Jouluruno
Vaeltajan musta joulu
Joulunajan
liikkuu mieli vaeltajan
sateen mustaamassa
vesilammikossaEi oo lunta!
On joulu musta
ja tästä aattelusta
ei saa lohdutustaUlos katsoo vaeltaja
kulmin karsain:
“Ei mitään tule tästä
lumen ikävästä”Pilvet riippuu
oksat kiikkuu
oravalla häntä
litimärkän’ vettä tippuuJo aatos pysähtyy,
huokaa sydän,
ja selkä suoristuu,
katse kirkastuuViel tulee kevät!
ja hanki loistaa:
se viimein
kaamosmurheen poistaaJoulunajan
liikkuu mieli vaeltajan
jo kesän tunturissa
reppu paketissa_____________________________
Hyvää joulua kaikille lapinhulluille ikään, sukupuoleen, elämänkatsomukseen tai muuhunkaan meitä näennäisesti erottavaan katsomatta!
_____________________________
Maria · 24.12.2011
Oijoijoi, hieno ruono! Hyvää joulua myös sinulle!
Ajelemme vesisaatessa aattoa viettämään, keskisuomessa pelloilla on viitisen senttiä lunta, mutta metsissä ei juuri ollenkaan, järvet sulina, aikas karmeaa.
Maarit · 24.12.2011
Huomaatko, kun mieltä eivät täytä maalliset ihanuudet, sisimmästä syntyy kauneutta?! 🙂
tyy · 24.12.2011
Ai niin, se maallinen ihanuus. Sitähän se kaikki on.
Lumi · 24.12.2011
Hieno runo! Ihanaa että optimistiset ajatukset jaksavat nostaa päätään tuon litinän ja lätinän keskellä 🙂 Leppoisaa joulun aikaa, Timo!
Kaarnikka · 31.12.2011
Kiitokset joulutoivotteluista nopeasti kului joulun aika… Joten piipahdin toivottelemaan Hyvää ja retkirikasta uutta vuotta.