Vaelluksella oleellista on nukkuminen. Miten sitä nyt olisi kiire kun ei ole menossa minnekkään, joten aamulla voi hyvin luppoilla teltassa niin pitkään kuin uni maistuu. Nykyään, kun vaeltamisesta on tullut viimeisen päälle välineurheilua, on makuualustan oltava sellainen että makuulla olosta nauttii, mutta samalla patjan ei tarvitsisi painaa turhan paljoa.

Kolme vuotta sitten ostettu ja kuusi pitkää vaelluista ja lukuisia viikonloppuretkiä palvellut Thermarest Neoair Medium on alkanut osoittaa vuotamisen merkkejä, en taida tohtia sillä enää tunturiin kaksiviikkoiselle vaellukselle; vähintään kerran yössä joutuu patjaan puhaltamaan, kun lonkka kolahtaa kylmään maahan kesken unien.  Hieman pettymys on ollut se,  että noin kallis patja ei kestänyt sataakaan yötä.

Mutta onhan se ollut erinomaisen hyvä nukkua, joten uusi on varmaan hankittava. Sellainen kokemus Neoairista on, että kaikkein pienin malli riittää seuraavaksi ihan hyvin: vaatteita pään alle ja jalkopäähän ja 120cm Neoair XLite Small palvelee mainiosti. Eikä paina paljoa, vain 230g.

Aikoihin on eletty. Ennen kuukkelille kelpasi puuronjämät, mutta ei enää! täytyy olla vähintäinkin makkaraa! En tiedä onko meetvursti kuukkelille soveliasta evästä, ehkä ei, mutta ainakin se maistuu.

Kuva-arkistoistani ei puutu sinirintoja. Taitaa olla vielä muutama sata kuvaa julkaisematta. Laulajaa itseään odotellessa, olkaapa hyvät.

Vaikka varsinainen testaaminen on vielä edessä, on jo melko helppo sanoa että Fjällräven on onnistunut tekemään Kajkasta hyvän rinkan. Se on juuri sitä mitä hain Osprey Aetherin korvaajaksi: hieman suurempi, tukevammat materiaalit, jos kohta varsin painavakin. Kalavaaka näytti punnituksessa 3,41kg, joka on varsin paljon verrattuna Aetherin 2,25 kg painoon. Molemmmat rinkat on punnittu ilman sadesuojaa.

Varsinainen syy, miksi halusin vaihtaa Aetherista johonkin muuhin on se, että Osprey ei kerta kaikkiaan käy selkääni parhaalla mahdollisella tavalla. Kajkan selänpituuden säätömekanismi on helppo ja nopea käyttää. Rinkka tuntuu selässä hyvältä. Ja onhan Kajka selvästä helpompi ja käytännnöllisempi pakata kuin Aether.

Tietysti, koska olen jossain vaiheessa sairastunut pseudogrammaukseen, niin nyt mieltä kaivertaa se ylimääräisen “turha” kilo. Kajkassa on myös jotain, mistä en välttämättä pidä: en voi mitenkään kuvitella koskaan tarvitsevani alataskun verkkoa, joka on kai suunnitelty vaatteiden yms kuivaukseen. Vaatteet kuivuvat parhaiten päällä, sen tietää jokainen kokenut vaeltaja.

Toinen “ominaisuus”, joka näyttää oudolta on yläläpän päällä oleva kumilankaviritys. Voin vannoa, että tuon varaan en ripustele yhtään mitään jo senkin takia, että periaatteeni on ollut jo kauan se, että rinkan ulkopuolella ei saa roikkua mitään sadetakkia  lukuunottamatta.

Olenkin katsellut noita Kajkan “ylimääräisiä” hilppeitä, alataskun verkkoa ja yläläpän kumilenkkiä, jo useampaan otteeseen leveäteräinen eräpuukko kourassa. Ylälenkki kyllä lähtee, mutta verkon viiltely varmasti estää reklamaatiot, joten ehkä hillitsen itseni ja dissektoin Kajkan vasta kesäkuun vaelluksen jälkeen.

Kajkan sadesuojus on muuten karmean värinen. Toki ymmärrän turvavärinäkökohdan, mutta en tykkää 🙁

Rinkka avautuu koko pituudeltaan, tämä hyvä.

Ja turhan verko saa kelattua pois tieltä. Olkoon nyt sitten vielä leikkaamatta toistaiseksi.

Pitkin kevättalvea mieleen nousi tympeitä ajatuksia. Ei huvittanut. Ei niin, että olemisessa olisi ollut mitään valitettavaa, talvi oli ollut minulle helppo. Jopa niin, että en edes muista kärsinkö varsinaisesta, minua yleensä vaivaavasta kaamosmasennuksesta ollenkaan. Lienee kuvittelua koko juttu.

Mutta sellainen outo asia on kehkeytynyt, että tunnen lapinhulluuden kadonneen jonnekin. En ole tuntenut palavaa kaipuuta tunturiin ja huhtikuun reissu Lappiin oli tympeääkin tympeämpi ja suorastaan ikävystyttävä.

Lapinhullu sisälläni on, jos ei nyt aivan hengetön, niin ainakin horrostaa vielä. Valokuvaus ei kiinnostaa tippaakaan, eikä ajatus alkukesän vaelluksesta tuota väristyksiä.

Tätä omituista asiantilaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että asiat ovat liian hyvin. Ei ole mitään suurta angstia tai tuskaa, johon voisi pohjata erämaan kaipuunsa. Olen aina tiedostanut sen, että lapinhulluus on minulle pakoa todellisuudesta jota ei jaksa. Tässä sitä nyt ollaan: vaeltaminen ei tunnu huvittavan, asiat ovat liian hyvin.

