Päivä on pilvinen, siellä täällä pilvi vähän repeilee.

Poistuin polulta heti, kun Gaissat näkyivät. Sitten jätin joka toisen askeleen ottamatta. Paljakassa ei enää ole kiire.

Sade taukosi heti kun pääsimme eroon bussillisesta niksmanneja. Tuuli navakasti, mutta kävellessä joutui kuitenkin ottamaan takin pois, joten ei tullut pelkäämääni räntäsateessa vaellusta, jonka takia olin osittain valinnut Ruktajärven suunnan. Arvelin, että ainakin sinne selvitään koiranpennun kanssa kelissä kuin kelissä.

Nyt perillä on suorastaan lämmin ja aurinko paistaa. Parempaa keliä voisi tuskin toivoa. Jäämme tähän ja jos tulee porukkaa, nukumme teltassa pihalla. Olin suunnitellut, että vaeltaisimme vielä 6 km vanhaan asentopaikkaani, mutta lähtö venyi suunniteltua myöhäisemmäksi ja luulen tämän riittävän tälle päivälle.

Kämpän ainoa kattila vuotaa ja kaasuliesi lyö lieskaa, parempi ottaa oma kattila käyttöön.

Olen aiemmin käyttänyt kämppiä harvakseltaan tai oikeastaan en ollenkaan. Nykyään alkaa tämäkin laji jo sujua ja kämppäöitä kertyy. Yöpymisen edellytyksenä on tietenkin, että kämppä on tyhjä. Ellei, poistun nykyäänkin välittömästi horisonttiin.

Sulaojalla ilma on hyytävä ja pisaroi hiljakseen. Juuri parahiksi pysähtyy parkkiin bussillinen saksalaisia.

Tietenkin valokuvaavat ja haluavat paijata koiraa, mutta eivät uskalla joten saavat vain pennun suunniltaan, räkyttämään kimeästi ja kiskomaan hihnaansa. Tekisi mieli näyttää kansainvälistä, mutten ilkeä. Käsken koiran auton viereen ja yllättäen se tottelee.

Yritän olla välittämättä valokuvaavista niksmaneista ja vaihdan tyynesti vaellushousut. Pieni mainos kannattaa aina.

Rinkka painaa punnituksessa 17400g mukaanlukien koiran ruokaa ja tavaroita 2 kg. Ei paha.

Vaikka en päässytkään lähtemään matkaan ennenkuin vähän ennen puoltapäivää, ylittyi napapiiri kevyesti.

Ilma on Sodankylässä jäätävä, mutta onneksi tuuli on tyyntynyt. Mökin kuistilla istuessa pipo ja hanskat ovat paikallaan. Retkikaveri tosin ei tarvitse kumpiakaan.

Huomenna pääsen ajoissa matkaan, eikä ajamista ole enää paljoa. En vieläkään ole varma mistä lähden, arvon edelleen Muotkan ja Paistuntureiden välillä.

Annan huomenna fiiliksen päättää.

(p.s. yritin laittaa kuvan mukaan, mutta tuloksena sekasotkua. Pahoittelen haamupäivityksiä. Tältä reissulta ei siis nähdä ajantasaisia kuvia, ellen keksi mikä meni pieleen)

Vaikken olekaan vielä Kaamasen tiellä, on mieli jo ennättänyt edelläni napapiirin tuolle puolen. Säätiedotus lupaa raikkaita vaelluspuhureita, virkistäviä sadekuuroja sekä keskiyön auringon lumisateita.

Mutta niinkuin aiemminkin, ei säätiedotuksista sen suurempaa murhetta kannata pitää, eikä varsinaisista säistäkään. Tunturiin mennään katsomaan millaista siellä oikeasti on, ei millaista siellä kuvitellaan olevan.

