Tässä keventämistä miettiessäni tuli mieleen, josko utragrammaus on kuitenkin se luonnollisin suunta, ihmisen alkukantainen pyrkimys minimalismiin ja sitä kautta takaisin täydelliseen yhteyteen luonnon kanssa. Kun ollaan lopulta munasillaan, on päästy luonntoon takaisin. Miksipä ei? No, ei tietenkään, tämä ajatus oli typerä kärjistys. Tokihan grammari tarvitsee varusteita joita hiplata ja viritellä.

Nykyään on pistänut silmään myös muoti-ilmiö, jonka dogman mukaan paljasjalkaisuus on ihmisille paras ja kengät ovat pahitteeksi. Täydellinen paljasjalkaisuus on kuitenkin markkinamiehen kauhistus ja siksi paljasjalkaisuusbuumin myötä on kehitetty kaikenkarvaiset fiilmaksit ja muu kengäkkeet. Niitä myydään kevytjalkineina, mutta tosiasiassa on kyse sukista, jotka vain ovat jalkineen hintaisia.

Kevytretkeilijät suosivat myös lenkkareita saappaan tai vaelluskengän sijasta. Väite kuuluu: Nilkat eivät tarvitse tukea. Hyvä niin. Mutta yllättäen tämä pätee vain jos sinulla tosiaan on nilkat jotka eivät tarvitse tukea. Voi hyvinkin olla, että useat ihmiset pärjäävät loistavasti ilman nilkkaa tukevaa vaelluskenkää, mutta yleistyksenä väite siitä, että nilkkaa ei tarvitse tukea, on taaskin yhden sortin puusilmäisyyttä ja kuppikuntaisuutta. Se voi olla myös vaarallinen neuvo niille ihmisille  joilla on esimerkiksi luontaisesti löysät nivelsiteet.

Ihmisellä ei tietenkään ole mitään paluuta luontoon ja siksi olemme oman sivistyksemme vankeja. Ja se on hyvä niin, myös retkeilijän kannalta, sillä lähes jokaiselle löytyy varmasti juuri ne varusteet joita hän itse tarvitsee.

Mutta paljasjalkaisuuteen palatakseni. Tosiasiassa kengät, ja saappaat, on kehitetty siksi, että niistä on ihmiselle hyötyä. Ne mahdollistavat suoritukset, jotka ilman kenkiä olisivat mahdottomia ja auttavat ihmistä pysymään aktiivisena paljon vanhemmaksi ja sitä kautta lisäävät elinikää.

Elleivät ihmiset tarvitsisi kenkiä, eivätkö nämäkin kaverit metsästäisi silloin paljain jaloin: