Hyvää surua

Lähetetty ,

Huoneet ovat tyhjiä ja hiljaisia ilman hännänhuiskutusta ja tassujen rapinaa portaissa.

Lemmikin menettämisen suru on erilaisilta kuin läheisen ihmisen menettämisen aiheuttama suru. Ensin se tuntuu olevan syvää ja pohjatonta, mutta sitten ajan kuluessa huomaa, että se on hyvää surua, jonka aika jalostaa puhtaaksi kullaksi.

Ja olisiko niinkin, että koiranomistajilla on sen takia hyvät mahdollisuudet oppia paremmiksi ihmisiksi.

20141031_150511

Mahtavatkohan koirat oikeasti kuolla, niin kauan kuin niillä on paikka jonkun sydämessä?

Kommentit

Hyvää surua — 5 kommenttia

  1. Haluan myös ajatella niin, että uskollinen koirani edelleenkin seuraa tarkasti tekemisiäni, joka liikettäni ja askeltani hetkeksikään herpaantumatta. Ihan niinkuin ennenkin.
    Vaikken enää näe sitä, niin tiedän että siellä jossakin se on.

    Vastaa ↓

  2. Voi,voi – vain niin siinä sitten Varre-koiralle kävi. Surullista, sillä se todellisen vaelluskaverin menetys. Olen aina ajatellut, että ikävä on hyvä tunne – paljon pahempaa olisi, jos ei koskaan olisi ketään, eikä mitään ikävä. Rakkaita ja tärkeitä asioistahan me vain ikävöidään.

    Vastaa ↓

  4. Ei koirat kuole. Ei ainakaan vaelluskoirat. Uskon, että omani on vaan muuttanut taivaallisille vaellusreiteille – sinne missä ei koskaan ole liian kuuma eikä kylmä vaan aina sopiva vaellussää

    Vastaa ↓

    • Tiesittekö, että Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian mukaan aika ei kulje. Aika ei ole koskaan alkanut, eikä se koskaan se lopu, se vain on. Kaikki mikä on ollut ja tulee, on olemassa aina.

      Vastaa ↓

Vastaa