Maria kirjoittaa kelkkailusta erämaassa.

http://mariaariam.wordpress.com/2011/05/26/kelkkailua-osa-2/

Erämaa-aluilla kelkkailu reittien ulkopuolella on luvanvaraista ja lupia saa vain hyötytarkoituksiin, tai ainakin näin pitäisi olla.

Hiihtäessäni Paistuntureilla luonnonpuiston reunaa pohjoiseen, havaitsin useita luonnonpuiston rajan ylittäviä kelkanjälkiä, joita on aika vaikea mieltää hyötykelkkailun tuloksiksi, varsinkin kun jälkiä oli paljon ja sikin sokin.

Kuvia minulla ei ole kuin muutama, kamerani etsin  tuntuu rajaavan kelkanjäljet kuvista automaagisesti.

Paluumatkalla kohtasin seurueen, joka oli aivan varmasti huviajelulla. Kaksi miestä, nainen ja koira. Reki kelkan perässä, ei merkkejä heinistä tai muusat sellaisesta. Voin erehtyä, mutta tuskin olivat paikallisia, koska halusivat kuvata minut, koiran ja ahkioni.

Muistivat vielä mainita kahteen kertaan, että puiston puolelle heillä ei sitten ole mitään asiaa.

Luvalla tai ei, olen huvijelusta moottorikelkalla tätä mieltä: kusipäistä touhua!