Vaeltajat – ihme sakkia

Vaeltajat ne on ihme sakkia. Lähtevät kuulemma useimmiten ihan hyvästä asunnosta säiden armoille ja yön selkään, kävelevät peninkulmia päivässä kantapäät ruvella ja sylki rinnuksilla. Ja jos eivät sitä tee, niin sitten leiriytyvät tunturin huipulle tai suon laitaan ja ottavat lotusasennon. Kukaan ei tiedä miksi.

Jotkut kulkevat porukalla jonossa pitkin polkuja, toiset jo viimeisenkin järjenhivenen menettäneenä tiettömiä taipaleita yksin jängillä, tuntureilla tai korpikuusikoissa.

Kehuskelevatkin yli-inhimillisiä ponnistuksia vaatineilla matkoillaan joilla vielä teeskentelevät viihtyvänsä, riettaat, tehden pilkkaa kenestä tahansa vielä täysijärkisestä kanssaihmisestä.

Sitten ovat perustaneet nettiin keskustelupalstojakin, joilla kysellään kaikenlaista tähän hullutukseen liittyvää, jaamistellaan ja juupaillaa. Salaseuraan vasta pyrkivät tiedustelevat varovasti neuvoja suurilta guruilta, joita sitten onkin joka lähtöön; kaikilla eri neuvo. Ja sota on valmis.

Oikeasta joenylitystekniikasta, teltan pystytysjärjestyksesta tai kengänpohjallisista käydään armotonta väittelyä ja miestä kaatuu kuin heinää, armoa ei anneta. Onhan vaakalaudalla ainoa oikea totuus.

Röyhkein tai mukakokenein saattaa jäädä hetkeksi voittajana kukkoilemaan tunkiolle, mutta ilo on lyhytaikainen, kun jo joku kohta puukottaa armotta selkään ja korvaa uuden totuuden omalla versiollaan, ulkopuoliselle täysin yhtä mielettömällä hourupäisyydellä.

Ja kaikki vain sen takia, että kiistellään sitä, että minkäpähän merkkisiä turhia varusteita pitäisi aivan kaikkien käyttää, että niillä voisi eräuskottavasti mennä kairaan palelemaan, nukkumaan huonosti ja näkemään unta olutpullosta ja kokolihapihvistä.

Pysyisivät kotonaan.


Kommentit

Vaeltajat – ihme sakkia — 5 kommenttia

  1. Vaeltajissa on iso prosentti jotain ihme jääriä, siksikö se keskustelu keskustelupalstoilla jääriytyy? Ite olen tosi lempeä ja ymmärtävä ihminen. Yritän(!) pysyä palstoilta poissa, etten ala vihata koko harrastusta, joskus on pitänyt oikein alleviivata itelle, että keskustelupalstojen virtuaalivaelluksella ja sitä mitä ite teen ei ole MITÄÄN yhteistä 😀

      • Välillä se ainoa oikea totuus pelkästään oman pään sisälläkin sekoilee, saatika jos vielä sekoittaa siihen palstojen oikeat totuudet 😀
        Kiitos muuten viimeisestä, kyllä oli taas ihanaa yrittää nukkua märkä laavukangas naamalla, jee !

        • Huomasin nukkuvani välillä niin, että puolet kropasta oli sun laavussa ja puolet sitten pihamaalla, silleen ei tullut sitä ”märkä laavukangas naamalla” ongelmaa, mutta vähän ihmettelen, että miten mä siihen asentoon pääsin..

  2. Hellurei,
    Toi kommentti; Vaeltajat ihme sakkia-siinä piili totuuden sanoja, ehkä me ollaan hiukka masokisteja.Mutta tota mäkin oon aina ihmetelly, ettei yleensä kuljeta kaikin puolin sovussa, ettei yritetä aina jotain yltiöpäistä tai haluta näyttää jollakin tavoin paremmuutta reissulla-kumma juttu, oiskohan sillä jotain tekemistä tän suomalaisen jääräpäisyyden kanssa????Pave

Vastaa käyttäjälle tyy Peruuta vastaus