Seikkailu, missä olet?

Lähetetty ,

Vaeltamisesta on tullut tylsää.Se johtuu siitä, että kaikki on kontrollissa. Varusteet ovat täydellisesti viilatut, reitit yllätyksettömät, kaikkiin tilanteisiin on olemassa valmis toimintamalli.

Olen kyllästynyt täydellisesti hallittuun vaellukseen. Missä on eksyminen, vaivat ja valitukset, pelko ja epävarmuus. Missä on seikkailu?

Kontrolli on hiipinyt vaellukselle, kaupunkielämän suunnitelmallisuus pyyhkinyt pois retkeilyn anarkismin. Kaikelle on olemassa ratkaisu, repun sisällölle valmis, erämaauskottava varusteluettelo, ainoa oikea toimintamalli. Netistä opittu.

Haluan menneisyyden takaisin. Haluan tehdä itse omat erehdykseni, taas kerran.

Kommentit

Seikkailu, missä olet? — 16 kommenttia

  1. Mennyt on mennyttä, lopullisesti. Tee jotakin itsellesi uutta, hylkää vanha.

    Toisaalta omassa suussani maistuu välillä paska -on maistunut lapsesta asti. Siihen ei oikeastaan auta mikään.

    Pelkoa ja epävarmuutta. Sitä olen ainakin itselleni hankkinut. Nytkin pelottaa syksyn rutistus. Päkiä kipeytyi alkuviikosta, en pystynyt kunnolla astumaan -jääpussia, buranaa ja lepoa.

    Vastaa ↓

  3. Itseäni on vaeltamisessa, ehkä enemmän kuin missään muussa harrastuksessa, kiinnostanut kehittyminen ja eteenpäin pääseminen. On tyydyttävää kun pärjää entistä huonommissa olosuhteissa, voi tehdä pidempiä reissuja, voi mennä haastavampaan maastoon, jne. Se, että lisää reissujen haastavuutta tai muuttaa niiden luonnetta taitojen kasvaessa pitää harrastuksen mielekkäänä. Toisaalta, ongelma on se, että vanhojen vaelluskavereiden kanssa ei välttämättä jaksa enää lähteä reissuun jos heillä ei samanlaista kunnianhimoa.

    Tämä sopii ehkä vähän huonosti perinteiseen ajatukseen vaellusharrastuksesta. Ehkä kysymys onkin enemmän nykyaikaisesta elämysten metsästämisestä ja egon pönkittämisestä…

    No, suosittelen kuitenkin kokeilemaan uusia asioita avoimin mielin.

    Ja Karskiselle pikaista paranemista! Itselläni on parhaillaan tuki jalassa, jää pussi päällä ja liikkuminen tapahtuu kyynärsauvoilla… Ei hyvä, mutta ei auta kuin odottaa toipumista.

    Vastaa ↓

  4. Kyllä vaeltamisessakin on aina paljon mahdollisuuksia kehittyä. Aikoinaan osallistuin erävaelluksen SM-kilpailuihin 6 kertaa, tarkoituksena kehittää omia tietoja ja taitoja. Ensiaputaidot, suunnistuksen teoria ja taito ja luonnontuntemus ovat asioita, joissa aina riittää parannettavaa varsinaisten vaellustaitojen lisäksi. Mutta tuohonkin kisaan tulee helposti himo, joka vie miehen. Tiedän kyllä, ettei sinua Timo saa Erä-SM:aan kirveelläkään – kirjoitan tämän vain muistuttaakseni kehittymismahdollisuuksista. Ja väitteille oikeista vaellustavoista voi viitata kintaalla. Itse hyväksi havaittu on paras tapa, se mistä itse pitää.

    Vastaa ↓

  5. Kilpailuviettini on tosiaan lähellä nollaa, ellei jopa negatiiivinen. Tämä on tullut viimeisen puolen vuosisadan aikana melkoisen selväksi.

