Liekö vaeltaminen vaarallista

Lähetetty ,

Vaeltamisen vaaroja tulee pohdittua säännöllisesti. Usein juuri silloin, kun jollekin on sattunut jotain tai on itse joutunut tavanomaista haastavampaan tilanteeseen tai asiasta keskustellaan vaikkapa alan keskustelupalstoilla. Vatuloinhan näitä asioita aiemmissa kirjoituksissani, esimerkiksi:

http://www.asentopaikka.fi/poluilta/yksin.html

Yksinvaeltamista on joskus pidetty vaarallisena, mutta olen täysin toista mieltä: silloin kun perusasiat ovat hallussa, yksinvaeltaminen on pääsääntöisesti kaikkein turvallisinta.Viimeisen vuoden aikan olen havainnut, että varsinkin koiran mukaan ottaminen on itse asiassa varsin merkittävä turvallisuusriski: koira on pidettävä kytkettynä kaikin ajoin, eikä rinkan lantiovyöhön yllättäen kohdistuva nykäisy ole välttämättä hallinnassa kun jalka muutenkin lipsuu kivikossa tai alamäessä. Vähältä piti tilanteita kirjautuu mieleen useita edelliseltä puolentoistaviikon vaellukseltani. Toki tilanteen on lupa odottaa muuttuvan, kun koiralle kertyy ikää ja kokemusta.

Miten mahdolliseen riskitilanteeseen pitäisi varautua? Onko hätälähettimen oltava jokaisen vaeltajan perusvaruste? Mikä on sellainen tilanne, jossa hätäkeskukseen soittaminen on perusteltua? Maailma on muuttunut tältäkin osin peruuttamattomasti. Tekniikalta ei pääse pakoon ja olet osa ihmiskuntaa missä sitten liikutkin.

Olen usein miettinyt sitä, minkälaisessa tilanteessa itse soittaisin hätäkeskukseen. Itse asiassa tiedän yhden tilanteen, koska olen kerran soittanut. Yleisesti ajattelen kuitenkin, että kynnys olisi minulle varsin korkea. Enpä tuota tiedä: hädän hetkellä ihminen muuttuu ja jos kuolema tulee vähänkin lähemmäs, ei käyttäytymistä voi ennalta arvioida ennenkuin tilanne on päällä.

Mutta ei tätä oikeastaan tarvitse pohtia: jos epäilet, että olet itse vaarassa tai joku muu on, niin hätänumeroon voi soittaa. Tilanteen vakavuuden arviointi on heidän työtään.

Onhan tässä toki se toinenkin puoli: kommunikaatiovälineiden ja hätälaitteiden kehittyessä turhatkin hälytykset lisääntyvät jos poluttomille seuduille lähtemisen kynnys alenee teknisten apuvälineiden myötä. Ei erämaavaellus kuitenkaan aivan sunnuntaikävely ole, vaikken itse pidäkään sitä minään extreme-lajina.

Kommentit

Liekö vaeltaminen vaarallista — 12 kommenttia

  1. Olen miettinyt näitä riskejä ja niihin varautumista jonkun verran kun tänä kesänä laji vaihtuu pelkästä patikoinnista myös koskien laskemiseen kaukana erämaassa. Riskit ovat korkeammat ja minulla on vähemmän osaamista niiden arviointiin. Tämä laittaa miettimään… Pitäisikö jotain toimintatapoja muuttaa? Lähden yhä kaverin kanssa. Yksin en lähtisikään tuolle matkalle. Turvallisuuvarusteita lähtee mukaan: kypärää, heittoköyttä, pelastusliiviä, jne. Pitäisikö ottaa mukaan myös satelliittipuhelin?

    Jos pahin käy, ei puhelin enää muuta mitään. Silloin ei ole väliä, vaikka kestäisikin pari tuntia kävellä tunturin päälle soittamaan nouto. Lievissä tapauksissa on tarkoitus selvitä edelleen pois omin avuin. Mutta ne välimallin tapaukset ovat hankalia. Apua ei puhelimesta saa, pitää osata auttaa itseään ja kaveria, mutta entä sen jälkeen jos luita on poikki tai niveliä sijoiltaan?

    Vastaa ↓

    • Koskien laskeminen on ihan eri laji ja siinä riskit ovat ainakin kertaluokkaa korkeammat.

      Kiinnostaisi se minuakin, mutta tässä kohtaa mukavuudenhalu voittaa seikkailunhalun. Sitä sanotaan vanhuudeksi.

      Vastaa ↓

  2. Kummallista, mutta sama vaiva minullakin, en soittaisi hätäkeskukseen ennen kuin olisi ihan pakko. Soittaisin mieluummin paikalliselle eräoppaalle, että nyt mulla meni nivelsiteet, tulehan hakemaan.

    Yksinvaellus on turvallisempaa kuin normielämä, koska vaelluksella yksinäni ainakin minä vähän skarppaan.

    Kerran olen ollut pidemmällä erämaamelonnalla (Avisuorajoki -Ivalojoki), mutta se ei minulla korvannut vaeltamisen pakkoa. Tunsin itteni myös ihan turistiksi kun en oikeasti itekseni pärjää isoissa koskissa muuten kuin tuurilla. Itseasiassa en tuntenut mitään wow-flowta kun tuli joku helvetillinen kivinen vettätyrskyvä vaarallinen koski, jossa on ihmisiä hukkunut ja jossa oli joku 90 asteen käännös, vaan ihan vain toivomus, että niin haluan elää.

