Heinäkuu 2010

Konnaritkin ovat nykyään muuttuneet. Hymyilevät ystävällisesti ja ovat palvelualttiita. Niin se maailma muuttuu. Mutta onpa vielä jäljellä muutamia vanhan liiton konnareita, jotka muistavat vanhat tavat ukk:n ja breznevin ajalta ja kunnioittavat niitä.

IC kympissä Joensuusta Helsinkiin tapasin juuri tämmöisen ilmestyksen. Nimenomaan ilmestys tulee mieleeni, sellainen, joka tulee yllättäen, jää tuijottamaan eikä puhu mitään. Kaipa se kaipaa matkalippua, mutta koska ei sano mitään, tuijotan takaisin.

Konnari kääntyy, jatkaa matkaansa. Muut matkustajat ojentavat lippujaan. Konnari leimaa, ei puhu mitään, kääntyy jälleen käytävällä. Ojennan lippuni, konnari mutristaa stalinviiksiään. Minä saan leiman ja kuitin. Isä Aurinkoinen jatkaa matkaansa. Mietin, onko helle sulattanut aivonsa tai ehkä minun, kun kommunikaatio välillämme ei toimi.

Konnari kuin vanha koira: ei opi enää uusia temppuja, mutta on melkein puhetta vaille ihminen.

Polku tunturissa
jonka varovasti tallasin

tuskin mitään
joka näkyy toiselle kulkijalle

ei sellainen jälki
jota voisi helposti seurata

ellei tuo toinen
ole katsonut samalla tavalla

nähnyt tunturinlakien
kaareutuvan toistensa taakse

nauravan kirkkaalle keväälle
ilman rihman kiertämää

hehkuvan vihreänä
kuuman keskikesän kangastuksena

nojaavan syysaamun auringossa
toistensa utuisiin olkapäihin

torkkuvan talven
sinisessa valossa

Etäbloggaussysteemin testi. Kuvien liittäminen toimii viiimein.  Laitan kännykameralla otetun, mutta systeemin pettämisen takia lähettämättä jääneen kuvan leirintäalueelta kesäkuun alusta. Kuvanlaatu ei taida huikaista, mutta kyllä tämä on tyhjää parempi.

Kesäkuun vaelluksella kirjoitin ajantasaista blogia suoraan erämaasta. Kokemus oli ristiriitainen, mutta lopulta hyvin palkitseva. Jos aion jatkaa tätä käytäntöä, on pattereita kuitenkin otettava enemmän mukaan.

Myös valokuvien lähettämisen pitäisi olla mahdollista, mutta se ei nyt toimi, pitää tsekata miksi ei.

Kaksi asiaa muuttui. En enää kirjoittanut vaelluspäiväkirjaa ruutuvihkoon, enkä lähettänyt enää juurikaan tekstareita etenemisestäni koska kaikki saattoivat seurata blogiani. Turvallisuusasia siis myös tuli hoidettua tässä samalla.

Mitä mieltä sinä olet? Onko kyseessä hyvä juttu jota kannattaa jatkaa vai onko tämä pyhäinhäväistys?

Myös Maria on pohtinut tätä sama asiaa, koska houkutin hänetkin tähän modernin maailman syntiin.

—

Lisäys: Valokuvien lähettäminen kännykamerasta suoraan blogiin toimii nyt hienosti. Mutta käytänkö sitä, en tiedä.

Olin suunnitellut jättäväni pois järjestelmäkameran elokuun vaelluksella, kokeen vuoksi ja selvitäkseni kevyemmällä kantamuksella. Mutta nyt, kun katselen niitä muutamaa kuvaa jotka otin kompaktikameralla Liesjärveltä tänä viikonloppuna, ei ajatus tunnu hyvältä. Mieleen muistuu 2008 Muotkan reissu, jolla kuvasin pääasiassa kompaktilla, eikä tulos miellyttänyt.

