Kylmä aurinko

Keskipäivän aurinko ei ole anteliammillaan tähän aikaan vuodesta missään päin Suomea. Vantaaltakin lähtiessäni mollukka oli varsin kitsas; täällä Pohjois-Pohjanmaalla tarjonta on vieläkin vähäisempää, mutta muutama juhlahetki saattaa ulkoilijaa silti vielä kohdata.


Tästä vielä kolmisen viikkoa kohti pimeyttä. Sitten alkaa jo uuden kevään odotus.


Kommentit

Kylmä aurinko — 4 kommenttia

  1. Kas, siellä on hemmoteltu ihan auringolla. Täällä keskisuomessa ilahdutaan harmaasta päivästä. Luntakin tulee enemmän kuin omiin tarpeisiin.

  2. No just tuossa tunti sitten kattelin, että sellaista pientä valonkajastusta näkyy mettän puitten takaa, siinä kaikki. Näin siis Keski-Pohjanmaalla. Lunta tuli illalla ja yöllä, mutta ihan maltilla, joku 7 cm (rittäisi mulle aivan hyvin). Pakkanen näyttäis kiristyvän iltaa kohti, pitänee tähyillä illalla taivaalle josko näkyis muutakin kuin tähtiä 🙂

  3. Jäi kokonaan näkemättä aurinko tänään, vaikka Pohjois-Pohjanmaalla sitä katselenkin. Johtunee päivän kestäneestä aikomisesta ulos.. eipä saanut aikaiseksi. Onneksi maa on valkoinen, niin edes vähän valoisampaa 🙂 Pakkanen tosiaan kiristyy, ehkäpä illalla revontulia tiirailemaan.

  4. Ehkei anteliaimmillaan, mutta kyllä vain valo on kaunista tähän aikaan vuodesta, pehmeää ja pastellisävyistä. Täällä Taivalkosken seudulla kirpeät pakkaset ja kuulaat päivät ovat seuranneet toistaan ja hemmotelleet talvisen luonnon ystävää. Mutta kyllä täällä pimeääkin riitää…

Vastaa