Kun grammaustauti etenee, tarttuu kuin rutto ja valtaa alaa, on kevytrepusta tullut, ei vain salonkikelpoinen, vaan siitä on tulossa jopa mainstriimiä. Vanhan liiton ajat ovat ohi, kun viimeinen savottajäärä kasvaa kenkäheinää.

Mutta mikä on kenellekin repun keventämisen syy? Onko keveys itsetarkoitus? Halutaanko juosta mahdollisimman pitkälle tai mahdollisimman nopeasti? Vai ihanko mukavuudenhalusta kevennetään tai jopa ihan sattumalta.

Ultragrammarille jokainen gramma on liikaa. Tämän suuntauksen vääjäämätön lopputulema on se, että tuntureilla kirmaa alastomia hypersuperultragrammareita titaanilusikka perseessä.

Ultragrammareiden kiusaksi on pelikentälle ilmaantunut kummallisia pseudogrammareita. Nämä veitikat eivät grammaa keventääkseen rinkaa, vaan hankkivat kevyempi tavaroita, että niitä sopisi reppuun vähän enemmän. Ehkä tässä on putkirinkkaretkeilyn uusi tulevaisuus.

Sitten on tämmöisiä go-with-the-flow grammareita, jotka entisen varusteen rikkoutuessa ostavat uuden, pienemmän ja keyemmän, kunnes lopulta toteavat, että putkirinkka kolisee tyhjyyttään.

Jos joku raukka, ihan vaan viattomuuttaan, kuvitellessaan aloittavansa tervehenkisen harrastuksen, erehtyy kysymään neuvoa ensimmäisten varusteiden hankinnassa, niin joutuu hän tahtomattaan ja ilman oma syytään ottamaan kantaa tähän mielettömään grammaushelvettiin.

Miksi Internetaikana ei enää saa tehdä omia virheitään, vaan pitää toistaa jonkun toisen tekemiä?

—

https://paivakirja.asentopaikka.fi/2010/06/01/ultragrammaus-perinteisen-eraretkeilyn-kuolema/

Kuivalihaa on tullut kannettua vaelluksella monessakin muodossa, varsinkin perinteistä ilmakuivattua poronlihaa. Se tavara on kuitenkin kovin tyyristä, eikä aina täällä etelässä saatavillakaan, joten on jo kauemmin ollut mielessä kuivalihan valmistaminen itse.

Koska oli muutenkin paineita järjestää pikkupurtavaa erääseen retkeilyhenkiseen tapaamiseen, niin päätin viimein kokeilla kuivalihan valmistamista itse. Varoituksen sana: minulla ei ole tästä aiempaa kokemusta, tämä on amatöörihommaa!

Ainekset:

2 kiloa naudan sisäpaistia
Suolaa 1 rlk
Chilikastiketta
Hunajaa
Grillimaustetta
2 dl vettä

Pahoitteluni niille, joille väitin aluksi, että mausteissa on vain suolaan ja chilikastiketta. Lähimuisti alkaa pettämään alkavan dementian merkkinä.

Mausteiden määristä minulla ei ole tarkkaa ohjetta, joten “maun mukaan”.  Valmistan ruokaa aina vaistonvaraisesti enkä mittaa aineksia juuri koskaan.

Ennen kuivaamista liha oli marinadintapaisessa pari tuntia. Yleensä ohjeissa suositellaan yön yli, mutta nyt minulla ei ollut aikaa, joten lyhyempi aika sai riittää.

Sekoita reilu teelusikallinen hunajaa lämpimään veteen, niin että se liukenee. Sekaan chilikastiketta, suolaa ja grillimaustetta maun mukaan. Itse käytän tujakkaa “Blair’s After Death”- kastiketta, mutta kukin tavallaan. Jätin maustamisen aika miedoksi, jos olisin tehnyt satsin itselleni, niin olisi ehkä “lirahtanut joukkoon” vähän enemmän makua.

Leikkaa paisti poikkisyin ohuiksi siivuiksi. Omat siivuni olivat ehkä sellaista 4 mm luokkaa. Siivut kulhoon ja marinari päälle. Sekoita hyvin. Huomaa, että lihan ei tarvitse uida marinadissa. Näin sitä ei tarvitse pyyhkiä pois ennen kuivaamista.

