Sielun tyhjyys

Tänään menin ruokaostoksille jalkaisin, reppu selässä, niinkuin aina tähän vuodenaikaan teen lähes päivittäin. Tulee ainakin jotenkin liikuttua.

Kassalla pakkasin tavaroita ajatuksissani ja olin vahingossa ottaa toisen asiakkaan piimäpurkin, pyysin anteeksi ja hymyilin. Tai ainakin yritin. Sitten vedin repun selkääni ja läksin.

Ovella tapahtui jotain hyvin nopeasti. Nuori myymälävartija pyyhälsi ohitseni ja tempaisi käytävällä tuollilla istuvaa vanhemman puoleista naishenkilöä käsivarressa aika ronskin oloisesti.

- Mähän sanoin, että ... En kuullut tai ymmärtänyt kaikkea. Naisella oli nuhjuiset vaatteet, kasvoillaan väsynyt ilme, ehkä myös pelokas. Ennätin haistaa satojen savukkeiden hajun ennenkuin vartija raahasi naisen ulos. En tiedä mitä hän oli tehnyt vai oliko mitään, mutta vartijan otteet näyttivät turhan kovakouraisilta.

- Tänne ei sitten enää tänään ole tulemista! Näinen nyökkäsi ja jäi ulos sateeseen. Hänen silmänsä näyttivät sellaisen ihmisen silmiltä, joka on menettänyt kaiken.