Mieleenpainuneita leiripaikkoja

Heinäkuinen tunturikoivikko, tuolla jossain pohjoisessa erämaassa, kätkee retkeilijän syliinsä.

Tässä ei huudella puskista: tunturileiri täsmälleen keskiyön hetkellä.

Näkymä teltan edustalta, auringon kohta laskiessa.

Tähän katajakentälle, puron varteen, olen leiriytynyt useasti kevätkesällä. Kutsun sitä sinirintaleiriksi. Teltta nousee aina samaan paikkaan.

Tunturilta katsoen outo näky. Mitä tuolla on?

Paratiisi.

Aamuna muutamana läksin varahin ”aamukävelylle” ja aukesihan teltan ovelta tällainen näky.