Ajattelin jatkaa tätä matkapuhelimella bloggausta koko reissun ajan. Olen aiemmin suhtautunut hyvin krittisesti yhteydenpitoon vaelluksen aikana, mutta maailma muuttuu. Parina viime vuonna on tullut laitettua tekstareita reissun päältä aiempaa enemmän. En vieläkään halua soitella puheluita tunturista, mutta maailma muuttuu enkä minäkään viitsi rimpuilla vastaan loputtomasti; Suomesta on enää mahdoton löytää paikkaa, jossa voisit hyvällä omallatunnolla sanoa olevasi tavoittamattomissa.

Yksi aikakausi on päättynyt.

Deletoin Facebook tilini. Olen digitaalinen ruumis.

Tai siis en deletoinut, koska se ei ole oikeasti mahdollista. Muokkasin se sellaiseen kuntoon, että on käytännössä sama kuin se olisi poistettu. Tosin tästäkään en voi olla täysin varma. Naamakirjan varmuuskopiot luuravat jossain ja kuka takaa, ettei tilini nouse kävelemään elävänä kuolleena Nosferatun tavoin.

Se mitä tein oli varsin työläs prosessi. Jos haluat varmistaa, että mitään dataa ei jää tilillesi, ei deactivointi riitä, sinun täytyy tuhota joka ainoa postauksesi ja kuvasi erikseen, muuten ne jäävät naamakirjan palvelimelle.

Miksen viihtynyt naamakirjassa? Huomasin, että digitaalisen hälyn määrä alkaa olla valtava, kun kaveraita on muutamia kymmeniä. Asetuksilla voi säätää kenen päivityksiä seuraa, kenen ei. Mutta miten sellaisen päätöksen voi tehdä? Millä perusteella. Miksi joku sitten on kaverina, jos et seuraa mitä hän tekee? Bittiavaruudessa kaikki huutavat, kukaan ei kuuntele.

Mutta toki facebok toimi niinkuin se on suunniteltukin. Se toimii vähän liiankin hyvin, koska siihen jää koukkuun. Olen jo koukussa aivan riittävän moniin aisoihin, en tarvitse enää tätä. Ja monien muiden tavoin: en luota siihen, mitä naamakirja tekee tiedoillani.

Minun muutaman kuukauden pituinen naamakirjakokeiluni on nyt ohi. Jos joku haluaa ohjeita naamakirjatilin tuhoamiseksi, kerron mielelläni tarkemmin miten sen tein ja miten se pitää mielestäni tehdä.

Mutta nyt on aika lukea kesävaelluksen varustelista kertaalleen läpi, nostaa tavarat eteiseen ja huomenna auton nokka suuntaa kohti pohjoista. Viikonloppu menee vielä sukuloidessa, mutta enköhän ole jo maanantaina paljakassa.

Ehkä vaellukselta palatessa valkenee, jättääkö digitaalinen itsemurha ihmiseen pahojakin traumoja.

Tässä keventämistä miettiessäni tuli mieleen, josko utragrammaus on kuitenkin se luonnollisin suunta, ihmisen alkukantainen pyrkimys minimalismiin ja sitä kautta takaisin täydelliseen yhteyteen luonnon kanssa. Kun ollaan lopulta munasillaan, on päästy luonntoon takaisin. Miksipä ei? No, ei tietenkään, tämä ajatus oli typerä kärjistys. Tokihan grammari tarvitsee varusteita joita hiplata ja viritellä.

Nykyään on pistänut silmään myös muoti-ilmiö, jonka dogman mukaan paljasjalkaisuus on ihmisille paras ja kengät ovat pahitteeksi. Täydellinen paljasjalkaisuus on kuitenkin markkinamiehen kauhistus ja siksi paljasjalkaisuusbuumin myötä on kehitetty kaikenkarvaiset fiilmaksit ja muu kengäkkeet. Niitä myydään kevytjalkineina, mutta tosiasiassa on kyse sukista, jotka vain ovat jalkineen hintaisia.