    Olen toistaiseksi päätynyt siihen, että hätälähetin tekisi minusta ehkä asteen huolettomman ja tyhmemmän, joten sitä en hanki, kun en ole menossa minnekään kauas hurjille jäätiköille, missä se olisi pakollinen väline. Ja kun en oikeasti usko, että juuri siinä hätätilanteessa se lähtin auttaisi, silloin jo makaan jään alla.

    Meillä on vanhassa kämmenmikrossa gepsi ja sitäkään en aio päivittää. Aion palata askeleita taaksepäin ja suunnistaa sen verran huolellisesti, että tiiän missä olen.

    Vastaa ↓

  3. Turvallisuutta, todellista tai valheellista, on vaikea torjua -kaikkihan haluavat tietenkin olla 24/7 turvattuja, puheita vapaudesta ja riippumattomuutta pidetään itsekkäinä, syystäkin ehkä.

    Turvallisuus tulee kuitenkin kuristamaan meidät, mielestäni, emmekä saa edes turvallisuutta, vaan enemmän ja enemmän syitä olla huolissamme.

    Vastaa ↓

  4. En usko, että mitään oikeaa turvaa on olemassa muuten kuin meissä omissa itsessämme, jos olemme sen sinne luoneet.

    Vastaa ↓

  6. Kyllähän sitä koskessa tuntee itsensä turistiksi, ainakin vielä. Pärjäämisestä tulee kuitenkin hyvä fiilis, samoin kuin uuden oppimisesta. Sen puoleen mieli halajaa uusiin paikkoihin, pidemmille matkoille ja myös uusiin touhuihin kuten tuohon packraftingiin.

    Käytännössä olen varmaankin täysin samaa mieltä näistä turvallisuusasioista Karskisen ja Marian kanssa, joskin olisin valinnut sanani ehkä toisin.

    Vastaa ↓

  7. Tunturilla on sellainen ominaisuus,että mitä useammin vaellan, sitä vähemmän siitä ymmärrän: aina on joku uusi yllätys varalla sille, joka julkeaa tuntea itsensä ”kokeneeksi”.

    Vastaa ↓

  8. Tähän asti olen saanut seurata sivusta pelastusoperaatioita; Anterinmukasta haettiin koperilla saunan portaissa kompuroinut vaeltaja (oli lyönyt takaraivonsa kivisiin portaisiin). Suomen Ladun vaelluksella 1999 kynsimme huhtikuisessa soseessa Sarviojan kämpälle asti. 120 kiloinen osallistuja oli niin puhki, että rajavartioston kopteri haki miehen pois (kaaduimme reissulla satoja kertoja, vain kelkan jälki kantoi kantoi juuri ja juuri 2,5 metrin metsäsuksia). Nykyisin rajan kopteri ja Aslakki (tukimaksut on hoidettu) ovat jokavuotisia havaintoja reissuilla.

    Kannan aina mukana kattavaa ensiapulaukkua, vaikka vain urheiluteippiä tarvitsee harvakseltaan. Yksin liikkuessa pyrin tsemppaamaan arveluttavissa paikoissa. Pari kertaa olen pudonnut persauksilleen rinkan kanssa ja kerran polvi kipeytyi liiallisesta matkanteosta. Siihen auttoi kävelyn hidastaminen. Lisäksi jätän kotiin matkasuunnitelman leiripaikkoineen. Väsymys on pahin vihollinen vaelluksella (kerran teltta oli lähellä syttyä palamaan, kun väsyneenä kämmensin Trangian ja Marinolin kanssa).

    Vastaa ↓

  9. Puhuit koirasta turvallisuusriskinä. Yllättävä nykäisy todella on turvallisuusriski ja siksi olenkin hankkinut ns. joustopalan hihnaan. Voi olla tuttukin, mutta siis sellainen noin 15cm pätkä hihnaa, joka joustaa jonkun verran, juuri näitä tilanteita varten. En silti pidi lantiovyössä kiinni koiraa vaan nahkainen remmi kulkee kädessä. Viime vaellukselle en kuitenkaan joustopalaa löytänyt enää mistään joten siitä ei ollut apua tällä reissulla. Aika vähän tuo sinkoili, vanhuttaan varmaan (7v.) Ja jos sellaisen laittaa niin se kannattaa laittaa paikoilleen vasta siellä ”kohteessa”. Tämän opin kun liikuin taannoin alkumatkasta rinkan ja koiran kanssa lähijunassa. Eihän sitä pystynyt pitämään vaikkei mikään erityisen haahuileva tapaus olekaan.

    Mutta varsinainen pointti oli se, että itse (kuljen siis koiran kanssa) näen koiran riskinä myös sillä tavalla, että mitä jos se loukkaa itsensä? Kyllä sitä tuli viimeksi Luirolla mietittyä, ei tarvi kuin astua terävään kiveen ja jos tassu halkeaa niin ei sitä 30kg kanna. Toki se pitäisi sitten sitoa ja hoitaa mutta n.30km+ matka olisi onnuttavana sitten.

    Vastaa ↓

    • Jo vain joustotalutin on tuttu. Se helpottaa jonni verran. Koiran loukkaantuminen on vakava asia, jota kannattaa miettiä ja varautua sen mukaan.

      Ikäviinkin ratkaisuihin täytyy erämaassa olla valmis.

      Vastaa ↓

Vastaa