Asentopaikan päiväkirja

Retkeilyä ja valokuvausta

Joulukuu 2009

Roskatonta uutta vuotta 2010

· Ympäristö

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Muistakaa korjata roskat, jos ammutte raketteja! Koiranpennun kanssa kävellessä olen pannut merkille, miten paljon roskaa nykyään pudotetaan kädestä, missä sitten satutaankin olemaan. Varsinkin grilliruokien pakkauksia on koiruuden kanssa etsitty, löydetty ja roskiin kannettu tässä loppuvuonna oikein urakalla. Mikähän ihmisiä nykyään vaivaa?

En nyt ota kantaa, tarteeko niitä paukkuja ampua ollenkaan, mie en enää viitti, mutta tuntuu siltä, että jotkut pitävät ikään kuin itsestäänselvyytenä, että kaiken voi jättää uudenvuodenaattona lojumaan sijoilleen, aikuisetkin. Käärepaperit ja tulilankojen suojukset viskellään hankeen ja roomalaiset kynttilät jäävät sijoilleen. Tämä ihmetyttää. Jos löydät raketin hylsyt, saat extrapisteitä.

Roskapussi rinkan kyljessä

Uudenvuodenpäivänä otan aina roskapussin ja (krapuloissani) keräilen roskat kotikadulta, mutta en mie pety, jos en mitään löydäkään.

Eivätkä ne raketit nyt ihan niin puhtoisia ole. Ruutiahan siinä poltetaan (rikkiyhdisteitä) ja käytetään raskasmetalleja väriefekteihin.

Pohjois-Suomen matkailun tulevaisuus

· Lappi, Ympäristö

Brittituristit joutuivat viettämään kauhujoulun Lapissa pakolaisleirillä. Moottorikelkka suistui puuhun Luostolla. Turistit törmäsivät moottorikelkalla puuhun Kuusamossa.

Lapinmatkailun kehittäminen on tärkeää, tämänhän kaikki tietävät, eikö niin. Mutta mitä oikein kehitetään? Mitä ja kenelle Lapissa markkinoidaan? Ei nykyajan turistille riitä kokakolapukki, poroajelu ja takkavalkea, vaan pitää olla vastinetta rahalle ja äksöniä.

Entä mitä pitäisi ajatella loveenlankeavista mustanaamaisista ja -hampaisista shamaaneista ja "lapinkasteista", joita mainostetaan tyyliin: ”Lapinkaste on ikimuistettava kokemus aitoon lappalaiseen tapaan". Tyypillisesti kasteeseen kuuluu humalainen mongertava poppamies, naamat noetaan, turistin niskaa kutitetaan kylmällä teräksellä ja päälle ryypit konjamiinia kuksasta. Tai sitten tarjolla on jotain muuta "alkuperäistä".

Moottorikelkkapäristely kasvattaa tietenkin suosiotaan, onhan pohjoisen selkosilla messevä laulattaa peltiporoa kaikessa rauhassa, kuten ruka.fi mainostaa:

"The thrill of driving a snowmobile in the wilderness of Kuusamo! Finland is one of the most unrestricted areas in the world for snowmobiling: anyone with a driving licence can rent a skidoo or take part some of several snowmobile programmes and enjoy hundreds of kilometres of prepared tracks."

http://www.ruka.fi/winter_eng/

Suomi on mainoksen mukaan yksi maailman vähiten moottorikelkkailua rajoittavista maista.

Sitten tietysti pitää olla palveluja, rahanpyydyksiä ja tapahtumakenttiä. Ja tottakai täytyy, koska ei turisti tuo Lapille rahaa vain ihaillessaan revontulia. Mutta onkohan tämä nykysuuntaus varmasti sitä, mitä paikalliset itse haluavat? Onko ameriikan meininki tervetullutta pohjoiseen? Ja vielä tärkempi kysymys: tuleeko nykymuotoinen lapinmatkailu hyödyksi paikallisille, vai valuvatko eurot etelään ja ulkomaille? Kun turistien heinäsirkkaparvet ovat kalunneet Lapin luonnon ja erämaat, mitä jää tulevaisuudelle?