Taidan pyörtää tämän suunnitelman. Ehkä 70-300mm lasin voisi kuitenkin jättää pois. Otanko sitten superlaajakulman mukaan vai 1.4 valovoimaisen normaalin vai pelkän peruszoomin? Entä jos tuleekin se karhu vastaan, kun pitempää putkea ei ole saatavilla, seurauksena elinikäinen trauma…

Pahus, taas se alkaa. Varustevatulointi on ikuista.

Kyllä risukeitin on maineensa veroinen peli. Vesi kiehuu, soppa lämpiää ja makkaratkin paistuvat hiilloksella.

Mutta tämä sotkee nyt totaalisesti jo vakiintuneen vaelluskeittiön. Muutos näyttää olevan pysyvä tila.

Jostain syystä minulla ei ole yhtään kuvaa riskeittimestä toiminnassa. No, laitan tähän nyt sitten vaikka tämmöisen kuvan viikonlopulta, ettei näytä niin lyhyeltä tämä bloggaus.

Ennen oli nuotio ja savun haju. Se oli retken sielu. Jotain on tälle sielulle tapahtunut, koska tulia ei tule juuri tehtyä. Syy on tietenkin se, että liikun enimmäkseen paikoissa, joissa polttopuuta on erittäin vähän ja sitä vähää ei viitsi pelkän tunnelman takia polttaa.

Kaipaan kuitenkin savun hajua ja nuotion kanssa räpläämistä. Onko risukeitin ratkaisu?

Hankin viimein (kalliin) Künzi-eräkeittimen. Mukavan näköinen vekotin. Viikonlopuna testaan, miten se toimii nuotion korvikkeena. Lisäksi mietityttää, lämmittäisikö risukeitin esimerkiksi louteen kanssa käytettäessä?

Künzi ei ole aivan grammarin toiveuni ja paljon painavampi (noin puoli kiloa), kuin esimerkiksi superkevyt Bush Buddy, mutta periaatteessa mitään polttoainetta ei kuitenkaan tarvitse kantaa mukana.

Pitäisikö ottaa pitemmälle reissulle varalle kaasupoltin ja vähän kaasua? Jos on kovin sateista voi risukeitin olla haastava ratkaisu, koska ainakaan teltan absidissa sitä ei uskalla polttaa. Kevennyksen kannalta homma on ongelmallinen, koska keittiön kokonaispaino verrattuna 27-sarjan Trangiaan kasvaa. Koko Trangiaa ei ehkä tarvitsi ottaa mukaan, vaan polttimen voi asentaa Künziin seuraavasti.

Minulla ei ole mitään käsitysta miten tämä toimii käytännössä. Täytyy vain kokeilla.

Kiitos kaikille, jotka ovat kirjoittaneet kommentteja. Olen saanut pari kysymystä, joten tässä selvennystä kommentointisysteemistä:

• Kommentoidaksesi sinulla tulee olla toimiva sähköpostiosoite. Omaa nimeä ei tarvitse välttämättä ilmoittaa, voit kommentoida halutessasi nimimerkillä
• Kun kommentoit ensimmäisen kerran, kommenttisi siirretään arviointijonoon. Tämä asiattomien kommenttien, mainosten, roskapostin yms estämiseksi.
• Varaan oikeuden kommenttien hylkäämiseen. Sellaista ei ole tarvinnut tehdä, mutta koskaan ei voi tietää 😉
• Kun yksi kommenttisi on hyväksytty, ei arvointijonoa jatkossa enää käytetä vaan kommenttisi näkyy heti kaikille lukijoille, eli olet sen jälkeen “luotettu”.
• Jos haluat, että kommentisi liitetään avatar-kuva, hanki oma “gravatar”.
• Se saat rekisetöitymällä tänne: http://en.gravatar.com/
• Käytä gravatariin samaa sähköpostiosoitetta kuin kommentoidessasi tähän blogiin, niin “gravatar”- kuvasi näkyy kommentin yhteydessä automaattisesti.

Siinä se. Saa kommentoida krittisestikin, kaikki mitä tänne sepustetaan ei välttämättä ole järkevää. Kaikki asialliset kommentit ovat tervetulleita. Toki suoraa sähköpostiakin saa aina lähettää.