Heinäkuu 2010

Retkeiljä on stressaantunut.

Vaelluksen alkuun on vielä melkein kaksi viikkoa, joten mitään syytä hätäilyyn ei pitäisi olla. Nyt on kuitenkin niin, että retkeilijä tietää ensi viikonlopun olevan kiireinen ja ettei sen jälkeen ennätä enää mitään tehdä. Paniikki uhkaa ja hiki puskee otsalle. Levottomuus ja epävarmuus vuorottelevat kyllästymisen tunteen kanssa.

– Enkö jo ole tehnyt tämä monasti tänä vuonna, ajattelee rekeilijä, – Eikö tämä jo riitä? Vielä kerranko on rinkka pakattava ja suunnattava pohjoiseen?

Retkeilijä tietää hyvin, että ei halua mitään niin paljon kuin matkata taas pohjoiseen, mutta tämä pakkaaminen ja ihmettely. Eikä se ikinä lopu? Tavarakasat ja varustelistat vaatisivat huomiota, ruokia on vielä kuivaamatta ja reitti suunnittelematta. Retkeilijän olo on vaivautunut ja saamaton. Mistään ei tahdo tulla mitään.

Retkeilijä käy skitsofreeniseen, hiljaiseen yksinpuheluun. Yksi ääni vaakuuttaa, että kaikki on varmasti kunnossa, noihin laatikoihin pakkasit kaiken vain reilu kuukausi sitten. Kaiken pitäisi olla valmiina, eikä syyt huoleen ole. Toinen ääni kuitenkin varoittaa, että varusteet on vielä kerran tarkistettava ja tarvittaessa huollettava, jotain on saattanut jäädä huomaamatta. Ovatko teltan narut varmasti ehjät, puuttuuko maakiiloja? Onko ensiapupakkauksen sisältö riittävä ja hyvässä kunnossa? Jos homma jää viime tippaan, tulee kiire ja minkäslainen stressi siitä sitten iskee, häh!

Ulkona tuulee, helteen jälkeinen myräkkä riepottelee Etelä-Suomen valmista kesää. Retkeilijä huokaa.

– Huomenna sitten.

Ötökkäpelkoisille kuljeskelijoille on nyt markkinoilla modernin teknologian luoma pelastaja. Yksinkertainen magneettikortti, joka ripustetaan kaulaan ja joka toimii!

• Shoo!TAG™ -kortti ripustetaan kaulaan niin, että kortin magneettinauha osoittaa käyttäjää kohti
• Kortti muodostaa tehokkaan elektromagneettisen suojan 24–36 tunnin kuluessa sen kiinnittämisestä kantajaansa
• Oikein käytettynä tuote antaa suojan hyönteisiä vastaan jopa 4 kuukauden ajaksi eli vaikka koko kesäksi
• Kortin toiminta perustuu luonnolliseen elektromagnetismiin
• Tutkimukset ovat osoittaneet hienovaraisten induktanssi /kapasitanssikenttien (magneettisten ja staattisten) vaikuttavan merkittävästi kaikkeen elolliseen
• Shoo!TAG™ hyödyntää luonnon energiaperiaatteita
• Tuotteen magneettinauhaan on sulautettu ainutlaatuinen elektromagneettinen staattinen kenttä, joka toimii yhdessä käyttäjänsä luonnollisen sähkökentän kanssa suojana hyönteisiä vastaan

Loistojuttu! mitään muuta ei tarvita. Ei haisevia myrkkyjä, vain yksinkertainen, luottokortin kokoinen vekotin, Koirille ja ihmisille omansa. Nyt on hyttysongelma tiessään. Vai onko?

Voihan kilin vittu, sanon minä. Eikä ihmisten kusetus koskaan lopu? Jopa Yliopiston verkkoapteekista löytyy tämä petoksen väline:

http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/TE2057586/SubProducts/TE2057586

Kortin myyntihinta lähtee Suomessa 19,90 eurosta ylöspäin ja tietenkin kortin “teho” heikenee muutamassa kuukaudessa niin, että on ostettava uusi! No niinpä tietenkin.

Meille myydään valmistushinnaltaan ehkä 20 senttiä maksavia tuotteita 99% katteella. Ei siinä mitään, jos se tekisi mitä pitää, mutta minä menen 100% henkilökohtaiseen takuuseen siitä, että tämä laite ei toimi, se ei ole koskaan toiminut, eikä se VOI toimia!

Shoo!Tagista luvataan rahat takaisin jos et ole tyytyväinen. Se lupaus on helppo tehdä tuotteesta, jonka valmistaminen ei maksa käytännössä mitään.

Shoo!Tag on puhdasoppinen ja törkeä huijaus. Se ei ole mitään muuta.

Kaikki saatani sitä on.

—

Kiinostuneille: Tethered Cow blogi selvittää, mihin maagiseen salaisuuteen Shoo!Tag perustuu: http://www.tetherdcow.com/?p=7728

—

En löytänyt jostain syystä vanhaa Muotkan retkeilykarttaa, joten tilasin uudet maanmittauslaitoksen maastokartat. Koska olen karttahöperö, en ollut tästä ollenkaan pahoillani. Sain ostaa uusia karttoja!

Maanmittauslaitos lähettää edelleenkin www.karttapaikka.fi: stä tilatut kartat ilman nettimaksua. Kartat saapuvat postissa parissa päivässä ja lasku sitten joskus viikon sisällä. Tätä näkee nykyään vain harvoin ja ostaminen on siksi miellyttävä kokemus.

Mutta olen kyllä tullut laiskaksi. Ennen jaksoin kopioida kartat ja tulostaa ne kätevään A4-kokoon. Sitten muovit päälle. Tässä menettelyssä oli useita etuja:

• Pystyi tulostamaan tarvittavat kartat vain reitin varrelta. Siis vähemmän karttoja.
• Karttalehdet pystyi tulostamaan siten, että aina yhden päivän suunniteltu matka sopi yhdelle kartalle
• Karttalehtiin pystyi järjestämään tarvittaessa hieman päällekkäisyyttä. Kahden erillisen lehden yli suunnan ottaminen on yhtä helvettiä.

Nykyään en jaksa, vaan leikkelen 1:50000 maastokartan  kolmeen osaan ja muovitan alkuperäiset. Johtuneeko laiskuus lisääntyneistä vaelluksista ja karttojen määrästä, vai muuten vaan leipiintymisestä ylimääräiseen työhön.

Muovitetuista kartoista kertyy melkoinen lisäpaino. Yksi vaihtoehto olisi käyttää vedenkestävää paperia tulostuksessa, jolloin muovitus olisi tarpeetonta.

No, se ei sovi tämän vaelluksen teemaan, joka on “antigrammaus”. Teen ainakin väliaikaisen paluun Savottaan parista syystä. Toinen on se, että haluan verrata kantokokemuksia kun Osprey Aetherilla tehty ensimmäinen vaellus on vielä hyvässä mustissa. Toinen on se, että minulla on sattuneesta syystä 2 kpl Savotan Tunturisusi L rinkkoja, joista toisen olen luvannut lainata kaverille, joka lähtee nyt Lappiin ensimmäistä kertaa. On tavaroiden tasaus jotenkin demokraattisempaa, kun on samanlaiset kantolaiteet.

Majoitteita otetaan tälle matkalle mukaan riittävästi eli kolmen hengen reissulle Fjällräven Akka RS/3, Hilleberg Nallo 2 ja Vihe Loue 1.

Vaelluksen toinen teema onkin antigrammauksen lisäksi leirimukavuus. Retkeilijän nenää kutittaa myös savun haju, kun ruuat kokataan ainakin pääasiassa risukeittimellä.

Kyllä keittää.

Normaalisti ihmisen kuuluu olla ryhdikkään rapsakka “al dente”, mutta nyt helle kiehuttanut kaiken veteläksi mössöksi joka tarttuu kitalakeen. Ihmiset, eläimet, kodit, kaupat, toimistot. Milloin tämä loppuu? Minulla ei ole enää aikomustakaan valittaa helteestä, nyt teen yläkertaan selkeän protestin!

Olisi korkea aika kirjoittaa varustelista parin viikon päästä alkavalle Muotkan vaellukselle. Olen sen jo luvannut vaellusporukalle kauan sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi.

Ryhtiä, jumalauta!

Olethan käynyt Haltilla, taivaltanut Kevon luonnonpuiston polkua Kuiville ja noussut Taivaskerolle Pallas-Ylläksen kansallispuistossa? Jos olet, niin sitten olet myös kiivennyt Saanan huipulle ja tehnyt Luirojärveltä päiväretken Sokostille. Ainakin nämä pakolliset lapinretkeilijän perusnähtävyydet ovat kaikki tietenkin kokeneet.

Minä en ole. En ainuttakaan.

Myönnän, että olen ylittänyt jäätymäisillään oleva Jaurujoen ja kiivennyt syysviimassa Vongoivalle, mutta en ole koskaan lukenut Kekkosen muoistolaattaa Saivaaralla tai patikoinut kolmen valtakunnan rajalle.

Ei minulla tietenkään ole mitään näitä paikkoja vastaan, mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään, miksi minun pitäisi nähdä juuri ne ja jättää näkemättä lukemattomat muut.

Pieni kokemus, syrjäinen paikka. Tuntematon, vaatimaton yllätys. Erilainen kuva. Sellaista haen. Mutta en mistään tietystä paikasta, koska en ole menossa minnekään.

Mietin joskus, miksi ihmisten on vaikea tehdä mitään yhdessä. Johtuuko se kommunikointiongelmasta, vaikeudesta esittää asia niin, että vastapuoli ymmärtää tavoitteen samalla tavalla. Vai johtuu se siitä, että esityksen asia on “jonkun toisen ongelma”,  joka on muille kuin esittäjälle näkymätön. Vai kenties siitä, että meillä ihmisillä on alitajuinen muutoksen melko. Parempi tuttu paha kuin potentiaalisesti tuntematon hyvä. Siksi vastustamme muutosta.

Energiapolitiika on hyvä esimerkki. Joku vastustaa ydinvoimaa, koska ei ymmärrä miten se voisi olla turvallisesti hallittavissa. Toinen vesivoimaa, koska se tuhoaa luonnontilaiset joet. Kolmas vastustaa tuulivoimaa, koska se ei riitä korvaamaan nykyisiä energianlähteitä.

Luonnonuojelua nyt ei kannata edes mainita, sitä vastustaa aina joku. Jopa ne, joiden luulisi olevan luonnosuojelusta kiinnostuneita. Joku vastustaa kansallispuistohanketta, koska se vie leivän paikallisilta. Joku toinen vastustaa sitä siksi, että ei halua alueelle lisää retkeilijöitä. Kolmas vastustaa kansallispuistohanketta, koska pelkää, että se muuttaa joitain hänen tämänhetkisiä oikeuksiaan.

Minä vastustin muutaman vuosi sitten muutosta, kun Ylä-Lapin kalastusalue pilkottiin osiin. Menetinköhän oikeasti jotain muuta, kuin ehkä potentiaalisesti muutaman kymmenen euroa vuodessa. Sehän se on pahin asia, jos joku kallistuu. Olisi erityisen kammottavaa, jos tulevaisuudessa joutuisi maksamaan vaikka tupamaksua suositulla Haltin reitillä.

Vastustamme, mutta toisaalta valitamme joko ajan kaikenlaisista asioista. Eikö valittaminen ole merkki  muutoksen kaipuusta? Internetin keskustelupalstat tarjoavat anonyymille valittamiselle erinomaiset puitteet. Valittaminen on helppoa, eikä vaihtoehtoisia ratkaisuja tarvitse esittää, riittää kun valittaa, jonka jälkeen valittaja voi jäädä rauhallisin mielin lämmittämään omaa takapuoltaan tarvitsematta oikeasti tehdä mitään.

Me olemme ilmeisesti kaikki tallaisia. Liityin askettäin erääseen yhdistykseen erään nettikeskustelun päätteeksi. Se oli todennäköisesti joutavaa puuhaa ja tuskinpa se muuttaa mitään, enkä varmasti jaksa toimia asian eteen aktiivisisesti, koska olen samanlainen kuin muutkin. Oman perseen lämmittäminen on tärkeintä ja pelkkä valittaminen on mukavampaa ja turvallisempaa kuin toimeen ryhtyminen. Jos ei viitsi edes valittaa, niin passiivisena istuminen on joka tapauksessa se mukavin vaihtoehto.

Teen piruuttani yhden lupauksen, vaikkei se suorastaan liitykään asiaan, josta tässä nyt valitan. Lopetan kalastamisen kokonaan vuodeksi tästä päivästä alkaen koska en tarvitse kalaa pysyäkseni hengissä.  Minun tapauksessani tämä tarkoittaa lähinnä vaelluskalastusta, koska en ole juuri muunlaista kalastamista viime vuosina harrastanut. Vuoden kuluttua näen, olenko menettänyt jotain oleellista.

Oletko sinä tuskaillut pahalta maistuvien ja ravitsemusarvoltaan kehnojen tutkimusmatkailuruokien kanssa? Eikö ruoka maistu? Onko tutkimusmatkailueväs jäänyt sudennälkäisenäkin suuhun mukeltamaan?

Ei jää enää, sillä Pisum-Tech tutkimusmatkailuruoka on täällä. Pisum-Tech tutkimusmatkailuruoka on kehitty sinulle, joka tiedät, että viimeiselle rintamalle lähteminen olisi järjetöntä ilman parasta mahdollista ravinnonlähdettä. Pisum-Tech tutkimusmatkailuruoka tarjoaa tämän sinulle.

Pisum-Tech tutkimusmatkailuruoka on valmistettu harvinaisesta  Pisum sativum– kasvista, joka ravitsemukselliset ominaisuudet ovat vailla vertaa.

Pisum Sativum kasvaa uusimman teknologian avustamana tarkkaan kontrolloiduilla viljelyksillä.

Pisumatic Enterprises valmistaa Pisum Sativum kasvista herkullisen tutkimusmatkailuruuan sinun vaativaan käyttöösi. Pisum-Tech tutkimusmatkailuruoka valmistetaan korkean teknologian titaanikattiloissa varmistaaksemme, että ruoka on mahdollisimman puhdasta ja kevyttä kantaa.

Pisum-Tech tutkimusmatkailuruuan valmistusprosessi käyttää huipputeknologiaa ja tarkoitukseen erityisesti suunniteltuja prosessointijärjestelmiä.

Valmistusta valvotaan tarkkaan prosessin kaikissa vaiheissa.

The Pisumatic Watch-Dog.

Valmis Pisum-Tech ateria tutkimusmatkailijan titaanilautasella.

Pisum-Tech tutkimusmatkailuruoka sisältää jopa hämmästyttävät 330kcal energiaa jokaista 100 grammaa Pisum-Tech jauhetta kohti, mikä on yli 30% enemmän, kuin mikään kilpaileva tuote pystyy tarjoamaan.

Miksi tyytyisit muuhun kuin parhaaseen. Valitse Pisum-Tech, me olemme jo valinneet sinut!

Pisumatic Expedition Foods
Because we have already chosen you
Eat me!

Minä kun en ole mikään vaateasiantutija, niin olen aina ihmetellyt, että mikä se on se “tekninen” vaate. Mieleen tulevat väkisinkin ladattavat villasukat, seitsemän peninkulman saappaat ja propellipipo. Vai mitähä?

Ettei vain varustevalmistajat olisi tässä nimittelyasiassa liikkeellä pahat mielessä? Onko käyttöön sumeilematta vain kaapattu termi “tekninen” ja annettu sille uusi nimitys. Keinokuituinen t-paita on ilman muuta tekninen. Hanskat ovat teknisiä, jos ne on valmistettu muovista. Markinamiehen mielenliikahdus ja lakkanailonpuserosta, jonka vuoriin on ommeltu prisman muovipussi,  tulee kaupan hyllyllä Gore-Mex(TM), jota kaikki osaavat kysyä. Jos vaatteessani on ongelma, soitanko tekniseen tukeen? Mistä oikein on kysymys?

Sivistyssanakirja kertoo sanan merkityksen suomenkielessä.

Tekninen: Tekniikkaan ja sen hyödyntämiseen, opetukseen tai dokumentointiin liittyvä.

Myös purkkihernekeiton valmistamiseen on hyödynnetty tekniikkaa, mutta kukaan ei ole vielä sanonut lopputuotetta “tekniseksi”.  Hetkinen! Onhan meillä funktionaaliset elintarvikkeet ja superruoka!

Tietenkin Gore-Mex(TM) omaa hämmästyttäviä ominaisuuksia, joten se on tältä osin miellettävissä tekniseksi. Prosessit, joihin mainostaja vetoaa, ovat kuitenkin enemmän fysiikkaa kuin tekniikka, joten miksi vaate ei ole nimeltään “fysikaalinen”.

Kieli muuttuu, mutta nykyään kieli muuttuu nopeasti suuntaan, joka ei edistä kielen alkuperäistä tarkoitusta, joka on kommunikaatio. Nykyään kuka tahansa voi sanoa mitä asiaa miksi tahansa. Asioiden uudelleennimittelyhän on muotia markkinamiesten lisäksi myös new age hörhöjen, homeopaattien, astrologien, scientologien, intelligent desing “tieteilijöiden” ja muun kaatopaikkafilosofista hömppää harrastavan väen keskuudessa.

Ja vaeltajien. Teknisten varusteiden uskonto on vaellusväen oma huuhaapossukerho.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Uskon ja tiedän, että kaikki luonnonmateriaalit ovat korvattavissa paremmilla keinotekoisilla ja näin tullaan ajan myötä tekemään. Mutta en siltikään halua vaatteisiini teknisiä “ominaisuuksia”.

On ilmeisesti taas vierähtänyt riittävästi aikaa edellisestä vaelluksesta ja grammanviilausinnosta, koska en kuolemaksenikaan muista, miten ihmessä päädyin ajatukseen siitä, etten ottaisi järkkäriä mukaan seuraavalle reissulle.

Mutta nyt, jostain syystä, olen mielikuvaharjoitellut erittäin laajakulmaisilla näkymillä Muotkan silmäähivelevistä maisemista. On ilmeisesi otettava mukaan painava Tokinan 11-16mm/2.8, jotta mielikuvaa pääsisi toteuttamaan.

Koska kävellessä täytyy olla rungossa kiinni yleislinssi, on Nikkor 18-105mm välttämätön valinta. Nikkor 70-300mm VR taas on pakko kantaa mukana, jos vaikka kävelee karhu vastaan. Sen lisäksi pimenevän kesän hämärään Sigma 30mm/1.4 ja riekonmarjojen punerrusta varten Tokina 100m Macro.

Jottapa koko kalustoa ei tulisi mukaan, täytyy ajatella painoa, jätän kotiin kaikkein keveimmän linssin, eli Nikkor 50mm/1.8. Vaikka menisihän sekin siinä samalla.

Sitten vielä jalusta niitä kaikkein parhaita kuvia varten, suotimia, jne, jne.

(* Huokaus *)

Aina sillon tällöin väkisinkin törmää digikuvaksen kuumaan keskusteluun: RAW vai JPG? Jos kamerassa ei ole mahdolisuutta kuvata RAW-muotoista kuvaa, ei ongelma juurikaan mieltä vaivaa. Mutta entä jos on? Kumpaa pitäisi kuvata?

JPG on valmiiksi prosessoitu kuva, joka on heti katseltavissa lukemattomilla ohjelmilla ja sen pitäisi näkyä aina samanlaisena ohjelmasta tai tietokoneesta riipumatta jos väriprofilit ja kalibrointi ovat kunnossa. Raakatiedosto sen sijaan on kameran kennon muodostamaa mittausdataa, eikä suoraan sisällä katseltavaa kuvaa. Jotta raakatiedostosta saataisiin katseltava kuva, on se prosessoitava sopivalla ohjelmalla. Vasta sen jälkeen se on muutettu pikseleiksi, joita voidaan piirtää tietokoneen ruutuun. Erilaiset prossointiohjelmat saattavat tehdä hyvinkin erilasta jälkeä samasta raakatiedostosta, mikä saattaa tulla järkytyksenä ensikertalaiselle. Kameran kuvaprosessorin muodostama JPG on vain yksi näkemys “totuudesta”.

