Jäipä vielä kirjoittamatta yksi koiruus tai ainakin yksi. Lounastauolla laitoin pennun kiinni siten, että ei narulla tai itsekään yltäisi kaatamaan Trangiaa. Olimme päiväleirissä jokivarren mutkassa.

Koiralla oli hirmuinen hinku päästä kalastelemaan joessa heiluvia leviä. Käskin se moneen kertaan takaisin veden partaalta, sillä ranta oli jyrkkä. Se näyttikin jo tottelevan, mutta kun hetkeksi ruokaillessani käänsi katseeni kalasoppaan, oli pentu kadonnut!

Koira ei päästänyt ääntäkään, ainoastaan loiske kertoi, että apua tarvittaisiin. Varre oli kuin olikin uinut hieman vastavirtaan matalaman lipan kohdalle, mutta ei saanut kuin etujalat ranalle. Vedin sen valjaista kuiville. Koira ravisteli itsensä ja kävi muitta mutkitta repimään kalastamaansa valtavaa levätukkoa. Sitä ei ollut päästänyt hampaistaan. Arvokas saalis, ilmeisesti.

Huomaan, että kun olen ryhtynyt blogaamaan, näyttää ruutuvihko jäävän tyhjäksi. On siellä sentään joitain merkintojä, mutta ei siihen malliin kuin ennen. Ehkä se täyttyy taas sitten, jos kenttä häviää tai patterit loppuvat.