Sekoittaminen silloin tällöin on varmaan hyväksi. Jos marinoit yön yli, laita kulho jääkaappiin.

Parin tunnin päästä tai seuraavana aamuna lihat kuivuriin.

Lämpötila ei saisi nousta yli 50 asteen. Itse yritin pitää sitä reilussa 40:ssä.

Parin tunnin kuluttua:

Kuuden tunnin kuluttua siivut olivat jo melko kuivia, mutta jätin ne miedommalle lämmölle vielä yön yli.

Pussitettua kuivalihaa.

Helppoa. Kuivaus uunissa onnistunee myös, kun on kärsivällinen eikä päästä lämpötilaa liian korkealle.

Koska ohjeeni on huono ja epämääräinen (lupaan paremman, kun seuraava satsi tulee), niin linkitän tähän hyvänoloisen ohjeen netistä (lämpötila korkeahko?) Tämä panee miettämään, tarvitseekohan lihaa edes maustaa? Jos kuivaamisen tekee juuri ennen vaellusta, niin säilyvyyskään ei ole ongelma.

En ole varma, miksi liha pitäisi pakastaa ennen leikkaamista, niinkuin jotkut ohjeet neuvovat, terävä veitsi kyllä riittää tarpeeksi ohuiden sivujen leikkaamiseen. Ehkä pakastaminen auttaa mureuttamaan lihaa, jos käyttää esimerkiksi ulko- tai kulmapaistia.

Kaksi kiloa paistia kuivui uskomattoman kevyeksi. Valitettavasti en punninnut, mutta teen sen seuraavan erän yhteydessä. Paljon  yli 500g lopputuloksen paino tuskin oli.

Osa kuivatusta jauhelihasta ja kaikki ostettu kuivaliha saa luvan väistyä seuraavalla vaelluksella tämän herkun tieltä.

Ennen rypemistä marraskuun tunkkaisessa toivottomuudessa, saattaa olla suurikin onni, jos löytää pakastimen pohjalta sinne unohtuneet viimevuotiset poronkyljet. Mikä kuolaa valuttava yllätys!

Jatkoa ei suositella kasvissyöjille.

Grillauskautena poronkyljen voi marinoida, keittää ja grillata. Mutta entä masentavana lokakuun hetkenä, kun ulkona lotisee ja hämärtää eikä kokkaaminen kiinnosta.

Ei hätää: kyljet suoraan pakkasesta rautapataan 120 asteiseen uuniin. Puolen tunnin päästä, kylkipalojen sulettua, leikataan pienemmiksi. Sitten vähän vettä ja odotetaan 3 tuntia.

Lisätään mausteseos, jossa yrttejä, hunajaa,  chiliä.  Pannaan nyt vielä 100g voitakin! Maun mukaan.

Vielä yhden tunnin kuluttua on melkein valmista. Lisätään pivollinen kuivattuja suppilovahveroita ja odotetaan tovi. Laiskan resepti.

Lisukkeeksi mitä huvittaa. Tässä riisiä ja itsepoimittuja puolukoita.

Eikä mitään turhia persiljoita tällä kertaa.

Jos joku ei ole kuullut, niin tänä vuonna on suuressa osassa maata hyvä sienivuosi.

Kuivattu suppilovahvero on helppo käyttää ruuanvalmistuksessa ja erinomaista vaellusevästä!

Inarin kunnanjohtajan Reijo Timperin kesäiset lausunnot Lappia vaivaavista rinkkasatiaisista (Pthirus fjaellraevenicus ) ärsyttivät vaelluspiireissä ja aiheuttivat tunteenpurkauksia keskustelupalstoilla.

Kunnanjohtaja Timperin syyhystä kirvonnut älämölö on noteerattu myös sanomalehti  Inarilaisen verkkosivuilla.

