Sinirinnan yö

Aamulla sinirinta palaa pihapuuhun kilauttelemaan. Se oli järjestänyt meille ohjelmaa eilen ennen puoltayötä.

En ollut kuvannut ainoatakaan lintua koko matkan aikana, melkoinen ero vuodentakaiseen verrattuna, jolloin lintukuvia tuli kyllästymiseen saakka. Muutoksen syylliseksi epäilin Varrea, joka on kyllä ollut hyvä matkakumppani, mutta taisi toimia myös tehokkaana linnunpelättimenä. Olinkin pitkälti hylännyt yritykset kuvata lintuja enkä ollut vaihtanut pitempää objektiivia kertaakaan paria raekuurokuvaa lukuunottamatta. Viimeisenä toivonani pidin vielä viiimevuotistä ”puutarhaleiriä”, jolloin sinirinta oli pelotta jäänyt kuvattavaksi.

Koko iltana sinirintaa ei kuitenkaan näkynyt, kunnes kun jo ajattelin mennä nukkumaan, pihapuussa kilahteli. Sinirinta istui alaoksalla. Istuin varovasti teltan absidiin kurottamaan kameraa teltan sisältä. Kun vielä ennättäisin vaihtamaan pitemmän objektiivin. Pelko oli turha, sinirintaa ei kiinnittänyt meihin mitää huomiota, vaikka koira oli vielä lähempänä sitä kuin minä. Syynkin huomasin otettuani pari kuvaa: sinirintanaaras istui oksan kärjellä.

Naaras ei tehnyt juuri elettäkään, mutta koiras sitäkin enemmän. Keikkui ja lekutteli, nosto peräpäätään ja levitti pyrstöään. Sitä jatkui puolisen tuntia ja ehkä pidempäänkin. Välillä koiras lennähti maahan, välillä viereiseen puuuhun. Naaras ei reagoinut mitenkään. Eikö käy sinirinnallla flaksi?

Lopetin kuvaamisen sillä olin ottanut satoja kuvia sarjatulella. Olin leirissä vaihtanut uuden muistikortin, nyt laskurin näytti yli neljää sataa. Siinä riittäisi siivoamista ja lajittelua.

Nyt sinirinta istuu jälleen yksin pihapuussa ja heläyttelee. Tällä kertaa pistää sekaan pari bitjuusin, kapustarinnan, haikeaa vihellystä. Ehkä se oli vielä viime yönä jäänyt ilman emäntää?

 

 


Vastaa