En minä oikeastaan odota, että hiljaisuutta etsivä pohjoisen matkailu lisäisi suosiotaan, lieko tuo edes mahdollista. Tässä vaan taas ihmettelen, ties monettako kertaa, tätä erämaan markkinoimisen dilemmaa, jolle ei taida olla järjellistä ratkaisua olemassa.

Lopuksi, kinkunloppuja sulatellessa, voisi vaikka katsoa tämän mainospätkän samalla suunnitellen uusia luontokokemuksia erämaan rauhassa.

Tommostahan siellä Lapissa sitten on.

Uskonnottoman joulu

· Henkilökohtaiset

Olin kaksitoistavuotias, kun ymmärsin, ettei jumalaa voi olla olemassa.

En tiedä tarkalleen, mistä tämä varmuus tuli, mutta muistan sen kesäisen hetken yli 35 vuotta sitten, kun minusta alkoi tulla uskonnoton. Kävin kuitenkin rippikoulun, niinkuin muutkin ikäiseni ja erosin kirkosta vasta tultuani täysi-ikäiseksi. Ollakseni täysin rehellinen, on tietenkin tunnustettava, etten voi muistaa mitä ajattelin 35 vuotta sitten. Nuo muistot ovat muuttuneet moneen kertaan ja niistä on syntynyt uusi todellisuus. Niin käy kaikille muistoillemme.

Kuitenkin olen melko varma yhdestä asiasta: noihin aikoihin aloin ymmärtämään, ettei kertomus maailman luoneesta jumalasta ollut kovin järkevä, eikä se ollut tarpeellinen olemassaolomme ymmärtämiseksi. Luin paljon, kaiken mitä sain käsiini ja sain monta unohtumatonta opetusta. Erich von Dänikenin ufologia herätti hämmennystä, koska en voinut ymmärtää, miksi kukaan muu ei ollut kertonut minulle näitä ihmeellisiä asoita maassa vierailleista vieraista sivilisaatioista. En tuohon aikaan vielä käsittänyt, että on olemassa ihmisiä jotka kirjoittavat epätosia asioita uskotellen niiden olevan totta. Osasin varmasti valehdella itsekin tarpeen tullen niinkuin jokainen varhaisteini-ikäinen, mutta kirjoitettu valheellinen teksi tuntui jotenkin "epäpyhältä". Jälkikäteen tämä tuntuu nololta, mutta alle viisitoistavuotiaana en ymmärtänyt epäillä uusista kirjoista lukemaani "tietoa". Luulenpa tämän olevan kuitenkin melko inhimillistä. Miksi halusin uskoa Dänikeniä, koska olin jo tässä vaiheessa hylännyt luomiskertomuksen uskomattomana satuna? Oliko Däniken korvike uskonnolle, jotain uutta uskomatonta sen tilalle?

Myöhemmin opin ymmärtämään, miten lukemaansa voi epäillä ja miten erottaa epäilyttävä tieto oikeasta, mutta se on ollut pitkä ja tuskallinenkin prosessi. Modernissa maailmassa, jossa kuka tahansa voi julkaista epäilyttäviä ajatuksiaan suurelle joukolle ihmisille (esim. tämä blogi), on lukijan taito suodattaa roskaa entistä tärkeämpi. Valitettavasti disinformaatiota voi levittää hyvin ovelasti ja uskottavasti niin, ettei suodattaminen aina onnistu skeptisimmältäkään. Esimerkki yhdestä aikamme vakavimmasta disinformaatiosta on "keskustelu" ilmastonmuutoksesta. Jokainen voi todeta järjen ja hyvien tapojen katoamisen netin keskustelupalstoilla, mutta kuka pystyy sanomaan kumpi ilmastokeskustelun osapuoli on oikeassa? Jos et ole asiantuntija, et pysty valitsemaan puoltasi itsenäisesti, vaan sinun on luotettava jonkin muun asiantuntemukseen. Tällöin pieni epäilyksen mahdollisuus jää aina elämään. Tämä epäilys on ilmastöänkyröiden disinfiormaatiokampanjan polttoainetta. Ilmastoväittelystä on tullut aikamme "uskonsota", enkä laikaan ihmettele ilmastotutkijoiden haluttomuutta osallistua tähän keskusteluun.

