Retkeilijällä kuuluu olla elämänfilosofia tai pikemminkin retkeilyfilosofia. Ilman täydellistä filosofiaa jää retkeily turhaksi tempoiluksi ja järjettömäksi ajanhukaksi. Retkeilyfilosofian täytyy siis olla eräänlainen tekosyy lapselliselle ja hyödyttömälle käyttäytymiselle.

Tällainen filosofia, jonka täytyisi perustella turhuuden välttämättömyys, ei ehkä vaadi loogisen päättelyn eksaktia käyttöä katkeamattomine ja virheetömine ajatusketjuineen, vaan pikemmin jonkinlaisen esteettisesti tyydyttävän ajatuksen löytämistä perusteluksi tunturissa haahuilemiselle.

Onko onnistunut erämaaretki kuin gourmet-ruoka: kokki tuntee ruoka-aineet täydellisesti, kehittelee reseptin, näkee herkun valmiina silmissään? Sitten vain toteuttaa ja lopputulos on aina täydellinen.

Kesäkuinen raekuuro Paistuntureilla

Ja katin kontit.

Ei lapinretki ole poronfile, karjalanpaisti, hernerokka eikä edes pottulaatikko. Korkeintaan se on huonosti valmisteltu maksapihvi, jonka jänteet juuttuvat ikävästi hammasväleihin. Tai ehkä ruotimaton haukifile, jota syödessään ei etukäteen koskaan tiedä mitä tapahtuu.

Koska erämaaretkeily on kuin elämä – siinä on kaikki – on se elämän tarkoituksen etsimistä. Elämän tarkoitushan on kierrellä kairassa miettimässä elämän tarkoitusta, joten tästä ei sinänsä synny mitään periaatteellista ongelmaa.

Siinä mielessä vaellus on kuin elämä pienoiskoossa: melkein, mutta ei aivan täysin kontrolloimaton.

—

(Julkaistu aiemmin 2009)