten vaelluskengät, gorepellevaatteet, grammaus ja titaanilusikat pilasivat aidon vaelluskokemuksen. Tai ainakin oikeaoppisen keskustelun sitä, mikä on oikeaa ja rehellistä … Jatka lukemista
Vaeltajat ne on ihme sakkia. Lähtevät kuulemma useimmiten ihan hyvästä asunnosta säiden armoille ja yön selkään, kävelevät peninkulmia päivässä kantapäät ruvella ja sylki rinnuksilla. Ja jos eivät sitä tee, niin sitten leiriytyvät tunturin huipulle tai suon laitaan ja ottavat lotusasennon. … Jatka lukemista
Kun grammaustauti etenee, tarttuu kuin rutto ja valtaa alaa, on kevytrepusta tullut, ei vain salonkikelpoinen, vaan siitä on tulossa jopa mainstriimiä. Vanhan liiton ajat ovat ohi, kun viimeinen savottajäärä kasvaa kenkäheinää. Mutta mikä on kenellekin repun keventämisen syy? Onko keveys … Jatka lukemista
Inarin kunnanjohtajan Reijo Timperin kesäiset lausunnot Lappia vaivaavista rinkkasatiaisista (Pthirus fjaellraevenicus ) ärsyttivät vaelluspiireissä ja aiheuttivat tunteenpurkauksia keskustelupalstoilla. Kunnanjohtaja Timperin syyhystä kirvonnut älämölö on noteerattu myös sanomalehti Inarilaisen verkkosivuilla. Olen sitä mieltä, että lausunto on kunnanjohtajan suusta taitamaton. Ehkä yrittäjyys … Jatka lukemista
Täydellisyyden ja yhteisymmärryksen saavuttaminen tuntuu usein epäokeudenmukaisen hankalalta, varsinkin jos kaikki yrittävät parhaansa. Silti viestin välittäminen ei yksinkertaisesti onnistu. Parhaimmatkaa aikomukset tai ajatukset eivät mene perille. Tai jos menevät, niin niiden sisältö on peruuttamattomasti muuttunut. Useimmiten, tai jopa aina, on … Jatka lukemista
Helsingin Sanomien verkkolehti kertoo, että YK on nimittämässä avaruusolioiden yhteyshenkilön. Tämä henkilö koordinoisi toimintaa tilanteessa, jossa maapallon ulkopuolelta löydetään älyllistä elämää. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/YK+nimitt%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4+avaruusolioiden+yhteyshenkil%C3%B6n/1135260424161 Mikäs siinä. Kyllähän YK:n palkkalistoilla on kaikenlaista tuulimyllynlämmittäjää. Rohkenen kuitenkin esittäää arvauksen, että tehtävään kaavaillulla Maslan Othmanilla riittää … Jatka lukemista
Vaellusta ei kai koskaan voi tehdä täysin vapaaksi. Sellaiseksi, joksi se on tavallaan tarkoitettu, jollainen sen ilman muuta pitäisi olla. Vaelluksen rajoittavin tekijä on aika. Olen aina mieltänyt vuodenajan kierron ympyräksi, jossa kesä on jostain syystä alhaalla. Aika kiertää vastapäivään … Jatka lukemista