Ihan tavallinen kalalokkikin voi olla mukava kuvattava.
Kevät on aina elämän parasta aikaa.

Tilhet kulkevat tähän aikaan parvissa etsimässä syötävää, jota tätä talvena löytyykin runsaasti.
Kauniita lintuja. Harmi, että ei ollut pitempää putkea kiinni kamerassa, mutta tästä satunnaisesti roiskaistusta kuvasta näkee, että Olympus M.Zuiko 12-40mm 2.8 PRO ei ole mikään turha lasi.
Ylhäällä alkuperäinen. Kaksi alempaa ovat rajauksia samasta kuvasta (klikkaa kuvaa, niin saat isomman version).
Muutaman päivän koekuvaamiseen perusteella kamerapäivitykseni vaikuttaa onnistuneelta.
Aina ei tarvitse lähteä kauas luontohavaintoja varten. Onko kotipihalla tapahtunut jouluinen draama?
Kuka oli siipikuvion jättäjä, ja oliko paikalla saalis? Siipijälkien kärkiväli on noin 75-80 cm ja jalanjälki kymmenisen senttimetriä.
Mutta pääsikö saalis kuitenkin livahtamaan. Mitä mieltä olette?
(Tapahtumalla on silminnäkijä, joten faktat ovat tiedossa)

Vuoden toinen Outa ilmestyy parahiten juuri joululomaksi, kun meillä useimmilla on aikaa ja syytä syventyä muistelemaan mennyttä vaellusvuotta ja suunnittelemaan uuden vuoden tulevia retkiä.
Saamme tutustua Manto-ojan vanhaan autiotupaan ja sen talkootyönä tehtyyn remonttiin, sekä kertomuksen että videon muodossa.
Vaelluskamera-teemassamme viisi vaeltajaa esittelee omaa kamerakalustoaan.
Liisa Ahokkaan mielenkiintoinen ja hieno artikkeli kertoo legendaarisen kullankaivaja Yrjö ”Karhu” Korhosen elämästä.
Tämänkertainen Ihminen nimen takana-sarjan haastateltavamme, lapinretkeilyn todellinen veteraani, Raimo O. Kojo totesi toimituskunnalle vastaustensa saatesanoissa: ”Tulette yllättymään”.
Yllättykää kanssamme ja nauttikaa.
——————–
Hyss! Ei saa herättää.