Miksi sitten kulutin tänään ison läjän euroja retkeilyliikkeeseen? Vaikka ei huvita, niin silti olen automaattisesti varustautunut kesäkuun vaellukseen; täytyyhän sitä jotain lomallaan tehdä. Mitä muutakaan minä tekisin? Ehkä hulluus palaa kun pääset paljakkaan reppu selässä?. Täytyyhän koirankin päästä, olen sen retkikaveriksi hankkinut, en kai voi sitä pettää?

Omituisia ajatuksia.

—

Laatiuduin hankkimaan kumisaappaat. Sellaiset vaeltamiseen tarkoitetut, joita ylistetään ja haukutaan, kuka minkäkin takia. Sitten huomasin omistavani myös uuden rinkan. Ospreyn rimpulareppu ei ole minua koskaan miellyttänyt, haluan tuntua tukevamman pakkauksen selässäni ja olla varma, että se kestää.

Tervetuloa takaisin vanhaan liittoon. Tai ainakin melkein; jos nyt kummisaappaat onkin, niin en sentään palannut putkirinkkaan. Jotain perinteistä tässä uudessa kantolaitteessa on kuitenkin vielä jäljellä.

Pistäysin Lapissa, vaan sattui melkoisen kehnot ilmat. Lämpötila jäi yölläkin plussan puolelle, sosehangissa ei ole oikein hiihtäminen koiran kanssa.

Kuvauskin jäi tästä syystä vähäiseksi ja tulos vaatimattomaksi. Laitetaan linkki kuviin tähän kuitenkin.

Ylen kuuden radiodokumentin sarja “Nyljetty maa” on jotain sellaista, joka jokaisen Lapin ystävän täytyy kuunnella. Sarja on osittain uusintoja vuosilta 2007 ja 2010, mutta mukana on toukokuussa lähetettävät kaksi uutta dokumenttia.

Nyljetty maa Ylen Radio 1:ssä tostaisin ja sunnuntaisin. Sarjan ensimmäinen jakso tänään uusintana klo 16.05, joten vielä ennättää mukaan. Kuunnella voi myös netistä [1].

—

[1]
http://yle.fi/radio1/asia/todellisia_tarinoita/nyljetty_maa_-_kuusi_radiodokumenttia_itaisen_lapin_elamasta_39893.html

Vaikka jotkut pitävätkin tätä toimintaa pähkähulluna voin vakuuttaa, että ähkiöinti ja talviretkeily on iloista puuhaa.

Tämän selväjärkisemmäksi ei ihmisolennon harraste enää tule.

Syksyllä olin ajatellut luopua talviretkeilystä ja myydä ahkioni. Ajattelin, että säästän lomat kesään ja pitkään pohjoisen patikkaan. Eilen taasen huomasin kuitenkin hypisteleväni varastossa ahkion vetovyötä ja olin iloinen, etten tullutkaan releitä myyneeksi.

Untuvapussini on likainen. Elokuun reissulla viime syksynä persittä paleli ikävästi, jos nukuin vasemmalla kyljelläni; untuvat ovat nilttaantuneet pussin sisällä, joten on taas aika pestä se. Edellisestä pesusta onkin muutama vaellus jo kulunut.

Untuvapussia ei kannata pestä liian usein, mutta silloin kun sen pesun aika on käsillä ei kannata epäröidä. Pesemällä pussista tulee lämpöominaisuuksiltaan kuin uusi. Pussi hienopesuohjelmalle, pesuainetta suoraan koneeseen. Tämä pesuaine ei ole kovinkaan tehokasta, mutta lienee ainakin hellävaraista. Marseillesaippuaa suosittelevat untuvapussin pesuun.

Edellisellä pesukerralla alensin lämpötilaa 30 asteeseen, mutta menköön nyt neljäänkymppiin. Linkous 700 rpm.

Katothaan mitä tullee ja palataan asiaan.

 —

Tuntia myöhemmin: pussi on pesty ja pussin untuvat ovat surullisina klimppeinä siellä täällä. Nyt pussi kuivausrumpuun miedolle lämmölle. Jos sinulla ei ole käytettävissäsi kuivausrumpua, niin pussin pesu on ehkä parempi antaa asiantuntevan pesulan tehtäväksi. Katsotaan miten omalle pussilleni käy.

—

3,5 tuntia myöhemmin: Entistä ehompi, uudenkuohkea pussukka valmiina kevään koitoksiin.

Loppuvaiheessa pussin seurana kuivausrummussa pyöri muutama tennispallo.

—

Huom 5.2.2013: Kuten Maria tuolla kommenteissa huomauttaa, eivät pussivalmistajat suosittele tennispallojen käyttöjä, joten se lienee huono idea. Samoin pussin pöyhimen ennalleen käsin onnistuu. Pussia kannatanee pöyhiä usein ja ahekerasti kuivatuksen edetessä.

Viime yönä koin oudon hetken. Päästin koiran hetkeksi ulos viiden aikaan aamuyöllä. Puolikuu loisti taivaalla ja mustarastas lauloi. Tuli outo tunne, sillä taivaalle katsoessa ei näyttänyt olleenkaan helmikkuun ensimmäisiltä päiviltä.

Ehkä rastaasta tuntui samalta.

Joka tapauksessa kaamos on voitettu ja edessämme odottavat kevättalven huikaisevat hanget.