Mennyt kesä
Tänään aurinko paistoi kirkkaasti ja häikäisi silmiä. Iltapäivän katu oli kuiva ja hiekka pölysi tietöiden jäljiltä. Laskevan auringon säteet näyttivät valaisevan keväistä aamua vaaleanvihreiden lehtien välistä.
Vain hetken ajan aistin lähestyvän vaelluksen tuoksun ja kuulostaa aivan siltä, kuin vesi virtaisi jossain lähellä.
Lehdet puissa kellastuivat. Kesä oli mennyt.
Miksi se kesä on vaan niin tärkeä. Miksi itku pakkautuu kurkkuun. Syksyhän on hieno ja ei kai sitä nyt joka syksy tarvitse masentua valon puutteeseen ja olla marraskuun lopussa hidas ja vakava – kai.
Ostan sellaiset valokuulokkeet ja uskon placeboon.
Toinen täällä valonlapsi ja toinen yötä rakastaa…
Minua viehättävät murrosvaiheet; ensimmäiset merkit vuodenajan vaihtumisesta. Niin kesän kääntyminen syksyyn kuin kevään kömpiminen talven sylistä. Sydäntalvi ja heinäkuinen kesä on niin paikalleen pysähtynyttä aikaa, mutta oma pieni viehätyksensä niissäkin.