Epävarmuus on tiedonhankinnassa pysyvä olotila. Ehkä tämä olotila on ihmisluonnolle niin epämukava, että halutaan mieluummin uskoa mukaviin epätotuuksiin ja myytteihin. Ihmisellä on myös sisäänrakennettu, mahdollisesti evoluution muovaama tarve kertomuksille ja mystiikalle. Tämä tarve on myös uskonnottomalla ja on joskus niin voimakas, että uskonnosta lopullisesti luopuminen on joillekin täysin mahdoton ajatus. Vaikka todellista uskoa ei enää olisikaan, pysytään kirkossa perinteen takia.

Minulla ei itse asiassa ole mitään sitä vastaan, että ihmiset haluavat pysyä uskossaan. Niin kauan, kuin uskontoa ei tarjota selitykseksi peruskysymyksille tai yhteiskunnallisen päätöksenteon välineeksi, sillä ei rahasteta eikä sitä väärinkäytetä alistamaan tai harhaanjohtamaan toisia ihmisiä, en ole uskontoja tai tarinoita vastaan. Mutta todellisessa maailmassamme ei ole mystisiä salaisuuksia tai sisäänrakennettuja tarkoituksia, on ainostaan maailmankaikkeus sellaisena kuin se on ja vain ne elämän tarkoitukset, joita me itse itsellemme luomme.

Tämän ei tarvitse olla lohduton ajatus, eikä se minulle sitä ole. Hyvää joulua.

Apatiaa murtamaan

· Koiruus, Lähiretkeily

Tänään tuntui siltä, että on hyvä murtaa rospuuton apatiaa. Aamulla oli pikkuisen pakkasta ja lunta jo maassa väriksi. Päätin siksi lähteä näyttämään koiranpennulle ja itselleni joulukuista Nuuksiota. Haukkalammella oli autoja yllättävän paljon ja porukkaa poluilla ihan kesäiseen malliin. Lienee muillakin syntynyt samansuuntaisia ajatuksia.

Mutta syrjäisemmät polut olivat, niinkuin aina, jälleen ihan omassa yksityisessä käytössä.

Vaikka retki jäikin lyhyeksi kokemattoman kumppanin takia, oli tuloksena kuitenkin hyvä mieli molemmille.

Itsepäisyyspäivä

· Turha kitinä, Ympäristö

Kalastaja Pentti Linkola pelastaa taas maapalloa tappamalla ihmisiä. Linkolan mielipidekirjoitus tämän aamun Hesarissa on tuttua luettavaa: ihmisiä on liikaa ja osasta on päästävä eroon, että maapallo pelastuisi. Avuksi tähän hän toivoo luonnonkatastrofeja, sotia ja kulkutauteja.

Ymmärrän kyllä Linkolaa, koska nuorempana ajattelin kuin hän, mutta koska en ole yhtä vahva kuin Linkola, minusta tuli itsekäs. Lisäksi opin kaksi tärkeää asiaa:

  • jumalaa ei melkein varmasti ole
  • tämä elämä on minulle ainoa mitä on tai tulee koskaan olemaan

Kun opin nämä, minusta tuli itsekäs. Tai oikeammin, näin oikeutuksen itsekkyydelleni evoluution näkökulmasta, koska en halua lakata olemasta yksilönä. Olen siinäkin mielessä itsekäs, että olen oppinut arvostamaan ihmislajin saavutuksia erittäin korkealle. En halua, että ihminen lakkaa olemasta lajina.

