Kontrollifriikin orjuus

Vaelluksella pitää aina olla hyvä suunnitelma, kartat ajan tasalla ja kompassi kunnossa. Vai pitääkö?

Entä jos näitä sääntöjä alkaisi rikkoa, pääsisikö paremmin eroon arjesta? Minulla on paha tapa orjuuttaa itseni kellolla ja tarkoilla suunnitelmilla myös vaelluksen aikana. Se näkyy myös vanhemmista retkipäiväkirjoista, joihin olen merkinnyt paikkoja ja kellonaikoja minuutin tarkkuudella.

Mutta onko se tarpeellista? Jälkeenpäin on tietysti mukava katsoa miten kauan meni mihinkin matkaan, mutta latistaako tämä vaelluksen illuusiota vapaudesta? Illuusiohan se vapaus on, mutta jos se on kuitenkin tavoite, niin pitäisikö sitä illuusiota vahvistaa.

Kartta kahlitsee myös. Voisiko vaelluksen tehdä ilman karttaa ja kompassia? Tietysti voi laittaa kartan ja gepsin repun pohjalle, kävellä viikon verran sinne sun tänne, ja sitten alkaa ihmettelemään missä on. Se on kuitenkin huijaamista, jos oikeasti haluasi kokeilla miltä pelkkä päällä suunnistus tuntuu. Kestääkö pää vai alkaako viiraamaan? Tuijottelisi karttaa muutaman kuukauden, voisi piirrellä tupakkiaskin kanteen ylimalkaisen reitin ja sitten matkaan. Ja kattois miten käy.

(Jos kokeilet tätä, niin minä en siten ollut se joka ehdotti.)

(Kommentoi vaan siekiin, jos näet pöljiä juttuja täällä tai muuten vaan.)