Mätäkuun juttuja
Kun perinteisen mätäkuun alkuun on enää pari päivää, on kesä sitten viimeistään tämän viikon jälkeen lopullisesti ohi. Olipa se kesä sukkela tänä vuonna.
Kaamosmasennuksen pelossa rypevä ultrapessimisti tietenkin julistaa kesän loppuneeksi jo jussilta heti kun päivät alkavat lyhentyä, mutta ajattelin olla tänä kesänä optimistinen: onhan juhannuksesta syksyyn vielä aika monta päivää.
Vai onko? Tuntuu taas, ettei ole. Kesän odottaminen on vuosi vuodelta kiihkeämpää ja vuosivuodelta kesät ovat lyhyempiä. Nyt on jo liian lämmin, sydänkesän tympeä vihreä ei miellytä silmääni ja vetäydyn ilmastoituun toimistoon mököttämään ja odottamaan, että lämpötila painuu pysyvästi alle viidentoista asteen. Mutta sitten syksyllä talvi taas painaa päälle, ja mitä sitä muutenkaan hehkuttamaan, tulee varmaan taas ruskea ruska.
Syyskuun alun vaelluksen suunnittelukin tökkii, koska se on viimeistään merkkinä siitä, että yli puolen vuoden vaelluskines alkaa kohta. Pimeää, kylmää ja pahimmassa tapauksessa loskaisen märkää.
Ainoa oikea vuodenaika on kevät ja sekin on niin lyhyt, ettei sitä kannata odottaa.
Samoilla aaltopituuksilla liikutaan täälläkin! Pidän mielelläni kesäloman kesäkuun alussa, kun luonto on täynnä elämää. Harvoin tarvitsee lomavuoroista tapella 🙂 Heinäkuussa on jo hiljaista metsissä. Vasta syksyllä, puolukan poiminta-aikaan, muuttolintuparvien myötä elämä vilkastuu. Nyt työmaallakin (ilmastoidussa hallissa) aivot raksuttavat suunitelmaa Lemmenjoen syyskuun reissusta.
Minustakin tuntuu, että kesät ovat lämmenneet. Pari viikkoa jo kesäkuussa oli tuskaisen hikistä. Kun mökin sisälämpötila alkaa kivuta 28 asteeseen, on nukkuminenkin jo vaikeaa, mitään ei jaksa tehdä. Ja turhimman kuukauden, marraskuun, voisi viettää vaikka Uuden Seelannin vuorilla 😀
Hetkittäin iskee alakulo juhannuksen jälkeen, sitten komennan itseni elämään juuri tässä enkä surren tulevaa. – Aion kehittää itselleni hyvän marraskuun, vielä en tiedä ihan mistä aineksista se koostuu. Marraskuu on yleensä ollut mun inhokkikuu.