Ihmisen ja luonnon vuorovaikutus

Miksen kuvaa ihmisiä vaelluskuvissani?

Siihen on useita syitä. Tärkein niistä on se, että minusta pönötyskuva tunturinhuipulla ei sisällä mitään oleellista informaatiota. Kaupunkikuvissanikaan ei ole ihmisiä, ei kuvaan tarkoituksella ympättyjä. Kaupungissa on tietenkin ihmisiä, mutta kaupunki ei tarvitse turistia ollakseen kaupunki, kuten tunturikaan ei tarvitse retkeilijää ollakseen tunturi.

Akihabara, Tokio

Kuvaan siis paikkoja sellaisina kuin ne ovat, en sellaisina joksi ne muuttuvat minun ja kavereideni ollessa siellä. Kuvittelen näin näkeväni asiat selvemmin, ehkä olen väärässä.

Vanha kaupunki, Praha

Olin yhteydessä erääseen julkaisuun, koska halusin tiedustella - joku oli minulle tätä ehdottanut - olisivatko halukkaita julkaisemaan jutun jostain reissustani. Mutta lehti on kuulemma kiinnostunut ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta, siksi retkeilykuvissakin pitäisi olla ihmisiä.

Ymmärrän, se on heidän politiikkansa, mutta en ole samaa mieltä. Parasta vuorovaikutusta ihmisen ja luonnon välillä on se, että ihminen ei vaikuta luontoon mitenkään, ei näy, eikä varsinkaan jätä jälkiä.

Danang, The China Beach, Vietnam (Charlie don't surf)

Mikä vimma meillä on jättää jälki itsestämme, jos ei muuten niin ainakin filmille?

Tuángânuaivi, Muotkatunturit

En ole retkeilylehtiä lukenut, eikä kai tarvitsekaan. Väärä kohderyhmä.