Kevytretkeilijät suosivat myös lenkkareita saappaan tai vaelluskengän sijasta. Väite kuuluu: Nilkat eivät tarvitse tukea. Hyvä niin. Mutta yllättäen tämä pätee vain jos sinulla tosiaan on nilkat jotka eivät tarvitse tukea. Voi hyvinkin olla, että useat ihmiset pärjäävät loistavasti ilman nilkkaa tukevaa vaelluskenkää, mutta yleistyksenä väite siitä, että nilkkaa ei tarvitse tukea, on taaskin yhden sortin puusilmäisyyttä ja kuppikuntaisuutta. Se voi olla myös vaarallinen neuvo niille ihmisille  joilla on esimerkiksi luontaisesti löysät nivelsiteet.

Ihmisellä ei tietenkään ole mitään paluuta luontoon ja siksi olemme oman sivistyksemme vankeja. Ja se on hyvä niin, myös retkeilijän kannalta, sillä lähes jokaiselle löytyy varmasti juuri ne varusteet joita hän itse tarvitsee.

Mutta paljasjalkaisuuteen palatakseni. Tosiasiassa kengät, ja saappaat, on kehitetty siksi, että niistä on ihmiselle hyötyä. Ne mahdollistavat suoritukset, jotka ilman kenkiä olisivat mahdottomia ja auttavat ihmistä pysymään aktiivisena paljon vanhemmaksi ja sitä kautta lisäävät elinikää.

Elleivät ihmiset tarvitsisi kenkiä, eivätkö nämäkin kaverit metsästäisi silloin paljain jaloin:

Näin vaelluksen alla huomio kääntyy väkisinkin valitsevaan säätilaan. Vaikka sääennusteet eivät vaikutakaan suunnitelmiin sitä eikä tätä, tulee Ilmatieteen laitoksen sivuja silmäiltyä tässä vaiheessa “sillä silmällä”. Miltähän tänään Utsjoen sää näyttää?

http://www.fmi.fi/saa/paikalli.html?place=Utsjoki

Jokainen Lapissa vaeltanut tietää kuitenkin, että vain harvoin sääennusteet ovat luotettavia. Varsinkin Ylä-Lapissa jäämeren läheisyys tekee säästä kesäisin erittäin vaihtelevan ja vain poikkeusoloissa voidaan tunturisäästä sanoa paljoa hyödyllistä päivää-paria pidemmällä aikavälillä.

Entä sitten pitkät sääennusteet, joita esimerkiksi Accuweather tekee koko maailmaan ja joita joskus kuulee vaellusta suunnittelevienkin lukevan. Valitettavasti on näytettävissä, että pitkien sääennusteiden oikeaan osuvuus ei juuri poikkea sattumasta. Ne ovat siis horoskooppeihin verrattavaa huuhaata, ainakin näin vaeltajan näkökulmasta.

Suomen ennusteiden kannalta voisi myös esittää mielenkiintoisen kysymyksen. Jos ilmatieteen laitos ei laske ennusteita viittä päivää kauemmas, miten muualla maailmassa pystytään laskemaan Suomen ennusteet tarkemmin? Ennusteiden tarkkuus riippuu ainakin käytettävissä olevasta havaintodatasta, ennustejakson pituudesta sekä käytetystä laskentakapasiteetista. Luonnollisesti tulos riippuu myös käytetystä algoritmista, mutta miten Accuweatherilla olisi käyttää Suomen sään laskemiseen enemmän kapasiteettia kuin Ilmatieteen laitoksella? Vaikka kapasiteettia olisikin, se ei auta kun mallinnettavana on kaoottinen ilmakehä. Yli viikon ennusteita ei tästä syystä yleensä anneta. Miksi Accuweather sitten antaa niitä?

Olisiko oikea vastaus se, että toisin kuin Ilmatieteen laitos, Accuweather ei juurikaan välitä pitkän aikavälin ennusteensa laadusta.

Miksi ihmiset uskovat näihin ennusteisiin tai ainakin lukevat niitä? Niinkuin kaikissa muissakin uskomuksissa, oleellista on, että ihmiset uskovat mitä he haluavat. He jopa kokevat ennusteet hyödyllisiksi riippumatta siitä olivatko ne oikein vai eivät. Luetaanhan horoskooppejakin.

