Sinisellä taivalla ajelehtivat jalaspilvet värväytyvät punertaviksi reunoiltaan, Ahkojohkan rantatöyrään lumikinokset hohtavat valkoisena, aurinko paistaa vaaran takaa.

Lintujen konsertti tuntuu saavuttavan jonkinlaisen kliimaksin ja sinirinnan soolo on mieltähäkellytävän monimutkainen, kun se päättää osuutensa metallisiin helähdyksiin. Ihmiskorvan on aluksi vaikea liittää tuota ääntä linnunlauluun ja siksi silmä hakeekin toista kohdetta: poronkelloja. Mutta kun sinirinta toistaa matkimisen taidonnäytteensä, ei äänen lähteestä voi olla epäilystä.

On keskiyön taikahetki.