Kuumin kesä on edessä ja seitsemän viikon työrupeama ennen viimeistä lomanpätkää. Aiemmin ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin ollut töissä heinäkuussa ellei ollut aivan pakko. Nyttemmin olen huomannut, että retkeily on paljon mukavampaa kylmempinä vuodenaikoina: miksi mennä tukehtumaan heinäkuun helteisiin hyttysiä kuhiseville soille. Olihan siinä tietysti jotain miehekästä.
Nyt olen mieltynyt alkukesään niin paljon, että kesäkuun vaellus on aivan itsestään selvyys. Saa elää ikäänkuin kaksi kevättä.
Siinä on ongelmansa, nimittäin ainakin se, että heti juhannuksesta alkaa tuntea syksyn saapumisen, seuraavalla vaelluksella olisi jo ruskan merkkejä maassa. Kohta on taas aika syystalven masentavan harmauden ja se tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta kestää.
Tällaisia pohdin kesäkuun toiseksi viimeisenä päivänä. Kyllähän Suomen kesä on lyhyt, mutta on se ihminen myös aika outo otus.
Kommentit
Seitsemän viikon kines — 2 kommenttia