Syksyn värit
Niin muuttuu eteläsuomalainenkin maisema kohti loppusyksyn värejä. Ihmeen monenlaista väriä on puissa yhtä aikaa tänä syksynä, vai kuvittelenko vain?
Syyskuu 2008
Lapin Radio: Lappi-työryhmä aikoo esittää Vuotoksen altaan rakentamista
Kemijärven sellutehtaan sulkeminen on nyt antanyt Vuotoksen rakentamista puoltaville uuden aseen.
Vähän vetää hiljaiseksi. Jostain sitä sähköä pitää saada ja työpaikkojakin Lappiin, mutta luonnon tuhoaminen on aina arveluttava keino.
Lappi-työryhmän on syytä lopettaa hölmöily ja keskittyä johonkin toteuttamiskelpoiseen.
Ostoksilla divarissa
Taannoin tässä kaipasin Raimo O. Kojon tuotantoa ja nyt löysinkin Vantaan Antikvariaatista kolme teosta, nimittäin seuraavat:
Kojo Raimo O.: Tervaksen tuoksuinen lohi - Kalatarinoita ja retkitunnelmia Lapin erämaista, painos: 1, 1969
Kojo Raimo O.: Lapin retkeilyopas, painos: 1, 1967
Kojo Raimo O.: Syysmatka Suomessa, painos: 1, 1988
Olisihan nuo voinut kirjastostakin lainata, mutta jotenkin tuntui oikealta ostaa omaksi kun kohdalle sattuivat.
Suomalaista kauhua
Tänä vuonna suomalaiset ovat vääntäneet peräti kolme kauhuelokuvaa. Joskus olen genreä seurannut, mutta täytyy sanoa, että ei nykyään oikein jaksa sytyttää. Mutta jospa tämä suomalainen näkökulma toisi jotain uutta?
Hesarin netin kulttuuriosastolla käsiteltiin AJ Annilan Sauna- elokuvaa. Miksi tämä nyt minua kiinnostaa? Ei oikeastaan sinänsä kiinnostakaan, mutta tämä Hesarin kommentti liikautti jotain:
Valtaosin Prahassa kuvattu Sauna pelottelee suomalaisen kauhun perussuureilla: synkillä metsämaisemilla ja periferian outouksilla. Ilman niitä kotimainen kauhu menettäisi Annilasta osan identiteetistään.
”Täällä tiedetään millaista on kasvaa takapajulassa ja minkälainen paikka metsä on. Olisi hälyttävää, jos se ei näkyisi suomalaisessa kauhussa.”
En yhtään tiedä miten tuo Annilan kommentti oikeastaan pitäisi ymmärtää, mutta ratkiriemukas se minusta on!
On ilmeisesti aivan pakko käydä tämä katsomassa, että saadaan selville minkälainen on suomalaisen elokuvaohjaajan käsitys metsästä.
Älykkään keskustelun loppu
Vastakkainasettelut saavat ihmisten pahimmat puolet esille. Politiikka, luonnonsuojelu, energiakeskustelu ja perinteisemmin uskonto ovat näitä aiheita, joissa ajattelu loppuu heti, kun puolet on valittu. Sitten alkaa inttäminen, faktoista välittämättä.
Minua on aina käynyt kateeksi ihmiset, joilla on hallussaan oikea totuus. Itse en oikein koskaan tiedä mitä asioista pitäisi ajatella, en edes sen jälkeen kun olen yrittänyt vajavaisin käytettävissä olevin keinoin ottaa niistä selvää. Toisilla taas tuntuu olevan heti mielipide valmiina ja vieläpä sellainen, jota ei olla valmiita muuttamaan riippumatta sitä mitä vastapuoli argumentoi. Tämä on inttämistä, ei keskustelua, eikä edes väittelyä.
Onko niin, että epätietoisuus on niin vaikeaa, että joku puoli on valittava vaikkei osaisikaan valintaa mitenkään perustella. Tai onhan se yleisin perustelu usein nähtävissä: Oma, välitön etu.
Tyhmyys ja ahneus, ihmiskunnan ohjaavat voimat.
Huonojen uutisten päivä
Olin tänään ajatellut kommentoida tätä Hesarin netistä aamulla lukemaani uutista.
Päivän muut uutiset kuitenkin vetävät sen verran hiljaiseksi, ettei juuri kommentoitavaa löydy, ainakaan vielä.