Olen  sitä mieltä, että lausunto on kunnanjohtajan suusta taitamaton. Ehkä yrittäjyys on Timperille niin vierasta, että hän ei tiedä sitä, että edes huonolle asiakkaalle ei ole vara vittuilla. Olin jo päättänyt suorittaa siirtymiset Inarin kunnan alueella yöaikaan, ettei kunnanjohtajan silmä sairastaisi, mutta miksi rankaisisin Inarilaisia yrittäjiä Timperin sammakoista.

Parasta onkin tappaa tämä pilkkanimi ottamalla se käyttöön itse.

Terveisin,

tyy
Rinkkasatiainen jo neljättä vuosikymmentä

—

http://www.inarilainen.fi/rinkkasatiaiset-suuttuivat
http://personal.inet.fi/luonto/outoataigaa/sepporaty.htm

Polku on alkeellinen tie, jota pitkin jalkaisin kulkija pääsee helposti polun toisesta päästä toiseen päähän.

Kävelenhän minä polkujakin, ja jos polku menee omaan suuntaani, niin pitäähän sitä käyttää. Mutta polussa on kaksi ongelmaa:
– Se vie sinne jonnekin ja aiheuttaa kiireen
– Polulla voi tulla vastaan (*nielaus*) ihminen!

Menen vaellukselle olemaan yksin ja välttämään kiirettä. Siksi polku aiheuttaa aina kaksinkertaisen ristiriidan.

Yksinolostakin voi tinkiä jos on samanmielisessä seurassa, mutta yllätyksellisiä tapaamisia en vaelluksella kaipaa. Pelkkä polun läheisyys, autiotuvasta nyt puhumattakaan, aiheuttaa sydämentykytystä, hikoilua ja stressihormoonien kurlutuksen verenkiertossa.

Pari vuotta sitten taisin sen kirjoittaa, mitä arvelen poluista.

“Tästä on joku kulkenut, lukemattomien askelten jäljet ovat tallentuneet paljakkaan. Polku, kirottu polku. Se vie väsyneen nopeammin päämääräänsä ja auttaa eksyneen kotiinsa, mutta yksinvaeltajalle se on sielunvihollinen; polun päässä on päämäärä johon on ehdittävä, oli kiire tai ei.

Mutta astupa sivuun polulta, ota harha-askel, aläkä enää katso taaksesi jälkeä tähyten. Silloin olet heti perillä, eivätkä askeleitasi ohjaa kiireisten aaveet.”
http://www.asentopaikka.fi/paistunturit2009.html

Vaikka kuninkaallinen posti ei taidakaan olla maailman nopein, niin Osprey piti lupauksensa ja uusi lantiovyö saapui tänään.

Thank you, Mark.

Ospreyn Euroopan edustajalta tuli heti aamulla vastaus Aetheria koskevaan reklamaatiooni, jossa valitin lantiovyön rikkoutumisesta.

Ospreyn edustaja kirjoittaa:

“I’m sorry to see the problem you have with the hip belt. I will post the replacement to you today.

I hope this is to your satisfaction.

Best wishes,
Warranty Manager

Osprey Europe Ltd”

Ei hullumpaa.

Rimpularepppu Osprey Aetherin lantiovyö ratkesi liitoksistaan kolmannen vaelluksensa, kolmannen päivän kunniaksi. Eihän siltä resulta savottamaista kestävyyttä voikaan odottaa, mutta että kesti selässä viikonloppureissut mukaan lukien vain alle 30 päivää!

Hyvähän se on selässä ja soma kantaa, mutta onko rimpulareppujen omistajien tarkoitus ostaa uusi rinkka kerran vuodessa, häh?

Eikä kyse ole sattumasta, koska toiselta puolelta ratkeaminen jo hyvässä vauhdissa samasta kohdasta!

Tuosta se alkaa.

Karhulanka ja neula ovat vaeltajan ystäviä. Ommel ei ole kaunis, mutta vesisateessa tuhratuksi ihan välttävä. Ja se kesti.

Reklamaatio Ospreylle on laadinnassa.

—

Päivitys: reklamaatio tehty.

—

Päivitys 7.9: Ospreyn Euroopan tuesta välitön vastaus: pahoittelevat ja uusi lantiovyö on postissa.

Ei paha 🙂

Pokkariräpsyjä Muotkalta

http://www.asentopaikka.fi/muotka/2011/pictures/