Retkeilyä ja valokuvausta
Vaikka monet käävät ovat monivuotisia, niin syksyllä jotkut lajit ovat silmiinpistäviä ja komean värikkäitä. Ehkä se johtuu siitä, että kesällä kääpää ei niin helposti huomaa, mutta puiden lehtien karistessa katse kiinnittyy siihen helpommin. Olisiko tämä kantokääpä (Fomitopsis pinicola)?
Näin loppusyksystäkään, eivät Suomen järvet ole ilman elämää. Koskelot parveutuvat muuttomatkaa varten ja laulujoutsenet näyttävät siltä, että ei ole kiire minnekään vielä pitkään aikaan. Tämän kesän poikanen on luottavainen vanhempiensa seurassa.
Heinäsorsien värimuunnokset ovat varsin yleisiä. Nämä kanelinväriset sisarukset ovat viehättäviä, eikö totta.
Yksinäinen jouhkainen on käynyt tervehtimässä jo useampana aamuna. Ehkä nuori lintu, eikä vielä vakiintunut. En osaa sanoa. Tietääkö joku muu onko tämä nuori lintu?
Vesimittari on hankala kuvattava vaikka valoakin olisi. Se on nimittäin usein kuvaa otettaessa jo aivan jossain muualla. Aina voi yrittää ensi kesänä uudelleen.
Ihan vielä ei tarvitse lähteä etelään. Ei ihan vielä. Ensin uidaan, ja sukelletaan!
Sateinen ja kylmä kesä ei haittaa kuikkapoikuetta kasvamasta maailmalle. Sade ei varsinkaan haittaa yhtään!
Kahlaajan tunnistaa kuulemma siitä, että sillä on pitkät jalat ja siniset munat. Jaa. Mutta kuka tiesi, että kahlaajalinnun voi bongata myös puusta? Liro näyttää mallia.
Pikkulokit ahkeroivat ruokansa perään. Kylmä alkukesä ei auta puuhassa, ötökät ovat nyt harvassa. Lokkien ötökkäjahti keskeytyy ravintoketjussa ylempänä olevan saapuessa paikalle. Ei taida kuitenkaan olla uhka lokeille, vaan havittelee kalasaalista.
Äitienpäivänä tämä järvi ei ole ollut jäässä niin kauan kuin sen muistan. Nyt se oli. Sinitiaisetkin ovat kuulemma palanneet lintulaudoille. Missä viivyt, kesä?