Kesä taas ohitse, joko nyt?
Tänään, kun ajelin kotiin töistä ja oli jo pimeää, tuntui ensimmäisen kerran, että kesä on tosiaan ohitse myös täällä etelässä.
Vielä pari viiikonloppureissua lähikohteisiin täytyy ehdottomasti heittää ennenkuin ruskan lehdet varisevat ja pimeä syystalvi alkaa, mutta kateeksi käy niitä, jotka vielä tänä syksynä pohjoisen kohteisiin suuntaavat.
Yritin etsiä Raimo O. Kojon kirjoja nettikirjakaupoista, mutta ilmeisesti painokset on myyty loppuun. Jäljelle jäävät kirjastot ja divarit. Sinne siis.
Raimo O. Kojon mietteitä Radio Suomessa
Sattumalta avasin eilen iltapäivällä autoradion juuri, kun Radio Suomi lähetti kirjailija Raimo O. Kojon haastattelun. Niin kiehtova oli Kojoa kuunnella, että lähes jouduin pysäyttämään auton voidakseni keskittyä.
Kojon ajatukset Lapin luonnosta ja huoli sen säilymisestä ovat niitä samoja, joita olen viime aikoina pohtinut lähes päivittäin. Miten luontomatkailua tai erämaita muka voisi kehittää? Kuten Kojo sanoo, on aito luontomatkailu takaperoista, jotain täysin erilaista kuin kaupunkielämä. Se on paluuta siihen, mitä muuten ei enää ole. Jos palvelut viedään erämaahan, ei se enää voi olla erämaata. Minäkään en ymmärrä sitä, että parasta mitä Lapilla olisi tarjottavana olisi moottorikelkkailu. Miten erämaan rauhan ja kauneuden voisi löytää konevoiman avulla?
En haaveile ihmiskunnan taantumisesta turvemajoihin ja luonnontalouteen, koska uskon nykyteknologian oikein käytettynä olevan ihmiskunnan ainoa toivo, mutta toivoisin, että tulevaisuudessakin löytyisi paikkoja, joissa vielä voi löytää häivähdyksen villistä luonnosta.
Raimo O. Kojon haastattelu on kuultavissa Ylen Areenassa
http://areena.yle.fi/toista?id=1522977
Häpeäkseni minun on tunnustettava, etten ole lukenut yhtään Kojon teosta. Taidanpa tuon puutteen nyt korjata saman tien.
Kilpisjärven lumo
Sanomalehti Kaleva käsitteli massaturismin käsivarren Lappiin mukanaan tuomia muutoksia kahden vuoden takaisessa pääkirjoituksessaan "Kilpisjärven lumo vaarassa".
Enontekiön kunta tarvitsee epäilemättä matkailun tuomia rahoja, se on helppo ymmärtää, mutta kuten Kalevakin jo tuolloin totesi, voivat Enontekiön päättäjät sahata tässä omaa oksaansa liian lyhytnäköisellä toiminnalla.
Esitän tämän potentiaalisen matkailijan mielipiteenä, en siksi, että haluasin neuvoa enontekiöläisiä siinä, miten heidän pitäisi kuntaansa kehittää.
Välineurheilua
Markkinavoimat jyräävät myös retkeilyssä. Retkeiljän kannata tilanne on tietenkin hyvä, koska varusteet paranevat koko ajan ja uusia vaihtoehtoja tulee markkinoille. Muista kuitenkin, että on sinusta itsestäsi kiinni ostatko tavaroita joita todella tarvitset, vai ostatko vain sen takia, että uudempi, parempi, kevyempi tai muuten vain "coolimpi" ratkaisu on saatavilla. Retkeilykaupan myyjä ei tiedä mitä sinä tarvitset, mutta sinä itse tiedät.
Retkeilyvarusteet ovat hyvin henkilökohtainen asia ja yksi suuntaus mitä en hyväksy on se, että vaeltaessa pitäisi näyttää joltain tietyltä, muuten joutuu luokitelluksi "siihen toiseen porukkaan". Tähän arvosteluun syyllistyvät sekä vanhan koulukunnan veteraanit että nuoremmat, jotka ovat kasvaneet teknisten varusteiden kanssa.
Älä lähde mukaan tähän kinasteluun, lähde luontoon.