Ei pitkän ajan sääenneusteiden tekeminen toki aivan turhaa ole, mallit kehittyvät, mutta tällä hetkellä niiden tehdään suurelle yleisölle vain, koska niille on kysyntää, ei siksi että ne toimisivat.

Satoi tai paistoi, Lappiin on lähdettävä. Accuweatherin mukaan vaelluksen suursäätila näyttäisi olevan keväinen.

—

Miten säätä ennustetaan:
http://web.archive.org/web/20070202013418/http://www.maol.fi/frames/dimensio/D302kansio/Mette.pdf – Meteorologi Mette Mannosen yleistajuinen artikkeli, Dimensio 3/2002 (PDF)

Vielä muutama vuosia sitten, vuosikymmenistä puhumattakaan, vaeltajat olivat vaeltajia. Silloin ei retkellä partaa ajettu, hampaita pesty eikä persettä pyyhitty. Keventäjää pidettiin kummallisen otuksena ja goreasuinen kulkija oli pelle ja mikä tahansa perinteistä poikkeava oli “väärin vaellettu”.

Tämä oli toki noloa puusilmäisyyttä, koska miksipä kairassa ei saisi muka pyöriä miten naurettavissa vetimissä hyvänsä. Vanhaa eräjäärää räikeänvärinen muutos tunturimaisemassa ei kuitenkaan miellyttänyt.

Nyt on ilmaantunut uusi sairaus uhkaa jälleen “vanhan liiton” vaeltajien mieleenrauhaa. Ilmiö nimeltä “ultragrammaus” on saamassa yhä enemmän huomiota osakseen. Siitä on tulossa vaelluken de-facto, uusi standardi. Nyt, jos kaikkia varusteita ei heti paikalla vaihdeta ultrakeveiksi on se “väärin kevennetty”. Varustekevennystä enemmän keskustellaan korkeintaan vain ihovoiteista ja kesän hyttystilanteesta.

Joidenkin ultragrammareiden motiivit ovat toki hyvinkin järkeviä ja liikunnallisia. Kunnia heille. Useiden kohdalla kuitenkin näyttää varusteiden viilaus olevan pääasia. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se on eri harrastus, sellainen jossa pääasia ei ole luontokokemus vaan eräänlainen varusterunkkaus. Se on myös ihan hyvä niin, mitäpä se minulle kuuluu.

Mutta jokin periaatteellinen tässä mietityttää. Harrastuksen tarkoitus on äärimmäinen kevennys, kuten nimikin sanoo. Kun vaeltaja on viimein alasti, mihin grammari sitten piilottaa punnitsematta jääneet kilot? Onkin mielenkiintoista sitten eläkeiässä ihmetellä alastomia, pikiöljyllä voideltuja retkeilijöitä, jotka kirmaavat yli jänkien ja paljakoiden titaanilusikka perseessä.

Ennen internettiä, keskustelupalstoja ja niille pesiytyneitä kaikentietäjiä ei eräjäärällä ollut tällaisia ongelmia, vaan kaikki tekivät omat virheensä ihan itse ja elämä oli suurta seikkailua. Nyt jokainen pikkudetalji on varmistettava etukäteen keskustelupalstojen totuuspoliiseilta, ettei vain jäisi kiinni mistään vääräoppisesta ja joutuisi vaelluksella naurunalaiseksi.

Vanhan liiton vaeltaja ei ymmärrä tästä touhusta mitään, vaikka yrittääkin hämmentyneenä ja surullisena jättää pois painavia retkeilyvarusteitaan, että jaksaisi vielä kerran raahautua rakkaille asentopaikoilleen viimeisin erämaihin. Saattaapa hän epätoivossaan mennä niinkin pitkälle, että luopuu luotetusta rinkastaan ja vaihtaa kevytreppuun.

Mutta kun viimeinen vanhan liiton jäärä sortuu savottansa painon alle, on perinteinen eräretkeily lopullisesti kuollut.