Heräsin
Tänä aamuna heräsin ja ajattelin, etten enää lähde vaeltamaan. Ajattelin luopua, että löytäisin jotain uutta.
Ajattelin luopua häikäisevistä aamuista varhaiskesän jäätävässä lämmössä. Ajattelin luopua sinirinnan taikayöstä, auringosta korkealla keskiyön taivaalla.
Ajattelin luopua taimenpuron kristallinkirkkaasta vedestä. Ajattelin luopua jännityksestä ja punaisesta kalasta näkkileivän päällä.
Ajattelin luopua verenpunaisista auringonnousuista elokuisen aamun hijaisuudessa. Ajattelin luopua keltaisen hillasuon makeasta yltäkylläisyydestä.
Ajattelin luopua, sillä se kaikki on ohi niin nopeasti, että se sattuu.
Löytäisinkö kaiken sen tilalle jotain uutta?
Ehkä minun on vain ajateltava vähemmän.
Teuvon kuvat Noormarkusta kävi täällä ja topivottaa hyvää kesänjatkoa.
http://www.ttvehkalahti.blogspot.com
Elämä sattuu aina. Ehkä hetkittäin vähemmän…
Lapinhulluus, Lappi on vähän kuin Humisevan harjun Heathcliff. Ei siitä saatana pääse eroon. Sen kanssa on vain tultava toimeen. ”He’s always, always in my mind: not as a pleasure, any more than I am always a pleasure to myself, but as my own being.”
Ja siteeratakseni summittaisesti kuuluisaa haikua:
”Tokiossakin
kaipaan vielä takaisin
Tokioon”
Varjoja, varjoja on ihmisen kaipuu.
Ehkä se oli vain painajaisuni, toivottavasti.
Monta kertaa olen miettinyt, että onko olemassa jotain muuta, mutta vielä en ole keksinyt.
Lemmenjoen pikapyrähdyksellä jo kaipasin sinne takaisin, ja vielä enemmän nyt kun istun kotona koneella. Siellä tuo vesisadekaan ei harmittanut, oli niin hyvät kulkusäät! Että sitä ihminen tarttee vähän, ja siinä on kaikkein onnellisin…. tunturit ja maisemat, pelkkä näkkileipä maistuu suurelle herkulle ja mieli lepää. Ai mikä Facebook, Pinterest tai muu 🙂