Viidettä vuotta tätä nettisaittia pitäneenä olen huomannut, että pienimuotoinen julkinen esiintyminen, niinkuin vaikkapa blogissa ja keskustelupalstoilla, vääjäämättä muuttaa ihmistä.

Mistähän se mahtaa johtua? Johtuuko se kenties siitä, että kun kirjoittaa ajatuksistaan ja tietää ainakin jonkun lukevan ja ehkä olevan jopa kiinnostunut, niin siitä saa narsistista mielihyvää. Vai johtuuko se siitä, että nettipersoona alkaa elää omaa elämäänsä ja kirjoittajasta näin tulee tavallaan useampi ihminen.

Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu ollenkaan selväjärkiseltä, joten sopii toivoa muutokselle löytyvän toisenkinlaisen selityksen. Ehkä se muutos on vain illuusio.

Tämä illuusio kertoo silti, että minusta on tullut viime vuosina rohkeampi ihminen, hyvässä ja pahassa. Kun on rohkeampi, edes vähän, niin silloin tulee tehtyä enemmän.

Nettielämässä  on valitettavasti niin, että tekemisen virheitä ei kovin helpolla pääse pakoon, eivätkä ne unohdu.

Juuri nyt, tänä aamuna, minulla on voimakas tunne siitä, että tämän nettisaitin historia nykymuodossaan lähestyy loppuaan. Ei, en aio poistaa lapinjuttuja enkä kuvia, enkä mitään muutakaan kirjoittamaani ja ehkä tämä tunne on vain syksyn saapumisen haikeutta.

Mutta ehkä on aika viimein käydä rohkeasti toisenlaisen tekemisen pariin. Olen viettänyt netissä kohtuuttomasti aikaa elämästäni.