Kyllä, minäkin haluan pelastaa luonnon jäniksineen, mutta haluan pelastaa sen ennenkaikkea ihmiselle. Entäpä jos ihminen on maailmankaikkeuden ainoa älykäs ja tiedostava olento, eikö se tekisi ihmisestä korvaamattoman kallisarvoista?

Mutta ehkä mitään huolta ei ole, luontohan kyllä selviytyy. Niin kauan kuin yksikin DNA:ta kantava eliö jatkaa sukuaan, meidän tarvitsee vain odottaa tarpeeksi kauan, korkeintaan muutama sata miljoonaa vuotta, niin luonto on ennallaan. Ja lisäksi, jos ihmisen potentiaalinen älykkyys on jo koodattu mahdollisuutena DNA:han, ei meidän myöskään tarvitse kuin odottaa ja uusi Sapiens on syntynyt.

Entä elämä muualla maailmankaikkeudessa? Miten on muka perusteltavissa ajatus, että ihminen olisi maailmankaikkeuden ainoa älyllinen olento? Tosiasia on, että kukaan ei tiedä miten elämä syntyy, joten todennäköisyyttä sille ei pystytä laskemaan. Kallistuisin itse kahden vaihtoehdon kannalle:

  1. Elämän syntyminen on äärimmäisen epätodennäköistä, vaikka otolliset fysikaaliset olosuhteet vallitsisivat
  2. Elämän synty on lähes varmaa oikeanlaisissa olosuhteissa

Vaihtoehto 1. saattaa tarkoittaa, että olemme yksin (vaikka maailmankaikkeus on järjettömän, siis oikeasti aivan alyttömän suuri) tai ainakin olemme niin kaukana toisesta sivilisaatiosta, että emme koskaan voi olla kosketuksissa tai vuorovaikutuksessa sen kanssa. Tässä tapauksessa olemme melkoisen ainutlaatuisia.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Hubble_Ultra_Deep_Field

Vaihtoehto 2. taas tarkoittaa sitä, että väkeä on kuin pipoa galaksit väärällään. Tässä tapauksessa taas voisi nolosti ajatella, että yhdellä maapallolla ei ole paljon loppupelissä väliä. Mutta ennenkuin tiedämme enemmän, voimme vain spekuloida, olemmeko yksin vai emme.

Mutta takaisin asiaan. Maapallon pelastaminen ihmisineen on poliittisesti huomattavasti korrektimpi suunnitelma, kuin Linkolan ajatus siitä, että luonto itseisarvona on ihmistä tärkeämpi. Siksi se on minusta ainoa suunnitelma jolla on onnistumisen mahdollisuudet. Ehkä Linkola pehmenee vanhemminen, koska hän lopuksi lieventää ja esittää mahdollisuuden, että väestönkasvun rajoittamisella voitaisiin vielä ylläpitää pientä toivoa. Toivoa vaaliessanne, kantakaa kortenne kekoon ja tehkää vähemmän lapsia.

Niin tai näin, omalta osaltani en ole valmis kuolemaan luonnon puolesta, mieluummin elän sen puolesta. Miten sairas olisi laji tai yksilö, joka ei haluaisi suojella itseään? Itsenäisyys on itsepäisyyttä ja osaltaan myös itsekkyyttä. Oikeassa mittakaavassa itsekkyys on tervettä meininkiä.

Kaamoksen kurassa

· Vuodenajat, Ympäristö

Pimeimmässä kaamoksessa, kuran keskellä ei ole filosofointi paljoa luistanut. Pimeä aika täytyy vain elää pois. Lumi olisi jo tervetullutta.

Erehdyin taas lukemaan nettikirjoittelua ilmastonmuutoksesta. Ihmettelen, kenen etua palvelee nimimerkkien suojasta käytävä "keskustelu" vakavalla asialla. En laita tähän linkkejä, niistä tulee vain paha mieli, mutta jos haluat välttämättä kiusata itseäsi, tee Google haku: "Tietomurto Hadleyn".

Onneksi uusi perheenjäsen tuo elämää taloon, ei pääse tylsistymään.