Kuvainformaation tallennustapoina RAW ja JPG ovat siis teknisesti täysin erilaiset. Joskus raakakuvaa verrataan negatiiviin, josta sitten voidaan tehdä vedos, esim. JPG-kuva tai printti. Pikemminkin raakatiedosto on kuin kehittämätön filmi, joka voidaan kehittää aina uudelleen ja uudelleen vaihtoehtoisia kemikaaleja käyttäen, jolloin lopputulos on erilainen. On myös hyvä huomata, että varsinaisesti mitään “raakaformaattia” ei ole standardina olemassa, vaan jokaisella kameramerkillä ja jopa mallilla on omansa.

Olen kuvaillut raakamuodossa lähes koko sen ajan kun olen digijärkkäriä käyttänyt ja siirryin pelkästään raakamuotoon sen jälkeen, kun hankin tarkoitukseen sopivan ohjelman. En ole kuitenkaan paljoa miettinyt sitä, ovatko raakakuvan edut todella suuremman tallennustilatarpeen arvoisia. Onko niitä realistisia etuja edes oikeasti olemassa? Vaikka olinkin kokemukseni perusteella vakuuttunut raakamuodon paremmuudesta, päätin tehdä “likaisen ja nopean” testin saadakseni edes jonkinlaisen varmistuksen asiaan.

Kuvasin yhden kuvan vaativassa valaisuksessa siten, että kamera (Nikon D90) talletti saman kuvan sekä NEF-tiedostona (Nikonin raakaformaatti), että JPG-tiedostona. JPG:n asetuksissa käytin parasta resoluutiota ja Nikonin oletusarvoja. Näin siksi, että JPG:n käytön syynä on juuri ihmisten halu saada kamerasta “valmis kuva”,  jolle ei enää tarvitse tehdä mitään. Jos käännän pois JPG:n terävöinnit yms (jättäen potentiaalisesti kuvaan enemmän alkuperäistä informaatiota), on tuloksena taas eräänlainen “raakakuva”, joka vaatii yleensä prosessointia ennen julkaisua. Se tekisi tyhjäksi valmiin kuvan vaatimuksen ja poistaisi yhden  JPG kuvauksen edun.

Kuvassa ei ole oikeastaan yhtään kohtaa, joka olisi oikein valottunut. Oviaukko on ylivalottunut ja lähes kaikki muu pahasti ali.

Ensimmäisen editointikierroksen tein tyylillä “jotain ja nopeasti”. Molemmille kuville on tehty Lightroomin “Highlight recovery”, joka yrittää pelastaa ylivalottuneita kohtia, sekä täytevalon lisääminen etualalle ja vähän kohinanpoistoa. Tässä vaiheessa käy ilmi, että editoitaessa JPG ja NEF käyttäytyvät täysin eri tavalla. Täytevalon lisääminen (Fill Light), ei toimi järkevästä JPG:lle, vaan räjäyttää oviaukon taas ylivalottuneeksi jättäen silti etualan mustaksi. Sen sijaan NEF tottelee operaatioita paljon paremmin.

Kuvista saa toki vielä enemmän irti, jos jaksaa etsiä oikeita muokkauskeinoja, jotka eivät välttämättä ole samoja JPG:lle ja NEF:lle. Alla “ynytellyt” versiot. Pikselintirkistelijät voivat avata suuremman kuvan kuvan alapuolella oleasta linkistä.

(Suurempi kuva: JPG)

(Suurempi kuva: NEF)

On selvää, että NEF kestää äärimmäistä käsittelyä paremmin kuin JPG tai ainakin sen muokkaaminen vaatii vähemmän työtä. JPG räjähtää monin paikoin värilliseksi pikselimössöksi, jota ei kohinanpoistokaan voi pelastaa,  NEF selviytyy ainakin vähän paremmin. Tämä ei ole mielipide, vaan se on tekninen fakta, NEF-tiedosto yksinkertaisesti sisältää enemmän informaatiota kuin JPG. Vaikka esimerkissäni molemmat versiot “vedostetaan” JPG:ksi, että ne voitaisiin näyttää tällä nettisivulla, on muokatusta raakatiedostosta tehty JPG ainakin hieman parempi. Onko se niin paljon parempi, että raakakuvaus kannattaa, on täysin henkilökohtainen valinta. Teknisistä yksityiskohdista kiinnostuneet löytävät aiheesta runsaasti tietoa netistä, minun ei tarvitse puuttua niihin tässä epätieteellisessä testissäni.

