Yksinvaelluksen lyhyt oppimäärä

Yksinkulkijalta joskus kysytään: eikö pelota, miten uskallat lähteä? Entä jos jotain sattuu? Usein kuultava yksinvaelluksen perusneuvo onkin tämä: Älä tee sitä. Älä lähde yksin tunturiin. Haluan lisätä siihen jotain.

Monille ryhmässä toimiminen on hauskaa seurassaoloa, yhteisiä ponnistuksia, ryhmäytymistä. Mutta toisille ryhmässä toimiminen on energiaa kuluttava kokemus. Tästä syystä he nauttivat vaelluksesta sitä enemmän, mitä pienempi seurue on kyseessä. Sitä, miten erilaiset luonteet alunperin muodostuvat voi mietiskellä, mutta se ei kuulu tähän.

Yksinkulkijan motivaatio on selkeä: kokemus on niin voimakas ja kokonaisvaltainen, että se on hyvinkin pienen riskin arvoinen. Ehkä vähän suuremmankin, jos tarpeen. Toisaalta minulla on vahva käsitys siitä, että yksinkulkija on usein varovaisempi, harkitsevampi, kuin mitä hän olisi porukassa. Sitten, jos jotain sattuu, on yksinkulkija tietenkin suuremmassa pulassa kuin seurassa vaeltava.

Peruskysymyksestä en ala kiistelemäään ja tässä oma summaukseni asiasta. "Älä lähde yksin tunturiin" on ohjeena perusteltu, eräänlainen "alkusääntö", josta on hyvä lähteä liikkeelle. Mutta tätä ohjetta voi rikkoa, jos tuntee olevansa siihen valmis, ymmärtää ja hyväksyy riskit. On myös selvää, että tällaisen ohjeen rikkomiseen on kaikilla oikeus. Jos taas yksinvaellus ei sinua huvita tai se ei tunnu mielenkiintoiselta, ei asiaa tarvitse pohtia enempää. Unohda se.

Ensimmäinen kerta voi olla kova paikka, miten se sujuu? Sitähän ei tiedä ennenkuin kokeilee. Tässä yksinvaelluksen erittäin lyhyt oppimäärä:

• Suunnittele, mutta älä liikaa. Liika analyysi halvaannuttaa
• Varmista, että suunnistaminen ja kartanluku on hallinnassa
• Jätä reittisuunnitelma ja aikataulu jollekin johon voit ehdottomasti luottaa
• Älä suotta ahnehdi matkaa tai aikaa. Totuttele, ennätät tehdä seuraavalla kerralla pitemmän matkan
• Muista, että suoritustasi ei valvo kukaan. Aikasi on oikeasti sinun omaasi ja vain sinun
• Nauti kaikesta
• Muista, että eksyminen ei ole vaarallista, mutta hätäily voi olla

Tuntematon pelottaa kaikkia ja täysin pelottomat ovat joko tyhmiä, valehtelijoita tai epänormaaleja, sillä miljoonien vuosien evoluutio on istuttanut yksinolemisen pelon syvälle ihmisen perimään. Pelko kyllä katoaa, kun erämaan hiljaisuudesta tulee kulkijan tuttu.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole houkutella ihmisiä yksinvaeltajiksi. Ei tällä oikeastaan ole mitään tarkoitusta, yritän ainoastaan lievittää tunturi-ikävääni syksyn harmaudessa. Ei tunnu onnistuvan.