Tauti jäytää – ja kalsarikännit
Tauti on jäytänyt elimistöä yli kaksi viikkoa. Ja karmea pöpö se olikin, veti parhaassa iässään olevan miehen aivan mitättömäksi. Vaikka taudin voima onkin jo talttunut niin vielä kurluttaa räkä kurkussa, jalkaa viskaa holtittomasti ja olo tuntuu välillä voimattomalta.
Olin ajatellut pääseväni vetämään ahkiota tänä viikonloppuna, mutta ei taida olla vielä syytä aloittaa telttayöpymisiä. Pitäisikö sen sijaan vetää perusteellinen kalsarikänni? Siitä toivuttuani julistan sitten yksipuolisesti kaamoksen päättyneeksi ja alan silmäilemään pohjoisten leveyspiirien karttoja.
Osaa ottavat terveiset! Liekö sama tauti joka kurluttaa kitusissa. Lumityöt sai loppumatomalta tuntuvan nenän tyhjennyksen aikaan ja vissiin jäi luukoppa tyhjäksi, kun nyt päässä vaan surisee… Tsemppiä.
Lunta, lunta! Arrrgggh. Jo riittää.
Kankkusessa on keljua kolata. Lumimyräkkä on kai sitten se moraalinen rangaistus? 😉
Kyllä se kaamos alkaa olla selätetty. Päivät on jo pitkiä. Ei sillä, että kohtalaisen kalsarikännin voi ottaa mihin tahansa vuoden aikaan.
Kokoontumisessa oltiin ja paljon oli porukkaa. Teltassa tarkeni hyvin, eikä tullut edes lämmitettyä telttaa kertaakaan. Tuulinen paikka mutta teltassa sitten sitäkin paremmat unet… Kalsarikänniä ei kuitenkaan voinut edes ajatella.