Kohta on alkamassa 18:s pitkä vaellus sen jälkeen, kun tavallaan aloitin tämän harrastuksen ”uudelleen” vuonna 2002. 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa taisi olla nelisen vuotta taukoa, että en ”ennättänyt” Lappiin. Taisi olla niin, että ne ennättänyt edes kesälomille. Viime aikona olen ennättänyt.
Jokunen vuosi sitten ihmettelin, miten jotkut ”supervaeltajat” pystyvät käymään Lapissa useamman kerran vuodessa. Nyt teen itse 3-4 pitkää vaellusta vuodessa.
Kyse on priorisoinnista. Ja lapinhulluudesta: jos viettää joka ainoan lomapäivän pohjoisessa, se on väistämättä pois jostain muusta. Sellaisen pakkomielteen takana täytyy olla jotain todella tärkeää.
Tai sitten ei, ja kyseessä on todellakin pelkkä pakkomielle. Onkohan tästä nimenomaisesta pakkomielteestä kukaan oikeasti joskus parantunut?
Kommentit
Mikään ei ole niin tärkeää kuin vaellus – eikä sekään ole kovin tärkeää — 8 kommenttia