Ennen ihmeellistä internettiä, vanhaan hyvän aikaan, oli grammanviilaus ja gorevaatteiden käyttö syntiä. Silloin vielä oikeat eräjormat kulkivat gummisaappaissaan valittamatta taakkaansa kantaen.
Sitten vaelluskengät, gorepellevaatteet, grammaus ja titaanilusikat pilasivat aidon vaelluskokemuksen. Tai ainakin oikeaoppisen keskustelun sitä, mikä on oikeaa ja rehellistä erämeininkiä.
Nyt, kun grammaus on mainstriimiä, mitä tekee eräjorma? Retkeilykaupassa ihmettelee hän ultrakeveitä varusteita, eikä välty sitten millään erikoiselta ilmiöltä: vuosien varrella, kun vanhoista varusteista aika jättää, eräjorman reppu keventyy kuin itsestään.
Eräjormasta, vanhan liiton Savottaa kantavasta vaellusjäärästä, on tullut pseudogrammari. Häntä hävettää. Kyselijöille ei kehtaa enää kertoa repun lähtöpainoa, kun se ei enää ala kolmosella, eikä edes kakkosella! Kauhun paikka.
Mutta mitä tehdä, kun varusteet kevenevät kuin itsestään. Palatako perinneretkeilyyn ja korvata NeoAir HyperLight XtraTiny porontaljalla ja Goretakki peskiturkilla?
Se tuntuu eräjormastakin liian takaperoiselta, kevyen repun kantaminen kun on ruvennut salaperäisellä tavalla viehättämään. Liekö syynä nettipalstojen seireenilaulu grammauksen ihanudesta vai se, että eräjorma ei ole enää aivan poikanen: ikä ja askel alkavat jo hieman painaa ja kevytreppu tuo vaivaan paljon kaivattua helpotusta.
Mutta siitä huolimatta, huomaa eräjorma, alkaa reppuun ilmestyä takaisin tarvikeita, jotka sieltä jossain vaiheessa katosivat: puinen kuksa, kunnon eräpuukko ja jopa kirves löytävät tiensä takaisin varusteluetteloon.
Katsokaas, pseudogrammaus on tullut jäädäkseen. Se on sellainen laji, jossa kevennetään reppua, että jaksaisi taas kantaa enemmän.
Ihan niin kuin silloin ennen.