    Se ei kuitenkaan tarkoita uusiutumiskyvyttömyyttä. Esi-isiltäni periytyvää hamäläistä hitautta päätöksenteossani toki on.

    Vastaa ↓

  6. Voisiko naisen logiikan kytkeminen vaellukseen tuoda siihen uuden, kaivatun näkökulman ja mahdollisuuden ennalta-arvaamattomiin sattumuksiin?

    Vastaa ↓

  7. Siis ahma syököön liharuokasi, myrsky vieköön telttasi, kettu kenkäsi. Toivottavasti eksytte ja löydätte uusia maisemia. Ja uusia piirteitä itsestänne. 😉

    Siinä mitä minä harrastan retkilläni, on oleilu, tuijottelu ja kulkemisen aiheuttama nautinto pääosassa. Tuntuu sitä, että siinä ei oikein voi eikä tarvitse kehittyä.

    Vänkää, että ulkoisesti samalta näyttävä toiminto, kävellään luonnossa onkin sisäisesti eli ihmisten päissä niin eri asia.

    Vastaa ↓

  8. Luonto on. Minäkin olen, mutta en osana luontoa. Tämä on mielivaltainen, mutta hyödyllinen määritelmä. Muut voivat pitää hyödyllisenä toisenlaisia määritelmiä.

    Minä en tiedä, miksi aina on lähdettävä. Muutos on pysyvä tila.

    Vastaa ↓

  9. Pojat kävivät tutkimassa metsätuhoaluetta ja kadottivat suuntavaiston muuttuneessa maisemassa (muutaman sadan metrin päässä kotoa). Toinen totesi veljelleen: Ei me olla eksytty, me vaan seikkaillaan.

    Vastaa ↓

  10. Miksi alun perin lähdit vaelluksille ja mikä sinne kutsui/työnsi uudelleen? Nyt vaikuttaa suunta olevan todella hukassa.
    Mitään täydellisesti hallittua minkään suhteen ei ole ikinä.

    Vastaa ↓

  12. No sanotaan sitten, että filosofia hukassa. Jos suunta on liian kahlitseva sana.
    Ajoittain hukassa oleminen on parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Onnittelut.

    Vastaa ↓

  13. Mikä tahansa vaellustä määrittävä tai määrittämään pyrkivä sana on liian kahlitseva. Myös filosofia.

    Ei vaelluksen tarvitse olla erityisesti mitään, ei edes yllättävä.Se on mitä siitä milloinkin tulee. Tämä on perusteellisesti ja moneen kertaan pohdittu siellä joutenkulkijoiden palstalla, mikä on sekin määrittely-yritys ja häväistys sinänsä.

    Vaelluksen määrittelemättömyys voidaan tietenkin tulkita henkilökohtaiseksi vapaudeksi määritellä vaeltaminen haluamallaan tavalla. Sekin on turhaa.

    Kunhan kuleksin.

    Vastaa ↓

  14. Mitä protestoin sitä vastaan, että jostakin asiasta, kuten jo pelkästä vaellus -sanasta, tulee pyhä ja korotettu. Ettei sitä saisi tarkastella kaikilta keksimiltään suunnilta.

    Minua kiehtovat ja pohdituttavat omat ja muitten motiivit ja toimintaa ylläpitävät asiat. Niin kuin nyt tässä vaellusasiassa.

    Eilen illalla reissusta palanneena nämä asiat ovat nyt mielen päällä.

    Vastaa ↓

  15. Nyt olet ymmärtänyt täysin väärin. Sori, mun jutut on sekavia.

    Olen nimeomaan alentanut vaellus-sanan epäsanaksi, joka ei tarkoita mitään ja jonka jokainen saa määritella tai olla määrittelemättä. Minun valintani on, että en määrittele sitä.

    Onneksi bloggaaja on jumala, joka saa tehdä omassa blogissaan aivan mitä lystää 😉

    Vastaa ↓

  16. Aiheesta lisää: Asentopaikan päiväkirja » Blog Archive » Kuollut ajatus, kuollut blogi

Vastaa