Retkeilyä ja valokuvausta
Flunssa ja ahkionvetäminen väsyttää. Koirakin saanut tassuunsa haavan jostain ja jättää punaisia jälkiä hangelle. Eipä tullut nukuttuakaan hyvin viime yönä, sen verran tuuli repi telttaa.
Rokulipäivä! Ei ahkionvetoa eikä teltapystytyksiä. Kiersimme laakson, hanki kantoi ja keli lennätti.
Heräsin päiväunilta lihakset kipeinä. Koirakin oli nukkunut hievahtamatta. Veltto olo.
Tuuli ei ollut laantunut ja nyt lisäksi satoi lunta. Ennen matkaa oireita antanut flunssanpoikanenkin oli pahentunut. Kuka tahansa järjissään oleva ihminen olisi jäänyt kammin lämpöön. Minä keräsin tavarani ahkioon ja hiihdin tunturiin iltapäivän aurinko sydämeni puolella.
Sukset! Uusi lumi tarttui pohjiin viisisenttisenä kerroksena, pyrytti, ahkio kaatui. Tiesin olevani hullu. Kynttilää pohjiin ja pohjoista kohti. Paljakassa viima voimistui, mutta lumisade lakkasi, viaton sopuli menetti hengensä tarkkakorvaisen koiran hampaissa. Tuijosin pitkät tovit tuulen mukana lentävää lunta, joka seurasi tunturin jokaista muotoa. Tuuli paljasti pinnan sieltä, peitti toisen täältä.
Leirissä avotunturissa, tuulen armoilla, teltta kestää. Tämä hulluus tuntuu hyvältä.
Tunturin päällä tiesin valinneeni väärän reitin: lyhin ei aina ole lyhin, sen verran pitäisi minunkin jo saamenmaasta ymmärtää. Koira katsoi minua pää kierossa, naama riitteessä ja yrtti kävellessään kääntyä pois tunturin laen yli pyyhkivästä tuulesta.
Myrsky oli yltynyt purkaessani telttaa jo siinä määrin, että olin harkinnut leiriin jäämistä ja rokulipäivän pitämistä, mutta majoite oli jo hyvää vauhtia siirtymässä ahkioon, joten liian myöhäistä. Kaikkialle sekunneissa tunkeutuva puuterilumi teki ahkion pakkaamisesta mielenkiintoista. Tavallaan pieni ihme, jos sinne hankeen ei joku tavara jäänyt kevttä odottelemaan.
Hiihdin pahki luonnonpuiston rajatolppaan, joten tiesin hiihtäneeni viimassa liikaa itään. En tietenkään ollut jaksanut ottaa laseja ja merinovillahuppua repusta, joten olin vaistomaisesti kääntynyt pois tuulesta. Nyt ei muu auttanut, kuin hirveässä viimassa kaivaa suojalasit ja huppu esiin, että matkan jatkaminen oikeaan suuntaan onnistuisi. Mutta ei ollut enää pitkästi, alamäen laskeminenkin oli turvallista ilman valmistamaani ahkiojarrua, niin voimallinen oli vastaan puhaltava tuuli.
Nyt kammin lämmössä en ollenkaan kaipaa telttaan, ainakaan tällä hetkellä. Vietetäänköhön loppupäivä rokulia.
Tuulee reilusti. Yöllä on satanut jonkin verran uuta lunta ja lämpötila on plussan puolella. Olisin halunnut nukkua, mutta koira vaati ylösnousua seiskalta. Hyvä niin, aika lähteä suksille.
Eksymisiä, hankikantoa, aurinkoa, lumisadetta ja pitkä päivä takana.
Hanki kantaa vaikka saappaalla tallata, koirantassusta puhumattakaan.
Lämmintä! Sosetta ja rämpimistäkö, taas?
Mutta iltapäivä on kaunis, liian kaunis ollakseen totta. Ja kun kiipeän tunturiin, hanki kantaa. Seuraa hurha hiihto hämärtyvään iltaan: lentokeli!
Taidan olla väsynyt. Hiihtovaelluksen valmistelut on viimein tehty, mutta hiihtofiiliksiä ei ole. Osasyynä varmaan etelän jo sulaneet lumet ja rastaan laulu ulkona: on kevät. Vaikea kuvitella itseäni hiihtämässä.
Lumi sulaa pohjoisessakin melkoista vauhtia. Kerkiänkö vielä hangille?
Kuva: Ilmatieteen laitos
Paistuntureiden kohdalta sulaa uhkaavasti! Onneksi säätiedotus lupaa pakkasöitä.
Talviretken romppeet ovat maanneet eteisen rappujen alla viikkotolkulla. Kaiken pitäisi olla periaatteessa tuossa, mutta miten voin olla varma jos en tarkista. Varustelistan laatiminen on ollut pitkäpiimäistä ja puuduttavaa, ei huvita. Lista on täällä, seitsemän yöpymisen/ kahdeksan hiihtopäivän retkelle:
http://www.asentopaikka.fi/Paistunturit/2011.1/plan/varusteet.html
Sanokaa nyt, mitä siitä puuttuu.
Kohdealue on vielä päättämättä ja reitti täysin auki. Taidan jättääkin sellaiseksi. Ajan vain pohjoiseen ja hiihtelen jonnekin; tuonne noin.