Olen varma, että kokenut kuvankäsittelijä saa molemmistä kuvista tehtyä paremmat versiot kuin minä. Jos joku haluaa yrittää, alkuperäiset tiedostot ovat tässä:

http://www.asentopaikka.fi/blogimages/2010/test.jpg
http://www.asentopaikka.fi/blogimages/2010/test.NEF

NEF-tiedoston käsittelyyn tarvitset jonkun Nikon D90:n raakatiedostoa ymmärtävän ohjelman.

Tietenkin tämä on ääriesimerkki ja kuva käytännössä joka tapauksessa kaiken pelastamisen ulottumattomissa. Jo alun perin oikein valottuneissa kuvissa erot ovat merkityksettömiä.

Olivatpa johtopäätökset tästä “testistä” mitkä tahansa, niin yksi suurimpia syitä käyttää raakamuotoa on se, että sitä käytettäessä ei olla sidoksissa kameran kuvaprosessorin sen hetkiseen teknologiaan, vaan kuvan prosessointi voidaan tehdä aina parhaalla mahdollisella saatavissa olevalla tavalla. Jos kameran kuvaprosessorin antaa tehdä jpg:n valmiiksi, on monet prosssointiin liittyvät, kuvan laatuunkin vaikuttavat parametrit, lyöty lukkoon ikuisiksi ajoiksi. Se sijaan raakatiedoston tallentajalle on mahdollista “kehittää” kuva uudelleen vuosien kuluttua, kun parempia ohjelmistoja on saatavilla.

Itselleni tuli tallainen ohjelmistopäivitys hankittavaksi, kun Adobe julkaisi version 3 mainiosta Lightroom ohjelmastaan. Se sisältää monia parannuksi ja kokonaan uuden kuvaprosessorin, joten potentiaalisesti voi nyt saada vanhoista kuvistani parempi. Todellisuus on vielä testaamatta.

Yksi myytti, joka liittyy raakatiedoston käyttöön täytyy lopuksi murskata. Oikeita ohjelmia ja työtapoja käyttäen raakatiedoston käyttö ei vie enemmän aikaa kuin JPG:n.  Ja jos muokkaustarvetta on, on raakatiedoston muokkaus helpompaa, nopeampaa ja lopputulos parempi.

Kannattaako raakakuvaus, se on jokaisen itse päätettävä. Jos se tuntuu liian monimutkaiselta, edut vähäisiltä eikä “ynyttely” kiinnosta, ei ole mitään syytä murehtia asiasta. On parempi keskittyä valokuvaukseen harrastuksena, kuin tehdä siitä pikselintirkistelyä ja digitaalista tuskaa.

—

Lisäys: Laitetaan vielä kaksi versiota, joista paremmin näkyy mistä JPG:n ja RAW:n erossa on kyse. Tällä kertaa on käytetty Nikon Capture NX 2 ohjelmaa ja tehty vain kaksi yksinkertaista operaatiota:

Highlight protection:100
Shadow protection: 100

Operaatiot yrittävät palauttaa sekä hukkuneet ylivalottuneet kohdat, että mustat varjot. Sekä JPG:lle, että NEF:lle on tehty täsmälleen samat operaatiot, eikä mitään muuta. Agressiivista kohinanpoistoa ei ole tehty.  Kuvat ovat tässä:

http://www.asentopaikka.fi/blogimages/2010/capture-nef.jpg (NEF)
http://www.asentopaikka.fi/blogimages/2010/capture-jpg.jpg (JPG)

Tiedostot ovat kooltaan n. 7M molemmat, koska laatu on säädetty 100%:iin , ettei kuva kärsisi kompressoinnin takia. Jos et heti näe eroa, kokeile zoomata.

Valkotasapainoon en ole kiinnittänyt huomiota, sekin olisi oma lukunsa JPG/RAW keskustelussa. Se näyttäisi tässä tapauksessa olevan yhtä kaukana oikeasta sekä Ligthroomilla, että Capture NX 2:lla.