Risukeitin ja perinneretkeilyn paluu


Viimeviikkoisella Muotkan reissulla totesin risukeittimen olevan poikaa. Nuotion tunnelma syntyy hyvin vähällä puumäärällä ja sapuskat valmistuvat mukavasti. Kolmen hengen reissullla meillä oli mukana Vihen loue, joka toimi keittokatoksena ja olohuoneena. Tunnelma on aivan toista luokkaa kuin kaasulla tohotettaessa.

Keittoastioina olivat Trangian 0,9l kahvipannu, joka oli hieman pieni kolmelle, mutta menetteli, sekä trangian 1,75l kattila, jossa foliosta tehty kansi. Kaasua oli mukana pieni pullo, sekä trangian kaasupoltin. Louteen kanssa kaasuvehkeitä ei olisi lainkaan tarvittu, sillä parhaimmillaan keittelimme louteen suojassa kun vettä tuli vaakasuoraan ja tuuli oli lähes myrskylukemissa.

Mutta, mutta. Yksinvaelluksen varustesetti arveluttaa. Loue tuo kiiloineen kilon lisäpainon varustukseen. Ilman louetta taas on pakko ottaa hätävaraksi kaasupoltin ja pullo, jotka eivät tosin paina kovin paljoa.

Yksi mahdollisuus olisi jättää pois teltta ja ottaa louteeseen Vihen rankinen lisäsuojaksi, mutta tuskin tyydyn tähän ratkaisuun, arvostan liikaa kunnon vaellusteltan tuomaa mukavuutta huonolla kelillä. Jos ei ole myrskyä eikä hyttysiä, on louteessa toki parempi nukkua kuin teltassa.

Varustenysväys jatkuu.


Kommentit

Risukeitin ja perinneretkeilyn paluu — 20 kommenttia

  1. Risukeitin toimii aivan hyvin myrskylläkin ilman suojaa, kunhan on saanut tulet aikaan. Minä aion käyttää teltaa ja risukeitintä, sekä sadekamppeita tarvittaessa. Sytysyspalat ovat käteviä juuri huonolla kelillä sytyttämiseen, kaasua ei tarvita.

  2. Mutta loue tarvitaan. Se on nyt selvä asia.

    Epäilemättä on mahdollista tulla toimeen ilman, mutta minä en halua.

  3. Sopivan kokoinen tarppi voisi olla myös yksi vaihtoehto louteelle. Tai vaikka sadeviitta.

    Mukavin ja tunnelmallisin olisi varmasti loue, puukeitin sekä kunnon rankinen. Sellainen rankinen missä olisi osa tai toinen puoli kangasta (samanlaista kuin sisäteltoissa). Kangas auttaa tuulenvireeseen ja pieneen veden roiskumiseen.

  4. Minulla on myös Vihen rankinen, jota olen käyttänyt etelän päiväretkillä. En taida kuitenkaan olla valmis luopumaan vaellusteltasta.

    Vihen Loue on turhankin iso yhdelle hengelle. Pieni, yhden hengen tuuli- ja sadesuoja risukeittimen kaveriksi olisi mielenkiintoinen tehdä itse. Pitäisikö kaivaa vanha ompelukone naftaliinista.

  5. Jos pysyttäidyt pakan leveydessä oli noin 150 sentissä ei ompelua välttämättä tarvitse ollenkaan. Käpykiinnityksellä lenkit kulmiin ja sivujen puoliväliin riittää.

    Pistä mulle viestiä jos tarvitset lisätietoa pienen katoksen tekemisestä.

  6. Ompelu on yllättävän helppoa ja jos osaat käyttää virvelin kelaa, luonnistuu ompelukoneen käyttökin hetken ihmettelyn jälkeen. Anttalaisen Timon http://www.kevytreppu.com sivuilla on riittävät ohjeet yksinkertaisen 150cm leveän tarpin teko-ohjeet ja kuvia käytössä. Itsellä olisi kankaat tuollaiseen, pitäisi vaan löytää aikaa ommella…

    Rohkaisen kokeilemaan sitä ompelukonetta!

  7. Ompelukoneella ompelu lyhentää elinikää 😉
    Noh, on ollut pari ompelukertaa, etten ole kiroillut hirvittävästi ja saanut hepulia.

    On kyllä kiva saada kamppeita jotka ovat juuri sellaisia kun haluaa.

  8. Osaan, yllätys yllätys, käyttää ompelukonetta. Olen tehnyt muun muassa verrytteluasuja. Tosin aikaa on muutama vuosi, en ole vitsinyt viime aikoina vaivautua.

  9. Onko siinä jousto-ommel? Vai mistä materiaalista on veryttelyasut?Psst. se äännetään Huskvarna 😉

  10. Tyy yllättää, kerta toisensa jälkeen. 😉

    Tuollaiset neljännesvuosisadan ikäiset koneethan ovat parasta mitä ulkoiluvälineiden ompeluun voi olla! Yksinkertaisia, kestäviä, vahvoja ja ominaisuuksia on ihan tarpeeksi. Harmittaa kun meni huuto.netissä vanha voimavirralla toiminut ”teollisuusompelukone” sivusuun. Sillä olisi ommellut rinkkojen kantolaitteita ja sellaisiakin.

    Jos innostut ompelemaan isommankin tarpin (vaikkapa perinteisen erätoverin), niin saumateipin käyttökin oli yllättävän helppoa jos haluaa sillä tiivistää saumoja. Siihen tarvitaan vain silitysrauta.

  11. Aiheesta lisää: Kesäkevennys – varaslähtö | Asentopaikan päiväkirja

  12. Aiheesta lisää: Kesäkevennyksen varaslähtö – osa 2 | Asentopaikan päiväkirja

  13. Aiheesta lisää: Nokipannu | Asentopaikan päiväkirja

Vastaa käyttäjälle tyy Peruuta vastaus